tulppaanipoika, lumiprinssi «yoonmin»

«12»

kyyneleet lähtee pesussa

Elettiin heinäkuun viimeisiä päiviä ja koko maa valmistautui suureen karnivaaliin, juhlimaan jo vanhan kuninkaansa syntymäpäivää. Linnan puutarhakin herätettiin kokonaan uuteen loistoon, puihin ripustettiin lyhtyjä ja niiden alle aseteltiin tyynyjä ja peittoja. Kaupunkien toreilla jaettiin ilmaista ruokaa ja käytettyjä leluja, ja ne joilla oli rahaa ostivat lahjoja toisilleen.
Kaupunki eli ja oli kauniimpi kuin koskaan, olihan nykyinen kuningas kohdellut kansaansa paremmin kuin yksikään edeltäjänsä. Min Jae-Beom oli hallinnut monia vuosia kauniisti ja hyvin, antaen väelle uusia oikeuksia, joista ei ennen hänen valtakauttaan voitu edes unelmoida.
Vaikka varsinainen juhla, johon liittyi valtava karnevaali, olikin vasta seuraavana päivänä, oli Jimin lähtenyt kaupungin kaduille yhdessä Jungkookin ja Taehyungin kanssa. Aivan huomaamattaan kolmikko päätyi kapakkaan, jossa soi vievä musiikki ja tanssilattialla oli vain vähän iloisia ihmisiä, olihan vasta iltapäivä.
He tilasivat muutaman tuopin ja istuivat sitten nurkkapöytään.
"Kaupunki on niin nättinä", Jimin totesi ja hörppäsi juomaansa.
"On", vastasi Jungkook.
"Mutta tää on vasta alkua", Taehyung muistutti. "Huomenna on karnivaali. Uskon että tuut rakastaa sitä, Jimin."
"Luultavasti", Jimin vastasi, ja kolmikko antoi mukavan hiljaisuuden laskeutua ylleen.
Pian Taehyung ja Jungkook aloittivat kiivaan keskustelun jostakin, mikä oli Jiminille täysi arvoitus. Niinpä hän tarkasteli ympäristöään.
Silloin ovesta törmäsi sisään joku, joka kiinnitti heti Jiminin huomion. Tulija oli vetänyt silkkisen viittansa hupun kasvojensa  peitoksi ja kietonut sen peittämään myös vaatteensa. Hänen kenkänsä näyttivät epämääräisesti tutuilta.
Hahmo todella näytti tutulta. Missä Jimin oli nähnyt hänet?
Yoongi se ei voinut olla, Namjoonhan oli hänen kanssaan linnassa, eikä prinssi noin vain voi poistua muurien toiselle puolelle. Namjoonkin oli poissa laskuista, samoin Jin.
Silloin Jimin tajusi.
Hahmo oli luultavasti Kaksitoista.
Miten Jiminiä ampunut mies oli päässyt pakoon tarkasti vartioidusta sellistä?
Paniikki iski Jiminiin. Mitä hän tekisi? Pakenisi? Kertoisi Taehyungille ja Jungkookille?
Hahmo suunnisti tiskille ja tilasi muutaman shotin.
Hän kulautti ensimmäisen kurkkuunsa ja huppu valahti niskaan paljastaen hänen kasvonsa.
Siniset, pörröiset hiukset, joita Jimin oli kerran pyörittänyt sormiensa ympärille nukahtaessaan. Tummat, pistävät silmät joiden katseeseen Jimin niin usein hukkui ja kalpea iho, jota Jimin olisi halunnut koskettaa.
Hahmo oli kuin taideteos.
Ja ainoa laatuaan.
Min Yoongi.
Nyt aivan uudenlaisen vihansekaisen paniikin vallassa Jimin ryntäsi Yoongin luokse, tarttui tuota kädestä ja raahasi kulman taakse ohuelle käytävälle. Yoongi ei yrittänyt vastustella. Hän hädintuskin näytti yllättyneeltä.
"Min Yoongi!" Jimin sihahti. "Mitä teet täällä?"
"Juon", Yoongi vastasi, yrittäen välttää henkivartijansa katsetta. "Juon kunnes tuntuu että taju lähtee."
Jimin ei raivoltaan saanut tehtyä muuta kuin puhistua muutaman kirosanan.
"Olet prinssi!" hän sitten kivahti. "Etkö tajua miten isoon vaaraan laitat ittes käyttäytymällä näin?"
"Etkö ymmärrä ettei mua kiinnosta?" Yoongi mutisi.
"Oot seuraava hallitsija. Ryhdistäydy!"
"Et sä ymmärrä, Jimin."
"No selitä mulle!"
"Turhaa."
"Miksi sä edes olet täällä?"
"Me-"
Jimin alkoi itkeä. Yoongi tuijotti suu raollaan Jiminiä, ja vaikka tiesi, että nuorempaa pitäisi lohduttaa, hän kykeni vain miettimään, miten kukaan voi näyttää niin kauniilta itkiessään.
"Meille tuli Namjoonin kanssa riitaa", Yoongi kuiskasi.
Jimin nyyhkäisi ja kiskaisi Yoongin lähemmäs itseään.
Suuteleeko hän minua?
Mutta Jimin vain painoi kasvonsa Yoongin rintakehää vasten ja nyyhkytti vasten häntä.
Hämmentyneenä Yoongi kietoi kätensä nuoremman ympärille ja keinutti tuota hitaasti.
"Kaikki on hyvin", Yoongi kuiskasi, yhä erittäin hämmentyneenä tilanteen käänteestä. Hän ajatteli vain tulevansa juomaan itsensä umpihumalaan, ja päätyykin lohduttamaan ihastustaan kapealla, pahanhajuisella käytävällä, kapean, pahanhajuisen sivukadun varrella sijaitsevassa halvassa kapakassa.
He seisoivat siinä monta minuuttia, hiljaisuuden rikkoi ainoastaan Jiminin nyyhkäykset.
Hetken kuluttua Jimin irrotti itsensä Yoongista ja pyyhkäisi hieman Yoongin kyynelistä märkää paitaa.
"Kyyneleet lähtee pesussa", hän huokaisi.
"Tiedän", Yoongi kuiskasi hellästi takaisin. Ääneen puhuminen ei tuntunut sopivan hetkeen.
"Mutta eri asia on, haluanko että ne lähtevät."
Jimin hymyili heikosti.
"Anteeksi", hän sitten sanoi.
"Mistä?"
"Pelästyin tosi paljon. Luulin sinua Kahdeksitoista", Jimin mutisi. "Ja kun tunnistin sut pelästyin koska musta tuntuu että oot mun vastuulla."
Yoongi hymyili. Nätisti. Se ei ollut hänen tavanomainen virnistyksensä, vaan iloinen, kaunis hymy.
"Kaikki on nyt hyvin", Yoongi sanoi, kun ei muutakaan keksinyt.
Hetken kuluttua kaksikko palasi takaisin itse baariin. Jungkook ja Taehyung katsoivat ensin Jiminiä hämmentyneenä, mutta huomatessaan Yoongin heidän suunsa loksahtivat auki.
"Prinssi", Jungkook henkäisi. "Mitä sä täällä- eikun mitä teidän korkeutenne tekee täällä?"
"Se ei ehkä ole kovin oleellista, Jungkook", Yoongi vastasi.
"Jimin, mä ja Jungkook ajateltiin mennä kotiin", Taehyung mutisi.
"Menkää vaan, jään tänne hetkeks Yoongin kanssa", Jimin vastasi. Niin Jungkookilta kuin Taehyungiltakaan ei jäänyt huomaamatta Jiminin itkemisestä turvonneet kasvot, mutta päättivät kysyä asiasta myöhemmin.

