ℙ𝕠𝕚𝕜𝕒 𝕁𝕒 𝕍𝕒𝕝𝕜𝕠𝕚𝕟𝕖𝕟 ℙ𝕚𝕒𝕟𝕠

Ei enään salaisuus

»P.JM«

Kaikki oli hyvin, kunnes elämä päätti kallistaa elämäni nurinpäin. Ja se todistaa nukkumattomat yöt, tunneilta lintsaamisen ja maailmalta piiloutumisen.
En ajatellut ottavani äitini kuolemaa näin vakavasti kuvitellen kuinka paljon olen itseasiassa viettänyt koko elämäni ilman äitin läsnäoloa. Kai se nyt kun en tule näkemään häntä enään edes vilauksena tai saa enään postikortteja maista, missä äiti oli aina käynyt auttamassa ihmisiä.

Nyt se kaikki on siis poissa. Aivan kaikki.

Isä ehdotti, että jos tarvitsen niin menen jollekkin ammattilaiselle puhumaan. Se on ihan hyvä idea, mutta en halua kenenkään testaavan minua ja kulkuani. En halua, että prosessin minulle epämääräisesti ojennetaan masennus lääkkeet ja todetaan, että sairastan masennusta ja ahdistusta.
Minulla on oma kuraattori ja psykologi jo, ja hänen nimensä on Jung Hoseok. Siihen listaan voisi kuulua myös poikaystäväni, mutta en halua tässä kohtaa viellä näyttää sitä rikkinäistä puoltani.

Isä: Jimin sulla on vieraita.

Kolme hahmoa tuli huoneeseen lämpimin hymysuin ja yksi niistä syöksyi heti halaamaan minua. Kaksi muuta katsoivat sivusta ja taputtivat olkapäätäni odottaen muka, että se parantaisi oloani paremmaksi.

Hoseok: Täälläkö sä olet piileskellyt. Sä et arvaakkaan kuinka huolissaan me ollaan oltu.

Jungkook: Enemmän kyllä Hoseok, mut kyllä mekin ollaan oltu.

Taehyung: Miten sä jaksat?

Jimin: Paremminkin vois mennä.

Yritin hymyillä, mutta se heti vääntyi takaisin normaaliksi.

Hoseok: Arvaa ketä muu on ollu aika huolissaan susta?

Nostin pääni ja katsoin ystävääni silmiin.

Hoseok: Yoongi.

Pojan nimi helpotti pikkuisen. En ole nähnyt koko tyyppiä viikkoon ja ikävä on sietämätön. Haluaisin vain hypätä hänen syleilyynsä ja vain toivoa, että hän ei koskaan jätä minua niin kuin äiti teki.

Jungkook: Me yritettiin kysyä siltä miksi se on niin huolissaan susta.

Taehyung: Me ajateltiin sit kysyy sult samaa. Onks teil jotai menos?

Jimin: Mä-me-siis

Jatkoin.

Jimin: No siis me...seurustellaan...

Kaikkien ilmeet meni kummallisesti. En tiedä ovatko he järkyttyneitä vai yllättyneitä.

Jungkook: Wow.

Jimin: Mitä wow?

Jungkook: Meidän chimchim on virallisesti tullu kaapista ulos.

Hoseok löi nuorinta jalkaan ja Taehyung käsivarteen. Jungkoon hieroi niitä paikkoja ja valitti kivusta.

Hoseok: Miksi sä et kertonu aiemmin?

Jimin: Mä-mä yritin kertoa sulle silloin kun mä tulin sun luokse se yks ilta. Mut mä vaan...

Hoseok: Keskityit äitiis.

Jimin: Niin...

Silmät alkoivat kostua pelosta, niin kuin olisin pettänyt heidät.

Hoseok: Se on ihana kuulla, että sulla on joku. Mut me ollaan oltu huolissaan susta ja niin kuin myös Yoongikin. Älä pliis pidä meiltä salassa enään mitään.

Hoseok asetti lämpimän kätensä kylmälle kädelleni ja hymyili minulle hänen lämmintä hymyään. Nyökkäsin montakertaa ja avasin käteni, jotta pääsisin haliin kuin jokin pieni vauva.

Halissa tajusin, kuinka onnekas olin. En ollut missään tapauksessa yksin kunhan minulla oli nuo kolme.

————————————————

Nooooi