Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

26

Oli jo keskiviikko aamu ja olimme saaneet Joonan kanssa kammettua itsemme ylös. Kumpaakaan ei sinäänsä kiinnostanut koulu, mutta olihan sinne joskus pakkokin mennä, ei sitä voinut noin vaan skipata. Ja olihan meillä ollut hauskaa lyhyemmän kanssa pikku lomallamme. Emme olleet hirveän virkeitä, mutta tarpeeksi hereillä lähtemään pikku kämpästä, joka alkoi hetki hetkeltä vaikuttaa vanhalta ja riuttuneelta.

"Valmis?" kysyin Joonalta vilkaisten elämäniloa täynnä olevaa blondia. Hän vilkaisi muhun päin ja nyökkäsi innokkaana.

Hymähdin jätkälle ja kävelin sitten makuuhuoneesta ulos suoraan niin sanottuun eteiseen. Sinne ainakin olimme jättäneet takkimme ja kenkämme.
Laitoin kengät jalkaani rennolla tahdilla, olimmehan me jo myöhässä, mutta olisi ollut vain jotakin yhteiskuntaoppia mikä ei napannut meistä kumpaakaan. Sitä oli muutenkin kaksi tuntia, joten olin ehdottanut toiselle, että menisimme jonnekkin läheiselle kahvilalle. Lupauduin maksamaan, koska olihan viimeksi Joona ostanut mässymme. Herkuista puheenollen, survoimme ne jonnekkin kaappeihin ja vannoimme tulla hakemaan ne ennen kuin ne menisivät vanhoiksi.

"Onko sulla kaikki mukana?" kysyin kääntyen Joonaa päin, millä oli päällään minun harmaa yli-iso hupparini ja mustat lökärit. Hän nosti katseensa silmiini ja nyökkäsi hymyillen aurinkoisesti,
"Tarkistin jo monesti! Kaikki on mukana."

"No eikös sitten mennä?" hymyilin ja käännyin oven puoleen. Avasin sen ja tarkistin samalla oliko puhelimeni taskussani. Huomattuani puhelimeni olleen mukana, astelin hieman viileähköön ulkoilmaan. Alkoi olla jo todella vilpoisaa ja talvikin teki tuloaan. Muutamana päivänä oli tuulenut todella kovaa ja monet säämiehet olivat luvanneet parissa päivässä lunta keskuuteemme. En pitänyt asiasta, inhosin lunta. Pudistelin hieman päätäni ja lähdin sitten kävelemään hiljalleen kohti Joonan autoa samalla odottaen, että kyseinen pikku enkeli ottaisi minut kiinni. Kuului juoksuaskelia ja huomasin Joonan sivusilmällä. Hän nappasi käsivarrestani kiinni ja jatkoi iloista hymyilyään.

"Onks sulla mielessä mitään tiettyä kahvilaa?" Joona kysyi, kun olimme päässeet hänen mustan Ford focusksen luokse.

"No ei itseasiassa oo. Mä en oikeen tiiä kahviloita, kun en käy yleensä niissä", totesin raapien hieman niskaani. En pitänyt hirveästi kahviloista, koska tuntui kuin kaikki olisivat kytänneet mitä teit siellä. Muutenkin siellä oli aina ihan täynnä ihmisiä ja en pitänyt siitä, vihasin ihmistungoksia ja pyrin aina välttelemään sellaiset paikat ja tilanteet.

"Mä tiedän yhden tosi kivan kahvilan!" Joona hihkaisi ja nykäisi mua vähän kovempaa kädestä.

Hymähdin,
"No jos et kummiskaa rikkois mun kättä nii päästäis sinne sun lempikahvilaan."

"Soriii!" Joona naurahti ja kääntyi mun puoleen. Hän nosti hieman pitkähihaisen paitani hihaa ja laski kasvojaan alemmas. Pian tunsin hänen silkinpehmeät huulet käsivarressani. Hän pussasi kohtaa hellästi ja nosti sitten katseensa muhun samalla laskien hihan alas. Katsoin jätkää ihmeissäni, silmät hieman avartuneimpina.

"Nyt ei oo enään pipi!" enkeli hihkaisi suloisesti ja kiersi sitten omalle puolelleen. Jäin hetkeksi seisomaan ihmeissäni paikalleni ennen kuin sain jalkani toiminaan ja avasin oven. Istahdin omalle puolelleni ja vetäisin turvavyön kiinni.

"Säkin tuut ihan varmasti ihastumaan siihen!" blondi hymyili mulle ja kääntyi sitten autonsa puoleen. Hän käynnisti auton ja laittoi turvavyöt kiinni.

"No jos sä tykkäät siitä niin uskon et itekki tykkään", sanoin ottaen paremman asennon tuolilta. Vilkaistessani Joonaa, huomasin hänen poskillaan pienen punaisuuden ja hymyn. Päivänsäde osasi olla aina niin suloinen.

"Ja sitten mennään!" Joona hihkui lähtien ajamaan pois sivukadulta. Hymyilin jätkälle ja nojauduin enemmän pehmeää selkänojaa vasten. Miten yksi kahvilareissu saattoikin kuulostaa niin hyvältä yhden aurinkoisen enkelin kanssa?

Dällästä😂 Tuli vähän lyhkäsempi mut toivon ettei se haittaa😅🙏
Toivon et tykkäsitte, votetitte ja kommasitte!💗

Kiitos, kun luit!❤