Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

24

"Antsuuu, mua ei enään väsytäää! Pliis!" heräsin Joonan monkumiseen.

"En mä vielä jaksa", älähdin hautautuen peittoon ja peittäen silmäni jostakin pikkuikkunasta tulleesta valosta. Kuulin toisen ärhäkkää muminaa, ei tainnut olla tyytyväinen, kun en noussut ylös.

"Mutku Antsuliii'i! Mulla on nälkä ja haluun sun jo nousevan! Mähän kuolen tylsyyteen ellet sä nouse ylöös!" Joona jatkoi ja kuulin lakanoiden kahinaa. Pian tunsin hieman viileän ilman päässeen iholleni ja avasin silmäni yllättyneenä. Huomasin kuinka blondi oli tullut peiton alle ja ryöminyt melkein kasvoihini kiinni. Hän pääsi yllättävän nopeasti kapuamaan päälleni ja sitten hän kietoi kätensä ympärilleni, pääkin oli jo laskeutunut rintakehälleni. Joona katseli mua hymyillen suloisesti.

"Eikö sulla oo ees minkäänlaista krapulaa?" kysyin ennen kuin haukoittelin.

"No ehk vähän mut sun seura auttaa."

Tarkensin katseeni Joonaan, joka hymyili edelleen mulle. Hänen hiuksensa olivat söpösti pörrössä ja silmät tuikkivat kirkkaasti. Ilmeisesti aamuihminen.

"No okei, okei", mutisin ja nousin kyynärpäitteni varaan samalla, kun peitto laskeutui Joonan kasvoille peittäen blondin näkökentän. Hymähdin huvittuneena peittolle kiroavalle Joonalle.

"Mun on vaikea liikkua jos makaat mun päällä. Kai sä sen tiedät?" kysyin virnistäen. Nappasin peitosta kiinni ja vetäisin sen meidän päältämme. Joona nosti katseensa mun silmiin hymyillen aurinkoisesti ja nyökytteli päätään.

"No nousetko sitten?" jatkoin nostaen toista kulmakarvaani, yhä virneen pysyessä huulillani.

"En mä enää haluukkaan, kun tässä on nii lämmin", Joona virnisti ilkikurisesti ja silitteli selkääni. Hymähdin jätkälle,
"Eikös sulla äsken ollu hirvee kiire?"

"No ei oo enää", enkeli hymyili ja laski päänsä paljaalle rintakehälleni.

"Sä oot ihan hupsu", tuhahdin pyöräyttäen silmiäni kuitenkaan laskeutumatta makuulteni.
Eipähän mua enään kauheasti väsyttänyt, ei ainakaan Joonan herättämisen jälkeen. Joona mumisi jotakin ja sulki silmänsä mun pudistellessa päätään hänelle. Hieman empien laskin käteni hänen silkinpehmeisiin hiuksiin ja aloin silitellä niitä varovaisesti. Miten jonkun hiukset olivatkin niin pehmeät? Käyttikö hän jotakin hoitoainetta vai olivatko ne ihan luonnostaan niin helvetin silkkiset?

"Mitä sä mietit noin ankarasti?" heräsin ajatuksistani enkelin ääneen. Vilkaisin alemmas ja huomasin ruskeavihreiden silmien katsovan omiini.

"No en mä mitään kauheen kummosta", hymähdin hänelle lopettaen samalla käden liikkeen. Joona katsoi mua vähän rypistäen kulmiaan.
"Aijaa."

"No mut nyt noustaan!" sanahdin nopeasti ja sain päivänsäteen mutristamaan huuliaan. Hän pudisteli päätään.

"Pakko", sanoin tiukasti ja nousin kunnolla istumaan. Joona yritti vielä hangoitella vastaan, mutta ei oikein pystynyt tekemään asialle mitään. Virnistin jätkän tuohtuneelle ilmeelle ja vedin peiton kunnolla päältämme. Kiemurtelin Joonan alta pois ja laskin jalkani hieman viileälle puulattialle. Nousin seisomaan ja venyttelin siinä samassa.

"Mä unohin ettei sulla ollu vaatteita...", Joona mumisi hiljaa ja sai mut kääntymään häntä kohden. Hän oli peittänyt peitolla kasvonsa ja sai mun huulille taas kipuamaan huvittuneen virneen. Vittu se oli suloinen.

"Ei sua äsken näyttänyt haittaavan."

"Oli peitto." peiton alta kuului hiljainen mumina.

"Äläs nyt viiti Joona! Nouseppas nyt ylös ja pue päälles nii voidaan vaik sit mennä pyörii kaupungille tai meille tai teille", yritin houkutella. Joona sanoi jotakin hiljaa, kunnes blondin kasvot tulivat esille peiton seasta. Hän näytti katselevan mua todella tarkkaavaisesti.