Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

29

Olisin mieluusti halunnut, että matka olisi kestänyt kauemmin, mutta huomasin pian jo seisovan Joonan auton vierellä, katse suunnattuna kouluun. Tuhahdin ärtyneenä ja pamautin blondin autonoven kiinni tarpeettoman kovaa, mutta mua ei jaksanut kiinnostaa. Vitutuksen määrä oli erittäin suuri.

"Mitä meil ees on?" kysyin tuimasti Joonalta. Enkeli kääntyi puoleeni ja hymyili hieman,
"Taitaa olla matikkaa."

"Okei, no eiköhän sitten mennä", ärähdin ja lähdin harppomaan koulunovia kohden aika reippaalla tahdilla. Kuulin Joonan huudahtavan jotakin hänen odottamisestaan ja siitä, että miksi taas kävelin niin nopeasti. En kuunnellut blondin huudahduksia vaan jatkoin tahdikasta kävelytahtiani samalla, kun mielialani oli romahtanut nollasta sataan. Ei kiinnostanut tulla kouluun, en jaksanut vittumaisia opettajia, oppilaita enkä varsinkaan Mikaelia, jota näytti kiinnostavan mun ja Joonan asiat enemmän kuin olisi pitänyt.

"Herranjumala Anton! Odotaa!" Joona huudahti melko kimalalla äänellä ja juoksi mut kiinni. En vilkaisutkaan blondia vaan pidin kivettyneen katseeni koulunovissa, jonne oli kerääntynyt ihmisiä.

"Mikä sulla on? Puhu mulle nallekarhu!" Joona aneli napaten käsivarrestani kiinni ja yritti pysäyttää minut aloilleni. Matala urahdus pääsi huulteni välistä, kun käännyin katsomaan enkeliä, jonka kulmakarvat olivat kurtistuneet ja silmät naulittu kasvoihini.

"Mulla ei ole yhtikäs mikään", murahdin tuijottaen hyytävästi Joonaa suoraan silmiin. Hän hieman säpsähti kylmää olemustani, muttei päästänyt kädestäni irti.

"No jos sä et halua puhua niin en mä sua voi pakoottakkaan."

"Oikein hieno huomio", tuhahdin ja pyristelin otteeni Joonan tiukasta otteesta kuitenkaan onnistumatta siinä. Mulkaisin enkeliä pahasti, hänen vain katsoessa minua yhtä tuimasti. Pyöräytin silmiäni ja lähdin sitten kulkemaan koulunovia kohden samalla, kun Joona yritti pysyä reippaassa tahdissani.

Ilmeisesti blondikin huomasi sen etten ollut millään kauhean puheliaalla päällä, joten hän sulki suunsa ja seurasi minua vaitonaisena. Hän ei suostunut päästää käsivarrestani irti, vaikka olinkin muutaman kerran yrittänytkin irtoutua hänestä. Aina, kun tein niin hän vain tiukensi otettaan ja sai suustani purkautumaan ärsyyntyneisyyttä murahtelua ja ärähtelyä. Joten, kuljimme molemmat hiljaisina sisälle kouluun ja lähdimme suunnistamaan Joonan kaapille.

"Sä et sitten lähde yhtikäs mihinkään, kun otan mun matikankirjat ja päästän susta irti, sovittu?" Joona kysyi, kun pääsimme hänen kaapilleen. Tuhahdin jätkälle,
"En mä ole mikään helvetin kakara."

"No oot tolla sun käytökselläs", blondi sanoi vastaan ja katsoi mua pitkään silmiin ennen kuin päästi irti kädestäni ja kääntyi sitten kaappinsa puoleen. Hän avasi sen avaimillaan ja alkoi etsiä kirjaansa samalla mun miettien hänen sanojaan. En ollut mikään kakara, vaikka käytökseni olikin hieman heikkoa tällä hetkellä. Tiesin sen, että olin suuttunut ihan turhasta, mutten voinut sille mitään. Olin aina ollut todella omistushaluinen Joonasta, se vain tuli itsestään.

"Okei, nyt mennään." vilkaisin blondia, jonka kädessä oli matikankirja ja penaali. Hän hymyili suloisesti ja sen jälkeen vetäisi mua kädestäni saaden mut lähemmäs itseään. Hän virnisti hieman hämmentyneelle ilmeelleni, pudistelin päätäni ja lähdin sitten kävelemään paljon rauhallisempaa tahtia Joonan kanssa luokille. Tuntui kuin blondi olisi liimautunut kiinni kylkeeni, mutta ei se mua yhtään haitannut, itseasiassa taisinkin nauttia lyhyemmän läheisyydestä ja huomiosta.

"Mennään sitten taakse", sanahdin paljon tasaisemmalla äänensävyllä. Yritin rauhoitella itseäni ja painaa paksuun kallooni ettei Joona ollut tehnyt yhtikäs mitään enkä saisi kimpaantua hänelle.