Surprising love//IN FINNISH

5.

Words 850
****
Aamulla herään puhelimeni kilahdukseen. Huokaisen ja painan pääni tyynyn yrittäen saada unta, mutta se ei enää tule. Nostan puhelimeni lattialta ja katson kelloa . 10.07. Siristelen silmiäni puhelimen kirkkaan valon takia. Otteeni puhelimesta lipsuu ja se tippuu suoraan naamani. "Ai vittu." Sihisen hiljaa ja muistan nyt Connorin. Nousen nopeasti ylös ja suuntaan makuuhuonettani kohti. Mitä minä hänelle sanon tai mitä teen? Avaan huoneeni oven ja onnekseni huomaan Connorin olevan poissa. Kädelläni pyyhin näkymättömän hikipisaran otsaltani. Palaan takaisin olohuoneeseen ja siivoan pedin pois. Hetken päästä puhelimeni soi.

"Moi päivänpaiste." Sanon pirteänä puhelimeen Evelynille. Hänellä on varmasti krapula.

"Et viitsisi. Mennäänkö tänään kaupungille tai jotain?" Evelyn kysyy.

"Luulisi sinun haluavan potea krapulaa sängyssä tämän päivän." Sanon hänelle ja rupean samalla voitelemaan itselleni leipiä.

"Miksi luulet, että minulla on krapula?" Evelyn kysyy ja lisää vielä "mutta minulla on jotain kerrottavaa. Nähdäänkö ostarilla parin tunnin päästä?"

"Öömm...okei nähään." Sanon ja sen sanottua puhelin jo piipittää.

****

"No kerroppa nyt." Sanon Evelynille samalla sekoittaen kahviani. Tulimme johonkin ylihinnoiteltuun kahvilaan.

"No tapasin siellä bileissä yhen tyypin. Me juteltiin ja sit se saatto mut kotiin. Sit me vaihettiin numeroita." Evelyn sanoo ja punastuu.

"Sähän punastelet!" Sanon hänelle. "Tunnenko mä tän jätkän? Mikä sen nimi on?"

"Sen nimi on Ethan Stewart. Siis se on tän Connorin kaveri." Evelyn sanoo ja mulla on lentää kahvit suusta. Saan yskä kohtauksen ja Evelyn katsoo minua kummissaan.

"Mikä sulle tuli? Onko sulla kaikki hyvin?" Evelyn kysyy vakavissaan, mutta en voi olla kuulematta hänen äänessään hiukan huvittuneisuutta.

"Et varmasti rupee säätää sen kaa mitään! Connor käyttää huumeita ja on muutenkin varmasti sekaantunut kaikkeen epämääräiseen, joten nii on varmaa myös se Ethan." Sanon hänelle.

"Ei Ethan oo sellanen. Kyl se juo ja polttaa, mutta se sano, että se ei käytä mitään muuta." Evelyn väittää.

"Joo ja minä olen sarjamurhaaja." Sanon hänelle.

"Täh?" Evelyn kysyy kummissaan, mutta näyttää tajuavan mitä yritän sanoa. "Älä viiti Julia. Haluun tutustuu Ethaniin ja ei se ees vaikuta sellaselta joka käytää mitään aineita."

"Mä en usko, että se pyöris Connorin kanssa jos seki ei käyttäs." Sanon hänelle.

"Ethan sano, että yrittää saada Connoria irti huumeista." Evelyn sanoo.

"Okeiii...kuhan et luota siihen ihan liikaa ja oot varovainen." Sanon Evelynille. En todellakaan halua, että hänen sydämmensä särkyy tai jotain muuta vastaavaa surullista tapahtuu sen takia, että hän luottaa ihmisiin helposti.

"Oon oon, mutta onkos sulla joku? Tai siis ootko katellu ketään?" Evelyn kysyy.

"En. Ei nyt hirveemmin jätkät nappaa ja sitäpaitsi mitähän isätki ajattelis. En oo vielä ees kertonu, että me ollaan erottu." Sanon huokaisten.

"Lähet mun mukaan seuraaviin bileisiin. Me etitään sulle sieltä joku kuuma jätkä." Evelyn sanoo innoissaan.

