ℙ𝕠𝕚𝕜𝕒 𝕁𝕒 𝕍𝕒𝕝𝕜𝕠𝕚𝕟𝕖𝕟 ℙ𝕚𝕒𝕟𝕠

Sinä

»P.JM«

Tanssahtelin musiikin tahtiin koulun isossa puisessa harjoitushuoneessa. Olen yksin, koska opettajani halusi, että voisin kokeilla soolotanssia, mikä sopisi minulle paremmin kuin jotkut duetotanssit tai ryhmätanssit. En vain jostain syytä tai toisesta pysty tanssimaan kun on muutama muukin vieressäni. On enemmän tilaa ja plus; saan itse olla luova ja päättää minkä askeleen pistän mihinkin. Eikä tule toisilta valituksia jos jokin askel meni pieleen.

Opettaja alkoi taputtamaan biisin loputtua.

Hyuna: Bravo Jimin. Olet parempi kuin ajattelin.

Jimin: Tämäkö tässä?

Hyuna: Kyllä. Osaat liikkeet melko hyvin.

Jimin: Melko hyvin?

Hyuna: Jimin sinunki täytyy levätä. Nähdään täällä huomenna samaan aikaan, jos viellä luulet, että täytyy harjoitella.

Hyuna taputti minua olkapäälle ja hymyili ennen kuin lähti huoneesta.

Yksi tunti ei riitä. Tarvitsen ainakin kolme tai neljä tuntia. Voisin tanssia koko päivän jos on tarve. Haluan olla huippukunnossa tulevaa kilpailua varten.

Joudun kuitenkin lähtemään, koska ykköset olivat tulossa huoneeseen isolla porukalla enkä halua jäädä alle.

Otin hupparini lattialta ja juoksin pukkariin pukemaan tavalliset vaatteet päälleni.
Mukana minulla oli vain musta pitkähihainen paita ja siniset revitytfarkut, jotka olivat hieman pienet takapuolesta.
Lähdin ulos ja Jungkook tuli mua vastaan.

Jungkook: Hei Park.

Jimin: Jalkapalloo pelaamaan?

Jungkook: Juu. Taehyung ja Hoseok on jo katsomossa.

Jimin: Selvä.

Taputin ystävääni olalle ja menin melkein juoksu jalkaa kohti urheilukatsomoa.

Ennen katsomon ovea tulee ovi, missä on luokka, mitä ei oikeen käytetä, mutta silti siellä on jossain syystä iso valkoinen piano keskellä isoa ja tyhjää luokkaa.
Nyt se ei ollut tyhjä tai hiljainen. Nimittäin sieltä kuului pianonsoittoa. Niin kaunista simmoista, että oli pakko mennä kurkistamaan.

Ja siellä hän istui Min Yoongi.

Koulumme hiljainen poika, joka taisi tulla takaisin Thaimaasta. Hän oli siellä perheensä kanssa, koska hänen on isä on iso business tekijä ja meni sinne töitten takia. Yoongin ei olisi tarvinnut mennä, mutta ei täälläkään ole ketään tai mikään, mitä häntä esti.
  Poika oli täynnä arvotuksia. Hän ei koskaan puhunut kenellekkään ja työskenteli mielummin yksin, kun jonkun kanssa. Hän on näyttänyt kaikille, että hänessä ei ole mitään erityistä ja mitään syitä, miksi häneen pitäisi tutustua tai miksi hän voisi sopeutua joukkoon. Ketään ei siis tiennyt, että juuri tuo poika osaisi soittaa pianoa ja viellä niin kauniisti.

Kuuntelin soittoa luokan ovella. Ilman, että itsekkin tajusin kävelin hiljaa luokkaan sisälle kuulemaan paremmin kaunista pianon soittoa.

Poika huomasi minut lakkasi heti soittamisen ja tuijotti minua syvillä silmillään kohti minua ilman mitään naaman eleitä.