Surprising love//IN FINNISH

21.

Words 1043
****
Herään puhelimeni piipitykseen ja suljen herätyksen nopeasti, ettei minun tarvitse enää kuunnella tuota hirvittävää ääntä. Käännyn kyljelleni ja näen Connorin nukkuvan edelleen. Hän se ei sitten herää.

Hieraisen silmäni ja makaan sängyllä minuutin tai kaksi. Nousen istumaan ja olen nousemassa ylös, mutta Connorin käsi tarttuu minuun ja vetää takaisin viereensä. "Ei. Nyt nukutaan." Hän sanoo minulle väsyneenä, silmiään avaamatta. Hänkin nähtävästi heräsi herätykseen.

Mutisen jotain epävarmaa ja Connor vihdoin raottaa silmiään, mutta sulkee ne heti. "Helvetti miten kirkasta." Hän valittaa ja laittaa kämmenen silmiensä eteen. "Me nukutaan nyt. Ei koulua tänään. Okei?" Connor sanoo ja vangitsee minut kätensä ja sängyn väliin.

Kamppailen hetken itseni kanssa ja päätän antaa periksi. "Okei, tämän kerran." Myönnyn ja käperryn kunnolla Connorin viereen.

****

Herään uudestaan ovikellon pimputukseen ja avaan pikku hiljaa silmiäni. Katson pöydällä olevasta puhelimestani kellonaikaa ja se näyttää olevan kohta kymmenen.

Pomppaan sängystä ylös ja kävelen unisena ovelle. Kurkkaan ovisilmästä ja huomaan isäni olevan oven toisella puolella. Menen heti paniikkiin ja nappaan eteisestä Connorin takin ja kengät. Juoksen huoneeseeni ja heitän ne sängylle. Kuulen jo avaimen kääntyvän lukossa ja rupean ravistelemaan Connoria.

"Herää! Isä tulee!" Huutokuiskaan hänelle ja Connor alkaa virkenemään. "Ole täällä ihan hiljaa." Kuiskaan, kun kuulen oven menevän kiinni.

Kiirehdin eteiseen ja näen isäni seisovan eteisessä. "Monestikko olen sanonut? Älä tule omilla avaimillasi." Sanon ja yritän tehdä äänestäni vähän kipeän kuuloista.

"Miksi sinä olet kotona? Sinunhan pitäisi olla koulussa. Onko sinulla joku hätä?" Isäni kysyy huolestuneena, ohittaen äskeisen kommenttini kokonaan.

"Minulla oli aamulla vähän kipeä olo, mutta voin nyt paremmin." Sanon ja jätän kipeän esittämisen kokonaan pois. Isä kävelee eteeni ja kokeilee otsaani.

"Ei sinulla kuumetta ole." Hän sanoo ja näyttää mietteliäältä. Ilmeisesti miettii valehtelenko minä vai en.

"No minulla oli aamulla vähän huono olo, niinkuin jo sanoin. Nyt on jo paljon parempi." Sanoin kävellen keittiöön. Avaan jääkaapin ja muistiini palautuu miten minulla ei ole ruokaa.

"Pitää käydä kaupassa."

"No pärjäätkö sinä nyt jos menen? Olisit kyllä voinut ilmoittaa. Oltiin isäsi kanssa huolissaan, kun oli merkintä, että olet poissa." Isäni sanoo ja kävelee ovelle.

"Pärjään pärjään ja anteeksi, kun en ilmoittanut." Sanon pienesti hymyillen ja isäni lähtee.

Connor tulee pian sen jälkeen huoneestani ja näyttää helpottuneelta. "Olipa lähellä."

"Älä muuta sano. Minun pitänee kertoa heille." Sanon purren huultani ja mietin päässäni skenaarioita mitä voisi tapahtua. Isät voisivat ottaa kämpän pois ja joutuisin muuttamaan takaisin kotiin ja en saisi enää pitää yhteyttä Connoriin. Tai sitten he ampuisivat minut kuuhun. Ja onhan tietysti sekin mahdollisuus, että he antaisivat kaiken jatkua normaalina. Tosin se on todella epätodennäköistä, mutta on siihenkin mahdollisuus.

"Älä mieti noin paljon. Se saa söpöön otsaasi ryppyjä." Connor sanoo huvittuneena ja kävelee eteeni. "Ja mitä olen sanonut tästä." Hän vielä huomauttaa viitaten huuleni, jota puren. Connor silittää peukalollaan alahuultani ja siirtää pian huulensa minun omilleni.