Surprising love//IN FINNISH

32.

Words 1012
****
Katson suoraan isäni ruskeisiin silmiin. Nuo silmät muistuttavat ihan omiani. Niinkuin kasvon piirteetkin. Minä en huomaa minun ja Hannahin naamassa mitään samaa, mutta olen näköjään perinyt lärvin Jacobilta.

Jacob katsoo minua pilke silmäkulmassa ja hänen ilmeensä onkin sellainen, että haluaa viedä jalat alta. Voi luoja. Eikö hän huomaa miten nuori olen?

Nousen itse seisomaan. "Lopeta tuo, ihan alkuunsa." Sanon ja Jacobin katse muuttuu hämmentyneeksi. Ei varmasti ole tottunut siihen, että naiset sanovat hänelle noin.

"Ensinnäkin tiedätkö yhtään miten vanha minä olen?" Kysyn ja Jacob kohottaa kulmaansa. "Kuusitoista." Vastaan ja olen varma, että hänen naamansa saa vähän punaista väriä.

"Toiseksi, sinä olet isäni." Sanat vaan tulevat ulos suusta, yhtään enempää miettimättä. Jacob näyttää todella hämmentyneeltä.

"Mitä?" Hän kysyy ja näyttää jo huvittuneelta. "Anteeksi, mutta olet varmaan erehtynyt. Se ei ole mahdollista."

"Minä sain vasta tietää, että opettajani on biologinen äitini ja tänään hän kertoi, että sinä olet isäni. Hän on pelkuri, eikä ole koskaan sitä sinulle kertonut. Tulin vain kertomaan tämän sinulle, koska minun mielestäni sinun pitää saada tietää, että sinulla on lapsi." Sanon ja lampsin hänen ohi hisseille päin. Tunnen hänen kumminkin tarttuvan kädestäni.

"Kuule, mentäisiinkö minun työhuoneeseen?" Jacob kysyy ja minä epäröin hetken, mutta päätän nyökätä.

Jacob kävelee edelläni suuren ja avaraan työhuoneeseensa. Hän ohjaa minut istumaan häntä vastapäätä. Hän itse kiertää pöytänsä toiselle puolelle.

"Kuka on sinun äitisi? Tai kuka sinulle on väittänyt sinulle, että olen isäsi?"

"Hannah." Vastaan.

"Hannah Bowie?" Jacob kysyy ja naurahtaa.

"Joo, hänhän se. Muistatko hänet?" Kysyn.

"Todellakin muistan. Hän katosi aika pian meidän jutun jälkeen. En hänestä sen jälkeen kuullut." Jacob sanoo ja alkaa selvästi muistella menneitä.

"Ja hän siis antoi sinut pois?"

"Joo. Isäni ovat kasvattaneet minut." Vastaan.

"Jos tämä on todella totta, miten helvetissä se nainen ei ole kertonut minulle mitään?" Jacob ärähtää.

"Sitä ihmettelen itsekin. Ajattelin joka tapauksessa tulla kertomaan sinulle. Sinulla on nimittäin oikeus tietää."

"Pakko myöntää, että kyllähän me vähä toisiamme muistetaan. Nuo silmät eivät takuulla ole Hannahilta." Jacob sanoo ja minä nyökkään. Hän kaivaa jotain laatikostaan ja ottaa jonkun vihkon pöydälleen. Hän kirjoittaa jotain ja repäisee sivun irti. Hän ojentaa sen minulle.

"Mitä helvettiä? Sinä tosiaan yrität antaa minulle 100 000 dollaria?" Kysyn tyrmistyneenä.

"Joo." Jacob sanoo ja näyttää olevan ihmeissään reaktioni johdosta.

"Minä en halua sinun rahojasi." Sanon ja heitän shekin takaisin pöydälle. "Minä halusin vaan kertoa sinulle tämän. En halua sinulta mitään." Sanon ja nousen seisomaan ja lähden kävelemään ovelle.

"Odota!" Jacob huudahtaa ja kuulen hänen nousevan myös ylös. "Minä haluaisin- tai pitäisikö sinä ihan mahdottomana-"

"Ai että me tutustuttaisiin? En kuule usko." Sanon ja mietin sanojani. "Onhan se epäreilua, että sinulla on ollut tytär kuusitoista vuotta, josta et ole tiennyt mitään. Mutta uskon, että vaikka olisit tiennyt tilanne olisi silti sama. Tai lukuunottamatta sitä, että et tiedä minua. Sinä et vaan vaikuta hirveän isälliseltä ihmiseltä. Kiitos ajastasi herra Smith." Sanon ja lampsin huoneesta ulos. Menen nopeasti hissiin ja painan ykkös kerrosta.