Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

5

Joona sai kiskottua mut sinne hemmetin ruotsinluokan luokse. Mä olin ehdottanut sille, että skipattaisiin, mutta se pysyi tiukasti siinä mielipiteessä, että meidän pitäisi mennä tunnille. Hemmetin vajakki. Sulonen, mut silti vajakki kun mikä.

Joona koputti luokanoveen ja pian kuulin korkokenkien kopsetta toiselta puolelta. Miksi naisopettajat käytti vain jotakin vitun korkokenkiä? Eikö niissä taittunu jalat? Kauemmin en kerennyt miettiä, kun brunetet hiukset omaava ruotsinopettaja avasi oven ja katsoi meitä kahta tuimasti. Vittuako se meitä mulkoili. En se kuitenkaan mitään voisi asialle.

"No miksikäs herrat ovat myöhässä?" Johanna Laaksonen kysyi tutkaillen meitä lasiensa takaa.

Joona oli avaamassa suunsa, mutta kerkesin ensin murahtamaan,
"Vittuako se sulle kuuluu. Olisit vaan ilonen et ees tultiin."

Mulkaisin pahasti naisopettajaa, jonka jälkeen työnnyin sen ohitse luokkaan. Jotkut katsoivat tilanetta vähän hämmästyneinä, mutta nähtyään mun vihaisen katseen, ne käänsivät äkkiä päänsä eteenpäin. Kuulin kuinka jotkut supattelivat, mutta jätin ne omaan arvoonsa ja suuntasin luokan takaosaan ja lysähdin istumaan. Joona tuli mun viereiselle paikalle istumaan heti mun jälkeen.

"Varmaan jotain viinaa taas vetäny."

"Etkö kuullut et se vetää huumeita kans?"

"Joo, se hakkaa kaikkia ilman mitään syytä!"

Purin hammasta yhteen samalla, kun puristin käteni nyrkkiin. Ei vittu olisi pitänyt tulla tännekkään istumaan. Pelkkää paskaa vaan kuiskuteltiin keskenään. Eikö noilla idiooteilla ollut pokkaa tulla sanomaan päin kasvoja? Vitun nössöt, hakkaisin heti kun vaan pääsisin pois tunnilta. Se olisi varmaa.

"Anton, rauhotu", Joona kuiskasi hiljaa. Käänsin jäänsiniset silmäni siihen vihastuneena,
"Vittuako sä mua siinä ohjailet."

"Mä vaan yritän olla järkevä ja toimia oikein", Joona sihahti takaisin ja kattoi mua ärsyyntyneenä.

"No vittu toimi oikein keskenäs ja lopeta mun käskeminen vitun urpo!" ärähdin sille vihaisena ja nousin ylös. Joona kattoi mua hämmentyneenä, kun nappasin kamani kantoon ja lähdin luokasta, kun pyörremyrsky. Mua vitutti, turhautti ja ahdisti. Kukaan ei ymmärtäny mua. Antais se Joonaki mun vaan olla. Saatanan ärsyttävä hymyilevä päivänpaiste.

Lähdin miestenvessoille ja sinne päästyäni kävelin hurjistuneena lavuaarien ja peilien luokse. En ajatellut kahdesti, kun paiskasin nyrkkini lasia vasten ja sitten uudestaan. Kolmas kerta. Neljäs kerta. Niin kauan, että lasi oli mennyt rikki monesta kohtaa ja jättänyt veriset rystyset itselleni.

"VITTU!" karjaisin vihan sokaisemana ja iskin yhä uudestaan peiliä.

Sitä hetken hakattuani, valuin lattialle ja peitin naamani käsieni suojaan. Kipu iskeytyi valtavana käsiini ja sitä kautta koko kehooni. Se tuntui ytimissä asti mikä sai mut huutamaan entistäkin kovempaa. Miksi elämän piti olla niin vitun vaikeata? Vittu, miks Joona oli niin ärsyttävä mut niin vitun ihana samaanaikaan? Mä en enään edes ymmärtänyt omia ajatuksiani. Mä olin vaan niin vitun sekaisin kaikesta.
En mä edes ollut huomannut, kun mun poskea pitkin valui yksinäinen kyynel. Se vaan päätti ilmestyä ja auttaa mua säälimään itteäni vielä lisää.

"Voi vittu! Anton missä sä oot!" kuulin etäisesti huudahduksen ja sitten juoksuaskeleita. Ne lähenivät kokoajan miestenvessoja kohden, mutten mä jaksanut kattoa kuka sieltä oikein oli tulossa.

"Voi saatana, Anton ootko sä kunnossa?!" Joonan kauhistunut huudahdus tavoitti mun tärykalvot. En vastannut mitään, vaan jatkoin jalkojeni halaamista samalla hytkyen vähän. Kyyneliä oli alkanut ilmestymään yhä enemmän mun poskille, mutta niitä mä en halunnu Joonalle näyttää. En mä halunnu sen tietävän kuinka rikki ja heikko mä oikeesti olin. Kunhan vaan esitin jotain vitun kovista, jolla ei ollut tunteita. Samaanaikaan olisin vaan halunnu paeta kaikkea ja sukeltaa oman huoneen rauhaan.

"Apua! Ei herranjumala!" Joona henkäisi kauhuissaan. Ilmeisesti oli huomannut särkyneen peilin ja siinä olleen veren. Nyt sekin vihasi ja pelkäsi mua. Ihan vitun hyvin toimittu, Anton. Pilasit sun suhteesi vihoviimeiseen ihmiseen, joka edes jollakin tapaa luotti suhun. Ei musta muuhun ollutkaan, kun ihmisten pois ajajaksi.

"Anton, vastaa mulle", se jatkoi mun hämmennykseksi. Miksi se ei lähtenyt pois? Miksi se edelleen seiso siinä ja kysyi mikä mulla oli.

"Puhu mulle, Anton. Oo oikeesti kiltti!" Joona alkoi jo oikeesti kuulostaa seuraavaksi siltä et se alkaisi itkemään. Sitä edes mun kylmä sydän ei kestäisi.
Kuulin askelia ja pian aistin, että se oli kyykistyny mun eteen.

"M-mä haluun auttaa sua Anton... M-mut sun pitää antaa mulle mahdollisuus s-siihen", se änkytti melkein itkien ja laskeutui polvilleen jonka jälkeen työnsi mun jalat erilleen ja työnty niitten väliin. Se syöksyi mun kaulaan ja painautui kokonaan mua vasten jolloin mun suusta pääsi hämmentynyt älähdys. Se painoi päänsä mun kaulaa vasten ja kietoi kätensä mun ympärille samalla, kun se rutisti mua itteään vasten. Kiedoin käteni sen ympärille ja yritin rauhoittua. Se oli nyt siinä eikä ilmeisesti lähtisi mihinkään.

Hehe juu u, vähän tällästä lukua sitten😲🙈
Toivon et jollakin tapaa tykkäsitte, votetitte ja kommasitte!❤
Tuntuu taas et tää teksti on jotenki tosi tönkköö jälleen kerran😫 Joten anteeksi siitä! :(

Kiitos, kun luit!❤