Kun Taehyung ja Jungkook olivat lähteneet, Jimin ja Yoongi istuivat tiskin ääreen. He joivat Yoongilta jääneet shotit ja tilasivat muutaman lisää.
Ja vielä pari.
Alkoholiin tarvitaan rahaa.
Ja Yoongillahan oli rahaa vaikka kuinka paljon.
He tunsivat olevansa maailman huipulla jakaessaan lapsuustarinoitaan ja juodessaan virtaavaa kultaa.
Eikä siihen montakaan tuntia mennyt, kun he olivat jo umpihumalassa.
He lähtivät kapakasta ja päättivät vielä jäädä kaupunkiin kävelemään, he olivat nyt enemmänkin parhaita ystäviä kuin työntekijä ja työnantaja. Ja varmasti joku heitä rakastavaisiksikin luuli, kun he juoksivat läpi kaupungin käsi kädessä.
Jiministä tuntui, kuin hän voisi juosta kotiinsa asti, ja vaikka hän välillä kompastuikin katukiveykseen, ei hän tuntenut kipua. Kipu oli ihmisille, ja hän oli nyt jumala. Jumala yhdessä Yoongin kanssa.
He juoksivat läpi kaupungin, juoksivat kunnes kohtasivat metsän, ja metsässä he tanssivat.

Aamulla Jimin heräsi silkkisten lakanoiden välistä. Hetken eilistä muisteltuaan hän tajusi olevansa Yoongin sängyssä.
Sinihiuksinen prinssi nukkui rauhallisesti halaten nuoremman hentoa kehoa tiukasti
Jimin tunsi kuinka Yoongi hengitti vasten hänen selkäänsä ja halusi kovasti nukahtaa uudelleen.
Valo oli niin terävää ja päässä vihloi kipu yhtä vahvana kuin tieto siitä, ettei Jiminillä ollut hajuakaan miten hän oli päätynyt Yoongin viereen.
Hitaasti Jimin kääntyi kasvot kohti prinssiä ja tuijotti tuota hetken.
Yoongi oli kuin enkeli nukkuessaan. Hänen siniset hiuksensa kehystivät hänen kasvojaan ja vaaleanpunaiset huulet olivat raottuneet hieman. Silmäluomet värähtelivät kun niiden takana kulki unia.
Jiminiä ei todellakaan haluttanut rikkoa nukkuvan prinssin kauneutta, mutta päätti kuitenkin tökätä häntä poskeen.
Sitten ravistella.
Sitten kutsua nimeltä.
Kaikkien epätoivoisten yritysten jälkeen Jimin sai idean.
Hän istahti Yoongin päälle. (cliche, i know)

Yoongi ei herännyt yhtä rauhallisissa merkeissä kuin Jimin.
Hän heräsi, kun Jimin istui hänen haarovälinsä päällä ja huusi Yoongin nimeä.
Saat varmasti vääränlaisen kuvan.
Tietysti heillä oli vaatteet päällään.

--

umm
joo
että
olin kirjoittamatta kuukauden
anteeks siitä
jotenki tiiättekö ei ollu inspiraatiota enkä saanu itteeni pakotetuks
tässä nyt kokopitkä tuhannen sanan luku teille, antakaa anteeks tästä tauosta
ja joo,, hyvää juhannusta kaikille!!
(ps. jos haluutte seuraa mua instass niin @ l0vesick._  olen siellä)
yeeyee