Surprising love//IN FINNISH

22.

Words 860
****
Connor saa uuden lyönnin ja vielä toisen. Luke ei saa tehtyä mitään, koska Connor estää kaiken. Näkee kyllä, että tämä poika on tapellut ennenkin.

"Connor!" Tajuan kumminkin huutaa hänelle ja lähden repimään häntä Luken päältä. Hetken repimiseen jälkeen hän nousee ylös ja Luke jää makaamaan maahan.

"Tule. Mennään." Kehotan hänelle ja käännän hänet takaisin tulo suuntaamme. Kuulen Luken yskivän ja käännyn katsomaan häntä. Hän yskii verta maahan ja kääntää katseensa minuun.

"Näetkö? Tälläisen psykopaatin kanssa olet tekemisessä." Hän ivaa ja Connor kääntyy ympäri. Hän on lähdössä rynnimään Luken luo, mutta kerkeän estää häntä.

Kävelemme kaikessa hiljaisuudessa asunnolleni ja viimein sinne päästyä hätistän Connorin vessaan. Menen perässä ja rupean puhdistamaan hänen rystysiään.

"Oliko tuo ihan tarpeellista?" Kysyn ja kohotan katseeni Connorin silmiin.

"Oli. Minä vaan puolustin sinua. En voinut kuunnella vierestä, kun hän haukkui sinua lutkaksi." Connor puolustautuu ja irvistää kun rupean puhdistamaan hänen toista kättään.

Kuulen jostain päin kämppää puhelimen soivan, mutta en välitä siitä.

"Etkö aio vastata?" Connor kysyy.

"En. Nyt ei ole hyvä hetki."

Soittaja on kuitenkin sinnikäs. Hän soittaa heti perään toisen kerran. "Helvetti." Kiroan ja lähden etsimään puhelintani. Tullessamme olin laskenut sen eteisen lipaston päälle ja siinä se tällä hetkelläkin soi.

"Moi." Vastaan Evelynille.

"Moi. Ootko sä kipee tai jotain? Miks et ollu koulussa? Oon yrittäny tavottaa sua koko päivän mut et oo vastannu." Evelyn sanoo ja kurtistan kulmiani.

"Etkä oo." Väitän vastaan.

"Oonhan. Olen yrittäny soittaa sulle miljoona kertaa tän päivän aikana."Evelyn inttää.

"Wapissako? Se vähän lagii, nii ne puhelut ei tuu aina. Sori."

"No ei se sun syy oo. Mut missä oot ollu?"

"Oli aamulla vähän kipee olo. Nyt on kumminki ihan hyvä. Tuun kyllä huomenna kouluun." Vastaan ja katson vessaan, missä Connor tuijottaa käsiään.

"Okei, no hyvä. Mun pitää nyt mennä. Moikka!" Evelyn vielä moikkaa ja painaa luuria. Minä lasken puhelimen takaisin lipaston päälle.

Tästähän ne isät tykkäisi. Miten voi ikinä kertoa heille Connorista? Kyllä he varmasti joskus törmäisi Lukeen, joka kertoo Connorista. Tai sitten joku muu kertoo. Ei helvetin helvetti. Haluan vaan, että isät hyväksyisivät sen, että haluan olla Connorin kanssa. Eihän he tiedä millainen hän osaa olla. Hän näyttää kaikille millainen on ulkoa. Sisältä hän on ihana, hellä ja kultainen. Kaikkea sitä.

Haluaisin vaan, että Connor ei menisi mättämään kaikki turpaan. Entä jos hän joskus vaikka suuttuisi jommalle kummalle isälleni ja lyö turpaan. Ei hyvä.

"Tuletko sinä?" Kuulen Connorin huutavan ja herään ajatuksistani. Kävelen takaisin vessaan ja hoidan Connorin rystyset loppuun.

"No niin. Puhutaan nyt." Sanon raskaasti huokaisten ja kävelen olohuoneeseen. Istahdan sohvalle ja kuuntelen seinäkellon raksutusta. Pian kuulen myös askeleet ja huomaan Connorin istuvan viereeni.

"Sinä et voi mättää kaikki turpaan jotka ärsyttävät sinua."

