Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

19

Käänsin katseeni Joonasta ja nappasin käsiini haarukan ja aloin lappaamaan ruokaa suuhuuni. Huulillani lepäsi edelleen huvittunut virne. Osaksi siksi, että tuo pieni enkeli oli päästänyt suustaan jotain tuollaista ja myös siksi, että Mikaelin ilme oli niin typerä. Se brunette ei sitten tiennyt ollenkaan millaisista asioista puhuimme koulun tunnetun päivänsäteen kanssa. Huvit jokaisella.

"Tota... Mitä teillä on seuraavaksi?" Veeti kysyi ja yritti saada laskeutuneeseen hiljaisuuteen hieman eloa. Vilkaisin kulmieni alta blondia.

"No mulla on bilsaa", Mikael sanoi kääntyen samalla poikaystävänsä puoleen. Bruneten huulille nousi lempeä hymy, kun hän katsoi Veetiä.

"Kuvista!" Joona hihkaisi saaden monien katseet itseensä. Käänsin hitaasti katseeni blondiin, jonka huulilla oli lähes riemastunut hymy. Pyöräytin silmiäni,
"Mulla on matikkaa."

"Voi sua pikku nallekarhua!" Joona älähti mutristaen huuliaan. Tuhahdin toisen käyttämälle lempinimelle, no sentään ei Anttu.

"Mä olen teitä kaikkia pidempi, joten miten mä voin olla pieni?" kysyin toinen kulmakarva koholla. Joona katsoi mua edelleen hymyillen, eikö häntä alkanut sattumaan poskiin, kun hymyili niin maan perkeleesti?

"No sä ootkin mun pikku nallekarhu!" hän hymyili ja hivuttautui aavistuksen lähemmäs ja nojautui korvani kohdalle,
"Sä olet vaan niin pehmo et sen takia."

Käänsin katseeni häneen, meidän välillä ei ollut paria senttiäkään vapaata tilaa. Meidän huulet meinasivat osua toisiinsa. Nostin katsettani hänen huulistaan Joonan silmiin, jotka katsoivat yhtä intsensiivisesti omiini. Tuntui, kun kaikki ympäriltämme olisi kadonnut ja äänet hiljentyneet. Siinä oltiin vain me kaksi eikä ketään muita.

"O-okei no tota me taidetaan lähteä viemään nää meiän astiat! Vai mitä Veeti?"

Räsähdys ja koko tunnelma tuhoutui. Räpsyttelin silmiäni kääntäen katseeni pois Joonasta, joka näytti myös palautuneen tähän maailmaan. Hemmetin Mikael, olisi voinut lähteä ilman sanomattakin. Huomasin katsoessani Mikaelia, että hänen huulillaan oli huvittunut virne katseemme kohdattua. Loin tuiman katseen brunelle ja käänsin sitten katseeni takaisin lautaseeni. Eipä tehnyt enään mieli syödä, mutta pakottamalla itseni aloin syömään taas.

"Nähään sitten myöhemmin!" Mikael huudahti napaten käsiinsä tarjottimisensa. Hän nousi ylös ja käveli luokseni kumartuen hieman,
"Anna vaan palaa ja sori hei tosta mun keskeytyksestä."

"Turpa. Kiinni", ärähdin hiljaa hänelle, joka sai jätkän hieman naurahtamaan.

"Hei äläs nyt ota niin ittees! Ja muutenkin mähän pyysin jo anteeks!" Mikael alkoi hekottaa. Käteni puristuivat nyrkkiin ilman mitään kunnon syytä. Ehkä mua vaan vittutti Mikaelin käytös.

"No lopetat ton Antonin kiusaamisen, ääliö!" Veeti huudahti ja sai Mikaelin ja mun katseet itseensä. Huomasin Veetin tuiman katseen, joka oli naulitti brunetteen.

"No saanhan mä sitä nyt vähän kiustata!" Mikael älähti katsoen blondia ihmeissään.

"Annat nyt sen olla tai saat tolla menollas vielä turpaas ja mä en ole sitten antamassa turvahalia vaan sen takia ettet osaa pitää suutas kiinni", Veeti sanoi tiukasti.

"No sori..."

"No älä sitä mulle sano, Antoniahan sä ärsytit." mua oikeasti alkoi ihmetyttää Veetin äkillinen huutaminen. Miksi ihmeessä hän 'puolusti' minua kusipäiseltä poikaystävältään? Olisin luullut, että hän olisi ollut Mikaelin puolella. Ainakin osasi yllättää positiivisella tavalla ja olin siitä kiitollinen, itseasiassa ihan vitun kiitollinen.