Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

27

Olimme ajaneet jo jonkin aikaa, kunnes Joona yllättäen hihkaisi jotakin ja sai minut heräämään pienestä horrostilastani. Katselin ihmeissäni ympärillemme, olimme jonkin sortin pikkutiellä eikä mikään oikein näyttänyt tutulta. Tasaisin välimatkoin näkyi aina talo ja taloon liitetty piha.
Hämmennyin vieläkin enemmän, kun Joona yllättäen ajoi tien sivuun ja pysäytti autonsa siihen.

"Anton! Anton! Anton! Katoo!" blondi hihkui samalla, kun oli saanut jo turvavyönsä irti ja oli avaamassa autonsakkin ovea.

"Mitä?" kysyin kuin puulla lyötynä. En ymmärtänyt mikä hänellä oikein oli tai mitä hienoa ulkona muka oli. Kuitenkaan en sanonut enempää vaan irrotin omankin turvavyöni ja avasin oven. Kävelin Joonan luokse, jonka huulilla oli riemastunut hymy.

"Antsuu! Kato, ensilunta!" hän huudahti ilahtuneena ja painautui kylkeäni vasten. Käänsin hitaasti katseeni Joonasta taivaalle ja huomasinkin kauniita lumihiutaleita, mitä satoivat hiljaa aina maahan asti. Huokaisin samalla huomaten kuinka hengitykseni huuruutui ja siitä ilmestyi höyrypilvi. En pitänyt talvesta, mutta olihan se pakko myöntää, ensilumi oli jotakin todella kaunista.

"Mä haluan ottaa kuvan! Täällä on ihan super kaunista!" lyhyempi hihkui ja kaivoi taskustaan puhelimensa. Hän kohotti sen ylemmäs ja hymyili kameralle samalla, kun minä virnistin. Joona nappasi pari kuvaa, kunnes laski hieman puhelimeensa ja meni snapchattiin.

"Mä haluan ottaa viel tällä koira filtterillä kuvan! Ja mä sitten haluan olla toi ruskea koira niin sä saat olla dalmatilainen!"

"Miten vain mun sunshine haluaa", hymähdin ja katsoin jälleen kerran puhelimen kameraan samalla, kun naamalleni ilmestyi dalmatilaisen korvat ja nenä. Joona hymyili onnellisen näköisenä ja sulki silmänsä samalla napaten kuvansa.

"Okei nyt ollaan valmiita!" hän ilmoitti ja laittoi puhelimensa takaisin taskuunsa.

"Ei ihan valmiita, haluun mäkin yhen kuvan", virnistin ottaen oman puhelimeni. Laitoin kameran päälle ja nostin puhelintani hieman korkeammalle. Vapaalla kädelläni nappasin Joonan leuan alta kiinni ja painoin huuleni hänen yllättyneille huulilleen samalla napaten kuvan meistä. Hymyilin blondin huulia vasten ja syvensin hieman suudelmaamme. Tuntui kuin koko muu maailma olisi kadonnut ympäriltämme ja aika hidastunut. Vain minä ja Joona, me. Se kuulostikin aivan liian hyvältä. Halusin hänet, todellakin halusin. Halusin ihan liikaa.

Irrottauduin hapen puutteen takia hänen huuliltaan ja kohotin katseeni häneen. Joonan posket heloittivat hieman punehtuneimpina, mutta hänen kasvoilleen oli ilmestynyt vieläkin leveämpi hymy. Virnistin takaisin ja kiersin sitten omalle paikalleni ja avasin oveni, Joonan seuratessa esimerkkiäni ja pian hänkin istui autossa.
Väänsin lämppäreitä hieman lämpimämmälle ja vilkaisin onnellisen oloista Joonaa.

"Mäkin tykkään susta ihan hitosti, Joona", kuiskasin saaden hänet hieman säpsähtämään. Käänsin hymyilevät kasvoni ikkunaa kohden, vaikka tunsinkin enkelin katseen kasvoillani. Luultavasti hänen kulmakarvansa olivat hieman kurtistuneet suloisesti ja ruskeavihreät silmät tutkailivat kasvonpiirteitäni.

Joona ei sanonut mitään ja lähti ajamaan sitten kohti lempikahvilaansa. Vilkaisin häntä, päivänsäteen posket punoittivat söpösti ja ruusunpunaisille huulille oli juuttunut hymy. Hymy nousi omillekkin kasvoilleni sitä pikku enkeliä katsellessani. Maailman kaunein olento.

Käänsin lopulta katseeni tiehen ja hymähdin, olin onnellinen ja haiusin olla sellainen koko loppu elämäni. Odotin innolla sitä, että muuttaisimme yhteen ja saisin olla melkein kokoajan Joonan kanssa. Saisin nukkua hänen kanssaan ja asua saman katon alla. Rakastin ajatusta.
Joona alkoi hyräillä jotakin kappaletta samalla, kun piti katseensa tiukasti tiessä. Hänen toinen kätensä rummutti tahdissa toiseen reiteen ja hän näytti niin iloiselta, että sydämeen sattui.