"Ei onnistu. Isät ei varmastikaan hyväksy mulle mitään poikaystävä ja en oo ees sellasta vailla."

"Julia miks sä välität tässä iässä vielä niin paljon sun isien mielipiteistä?" Evelyn kysyy. Tuon on tosiaan hyvä kysymys. Miksi minä välitän?

"En tiedä. Kai minä haluan, että voivat olla ylpeitä minusta. Entä jos he rupeaisivat ajattelemaan 'miksi me valittiin juuri tuo?'" Ajattelen ääneen.

"Hehän on ylpeitä. Saat loistavia arvosanoja koulussa ja he eivät missään vaiheessa ajattelisi mitään tuollaista! Sitäpaitsi tämä on sinun elämä. Elä sitä miten haluat." Evelyn sanoo.

"Okei. Tulen mukaasi seuraaviin bileisiin." Sanon ja Evelyn näyttää innostuvan, joten lisään vielä "jos ei ole mitään muuta."

****

Avaan väsyneenä oven ja otan kengät jalastani. Vaikka olen väsynyt päätän silti vähän järjestellä huonettani. Maltan tuskin odottaa, että saan laittaa olohuoneen ja keittiönkin.

Hetken päästä kuulen ovikellon kilahtavan. Enkö saa olla yhtä iltaa ilman häiriöitä? Lasken laatikon lattialle ja menen avaamaan oven. Avattuani olen paiskaamassa sitä kiinni, mutta Luke saa jalkansa väliin. "Ei liian nopeasti." Hän sanoo ja tulee sisälle.

"Mitä helvettiä sinä täällä teet?" Kysyn vihaisena ja ehkä vähän pelokkaana. En haluaisi olla hänen kanssa kahdestaan, mutta en aio näyttää hänelle pelkoani.

"Tulin käymään." Luke sanoo neutraalilla äänensävyllä.

"Mistä tiedät missä minä asun?" Kysyn häneltä. Onko hän seurannut minua? Ei, en usko. Ei hän varmasti tuhlaisi sellaiseen aikaa. Ainakin luulisin niin.

"Isäsi kertoi." Luke sanoo ja katselee ympärilleen. Totta. Eihän isät tiedä, että me ollaan erottu. "He ihmettelivät miksi et ole itse kertonut niin kerroin, että meillä on ollut vähän riitaa." Luke jatkaa vielä.

"Vähän riita?" Kysyn häneltä. "Luke me ollaan erottu!" Huudan hänelle.

"Älä viiti Julia." Luke sanoo virnuillen ja lähentyy minua. Minä otan vaistomaisesti askeleita taaksepäin. "Nyt painu vittuun täältä Luke! Mulla ei oo minkäänlaisia tunteita sua kohtaan." Huudan hänelle ja Luke ei ota sitä kuuleviin korviinsa, vaan tulee lähemmäksi. "Nyt lähde tai-"

"Tai mitä, Julia?" Luke kysyy ivallisesti "soitat isällesi tai kenties vaikka poliisille?"

"Juuri näin, joten lähde." Huudan hänelle ja osoitan ovea. Luke ei alkuun liiku yhtään, mutta sivaltaa sitten sormillaan poskea jossa on hänen tekemän mustelma."Nähdään myöhemmin." Luke sanoo ja lähtee. Huokaisen syvään ja valun lattialle istumaan. Mikä ihme Lukea vaivaa? Hänhän on ihan seko. Onneksi hän lähti. Pitänee kertoa isille joku päivä meidän erosta.

Hetken kuluttua nousen lattialta ja suuntaan suihkuun. Laidan veden niin kuumalla, kun vaan pystyn sietämään. Hinkkaan mustelmaista poskeani niin kovaa, kun kipu sallii. Peseydyttyä laitan yökkärin ja jatkan makkarin sisustamista. Puoli kahdeksan aikaan ovikello soi taas. Huokaisen syvään ja se soi uudelleen. Jollakin näyttää olevan asiaa. Harpon ovelle ja avaan sen. Edessäni seisoo hätääntyneen näköinen Connor.