"Hän haukkui sinua. Minulla oli oikeus siihen." Connor puolustautuu ja minä pudistelen päätäni.

"Ei kellekään ole oikeutta lyödä toista." Sanon ja hieron sormillani ohimoani. Puhelimeni soi taas eteisessä.

"Helvetti! Minä heitän tuon kohta seinään." Sanon ja kapuan sohvalta ylös. Kävelen ripein askelin puhelimen luo ja huomaan Jacksonin soittavan.

"Moi. Sinulta jäi tänne matikankirja niin ajattelin tuoda sen." Hän sanoo iloisena.

"Ai nyt?" Kysyn.

"Joo. Nyt nyt."

"Nyt ei ole oikein hyvä hetki. Voitko tuoda sen vähän myöhemmin?" Kysyn ja odotan Jacksonin vastausta.

"Joo. Nähdään sitten myöhemmin." Hän sanoo ja lasken luurin korvaltani. Laitan puhelimen äänettömälle ja lasken taas kerran lipaston päälle.

Nojaan lipastoa vasten ja yritän rauhoittua. Tämä kaikki stressaa minua. Eniten se miten isät reagoivat Connoriin. Tiedän, ettei hyvin ja haluaisin siksi viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä ja sovussa.

Miksi sen helvetin Luken piti sattua siihen polulle juuri silloin. Olisipa lähtenyt viisi minuuttia myöhemmin, niin me oltaisiin Connorin kanssa oltu kahvilassa ja Luke tullut koputtelemaan tyhjän asunnon ovea.

Ajatukseni keskeytyy jälleen, kun mahani kurnii. En ole syönyt tänään mitään. Kävelen keittiöön ja etsin kaapista vasta ostetun pastapaketin. Laitan veden liedelle ja odotan sen kiehumista. Kuulen myös askelia ja Connor on ilmeiseti tulossa tänne.

"Teetkö sinä ruokaa?" Hän kysyy samalla nojaten oven karmiin.

"Joo." Vastaan ja huomaan veden kiehuvan. Laitan pastat sekaan ja istahdan pöydän ääreen. Connor työntää itsensä irti oven karmista ja istahtaa pöydässä minua vastapäätä.

"Sinun pitää pyytää anteeksi Lukelta." Sanon hetken päästä ja Connor katsoo minua silmät pyöreinä, kun ei olisi uskonut sanomaani.

"En varmasti pyydä! Hän ei ansaitse anteeksipyyntöni."

"Mutta se on oikein." Väitän vastaan ja nousen kaatamaan pastoista veden pois.

"Ei onnistu. En nöyry sellaiseen. Sitäpaitsi hänen pitäisi pyytää anteeksi sitä, kun haukkui sinua." Connor sanoo.

"Tiedän, mutta ole sinä se viisaampi." Kehotan Connoria, mutta hän vaan pudistelee päätään.

"Minä en pidä oikeasti yhtään väkivallasta. Pitäiskö minun hyväksyä, että sinä hakkasit Luken?" Kysyn ja käännän vakavan katseeni Connorin.

"Ei pidä, mutta en ole pahoillani. Arvaa, mikä minä olen Julia? Itsekäs. Teen huonoja valintoja, joista pahastut. Hakkasin Luken, koska hän ansaitsi sen ja tekisin sen koska tahansa uudelleen. En ole pahoillani, enkä tule olemaan. Koska sellainen minä olen Julia, enkä tule muuttumaan. Eikä mikään anteeksipyyntö kata kaikkia syitä siihen miksi olen väärä sinulle."

"Hyvä on. Sitten minäkään en ole pahoillani. En ole pahoillani siitä, että tapasin sinut. Tai siitä, että tuntemisesi on saanut minut todella hämilleni. Sinä olet tehnyt oloni elävämmäksi, kuin kukaan muu koskaan. Sinä olet tehnyt kaikki väärät valinnat ja kaikista minun valinnoistani tämä lienee huonoin, mutta en ole pahoillani siitä, että olen rakastunut sinuun. Minä rakastan sinua, Connor."

****

💋Kiitos kun luit!💋

XOXO Oona