Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

20

"Palautetaanko nää astiat nii voidaan mennä kattomaan sitä sun rakasta mattoas?" kysyin hetken päästä ja nostin katseeni Joonaan, jonka kasvoilla oli vieläkin pieni kauhistus.

"Joo, mennään vaan!" Joona sitten yllättäen hihkaisi ja hymyili mulle aurinkoisesti. Pyöräytin silmiäni.

"Ja älä huoli, oot säki mulle rakas", hän jatkoi, iski toista silmäänsä ja nousi sylistäni. Seurasin hiljentyneenä, kun blondi otti astiansa käsiinsä ja lähti sitten viemään niitä niille tarkoitetulle paikalle. Suuni oli avautunut hieman hämmästyksestä ja tunsin pienen kuumotuksen poskillani. Mit- miten?

"Tuutko sä Anton?" Joona huudahti toiselta puolelta ruokalaa saaden itseensä jälleen kerran katseita. Siltikään häntä ei näyttänyt kiinnostavan, katsoi mua vaan hymyillen.

Mumisin itsekseni jotakin ja nappasin käsiini tarjottimeni ja lähdin sitten kävelemään sinne samaiselle alueelle missä Joona seisoskeli odottaen mua. Vein astiani niille tarkoitetulle paikalle ja harpoin blondin luokse sitten.

"No mennään sitten", sanahdin hieman tympeänä ja ohitin hänet hieman kolkostikkin. Lähdin kulkemaan ulos ruokalasta Joona tiukasti kannoillani.

"Oota nyt herranjestas! En mulla oo yhtä pitkät jalat, kun sulla!" Joona älähti ja kipitti viereeni. Vilkaisin lyhyempää hieman huvittuneena,
"No mitäs sulla on tollaset lyhkäset jalat."

"Hei!" vieressäni ollut jätkä huudahti ja läpsäisi minua käsivarteen saaden minutkin naurahtamaan.

"Älä ole ilkeä! En mä voi mitään sille et mun jalat on lyhyet! En mä oo mikään pitkäjalka, kun sä!" hän jatkoi huutoaan. Virnistin jätkälle ja jatkoin hieman ripeämpää tahtia ihan vain kiusatakseni. Joona melkein juoksi vierelläni.

"Ootaaa Antsuuu!" Joona huudahti hengästyneen kuuloisena, kun oltiin päästy ulos ruokalasta. Pyöräytin silmiäni uudelle lempinimelleni, mutta jatkoin siltikin vieläkin reipasta kävelytahtiani.

"Ihan oikeesti, hemmetin nallekarhu!" hän jatkoi ininäänsä ja yllättäen pysähtyi. En kuitenkaan huomannut hänen pysähtymistään ennen kuin aloin kuulla uusia juoksuaskelia.

"Oo valmiina Anttuskainen!" Joona huudahti pari sekuntia ennen kuin se oli hypännyt vasten mun selkää ja kiertänyt nanosekunissa jalkansa mun ympärille. Älähdin hieman pelästyneenä, en olisi nimittäin odottanut, että se pikku enkeli olisi hypännyt reppuselkääni.

"Nyt et voi hylätä mua koululle!"

"En mä olis muutenkaan sua tänne hylännyt, tyhmäkö oot?" kysyin samalla, kun nappasin käsilläni hänen jaloistaan kiinni varmistaen ettei hän tippuisi.

"No ei susta tiiä! Ja onpas täällä muuten ihan hemmetin korkeeta olla! Mähän osun melkeen kattoon!"

"Vajaa", huokaisin hiljaa ja lähdin kulkemaan koulun ovia kohti. Tunsin kuinka Joona hytkyi selässäni ja puhui itsekseen jostakin. Sen erotin hänen puheistaan, että hän mietiskeli minkälaisia mattoja halusi lisää, taisi myös luetella kaikki vihreänsävyt ulkomuististaan.

"Eikö sulla ollutkin auto?" päätin kysyä, kun pääsimme hieman viileään ulkoilmaan. No kohtahan olisi jo Syksy, joten kylmyyden ymmärsi paremminkin kuin hyvin. Vihasin kylmiä ilmoja, sillä piti pukea kunnon vaatekerrasto päälleen. Ja muutenkin, talvellakin oli aina niin liukasta ja sitten tulisivat loskapaskakelit.

"Joo on! Se on toi musta tuolla!" hän sanahti ja kumartui niin, että blondin pää lepäsi hartiallani. Hän osoitti aika lähellä ollutta mustaa Ford focusta, joka oli parkeerattu hieman varjoisampaan kohtaan koulun parkkiksilta.

"Okei", sanoin ja lähdin harppomaan autoa kohden samalla, kun Joona oli tarrannut hupparistani. Hymähdin hieman tuolle.

"Sun pitäis tulla alas." pysähdyin Joonan auton kohdalle ja päästin irti hänen jaloistaan. Hän puristi jalkansa uudestaan ympärille samalla, kun hänen kätensä olivat kiertyneet kaulani ympärille.