Surprising love//IN FINNISH

25.

Words 1064
****
Katson järkyttyneenä Jacksonia ja muita kolmea poikaa. Viimein saan sanat suustani ja lähden juoksemaan heidän suuntaansa. "Mitä helvettiä? Lopettakaa!" Huudan heille. He ovat kerääntyneet piirin jonkun työtön ympärille ja eivät missään hyvässä mielessä.

Saavun heidän luo ja nään tytön katseessa pelkoa. Paljon pelkoa. Rynnin hämmentyneiden poikien läpi tytön luo.

"Mikä helvetti teitä vaivaa? Ettekö te näe että hän pelkää teitä!" Huudan heille ja käännyn katsomaan tyttöä, jonka poskilla on pari kyyneltä. En tosiaan tiedä mistä sain kaiken itsevarmuuden ja ruveta huutavan minua vanhemmille pojille. He nimittäin näyttävät aivan kiusaajilta. Minulla on tunne, että saan tuntea tämän nahoissani vielä.

"Onko sinulla kaikki hyvin?" Kysyn tytöltä pienesti hymyillen ja tyttö nyökkää minulle. "Mennään." Sanon tytölle päättäväisesti ja lähden kuljettamaan häntä vessoille päin.

Vihdoin joku pojista saa suunsa auki ja kuulen hänen huutavan "panisin." Minä nostan keskarini pystyyn ja kuulen takaa nauruani.

Astumme naistenvessaan ja katson ettei kopeissa ole ketään. "Mikä sinun nimesi on?" Kysyn ruskeahiuksiselta tytöltä.

"Caroline." Hän vastaa arasti ja katsoo itseään peilistä. Tytön silmät ovat vähän punaiset ja hänen siniset silmät näyttävät olevan täynnä surua.

"Minä olen Julia. Olen pahoillani heistä. Miten pitkään he ovat kiusanneet sinua?"

"Jo jonkin aikaa." Caroline vastaa ja huuhtelee vedellä kasvojaan.

"Sinun pitäisi kertoa jollekin." Sanon ja samalla koulun kello soi. Tyttö kerkiää livistää nopeasti käytävään ja häviää ihmispaljouteen.

Lähden itsekin omaa luokkaani, mutta kesken matkan törmään johonkin. "Anteeksi." Sanon välittömästi ja nostan katseeni aurinkoisen oloiseen Hannahiin.

"Hei Julia. Et ollut tunnilla maanantaina."

"Joo. Mulla oli muuta." Sanon ja pakotan naamalleni pienen hymyn. "Minun pitää nyt mennä." Sanon pikaisesti ja jatkan matkaani.

****

"Mitä minun pitäisi pukea sinne päälle?" Connor kysyy meidän istuessa sohvalla.

"Älä nyt sitä mieti. Tai siis älä laita mitään reikäisiä tai haisevia vaatteita. Se ei anna hirveän hyvää kuvaa." Sanon naurahtaen.

"Eli jotain ihan vaan tavallista?" Connor kysyy ja en kerkiä vastaamaan, kun kuulen avaimen kääntyvän lukossa. Kauhu valtaa kehoni. Ei se voi olla kumpikaan iseistä. Tosin isät ovat ainoat joilla on avaimet tänne. En kerkiä edes kissaa sanoa, kun isä seisoo eteisessä ja katsoo suoraan minuun ja Connoriin.

Nousen rivakasti ylös ja katson isääni, jolla on kauppakassi kädessä. "Mitä sinä teet täällä? Olisit voinut soittaa ovikelloa."

"Kävin kaupassa ja toin sinulle ruokaa." Isä toteaa ja heiluttaa kauppakassia kädessään.

"Minä kävin vasta kaupassa." Sanon huokaisten ja Connor nousee sohvalta ylös. Hän kävelee isän luo ja ojentaa kättään. "Connor."

"Minä olen Carl. Hauska tavata." Isäni sanoo ja kättelee Connoria.

"Kuin myös." Connor sanoo ja hymyilee.

"En ole kerinnyt vielä ilmoittaa teille, mutta me tultaisiin huomenna syömään." Sanon ja saan Connorin palaamaan takaisin sohvalle.

"Joo. Jacksonkin taitaa olla huomenna jossain kavereidensa kanssa, joten olemme neljästään." Isäni ilmoittaa ja vie kassin keittiöön. Pian hän palaa takaisin ja vilkuilee meitä hetken. "No minä tästä menen. Sinä Connor varmaan lähdet myös kohta kotiin?"