Dramione Finnish

Luku 2.

"Hermione!", Viiltävä ääni tunkeutui Hermionen pään sisään uudelleen ja uudelleen. Hermione olisi halunnut vain vajota takaisin raskaaseen pimeyteen, mutta ääni jatkoi sinnikkäästi hänen piinaamistaan. Hermione raotti hitaasti lyijynraskaita silmäluomiaan todetakseen tuijottavansa sumuista naamaa.
"M- missä...", Hän äännähti, mutta kuiva kipu iski kurkkuun. Missä minä olen? Hermione olisi halunnut kysyä, mutta suusta ei tullut ääntä.
"Hermione, minä tässä, Ron". Sumuinen naama sanoi. Nyt se alkoi pikku hiljaa hahmottua Hermionen päässä. Hän näki punatukkaisen, pitkänenäisen pojan, jolla oli pisamia naamassaan. Ron? Hermione ei osannut yhdistää nimeä mihinkään tuntemaansa. Ja kuka tuo poika oli, mitä hän teki täällä? Ja ennen kaikkea, missä hän itse oli? Oikeastaan parempi kysymys olisi ollut; kuka hän itse oli?
"Kuka...." Hän yritti jälleen puhua. Kipu iski taas.
"Kuka sinä olet?" , Hermione kakisti suustaan välittämättä kivusta. Poika katsoi häneen hämmentyneenä.
"Minä olen Ron", poika totesi ihmeissään. Hermione tuijotti häntä ilmeettömästi, tunnistamatta.
"Kyllähän sinä minut tunnet!". Poika alkoi kuulostaa jo hätääntyneeltä. "Mehän olemme parhaita ystäviä, sinä, minä ja Harry!".
Hermione rypisti otsaansa.
"En ole ikinä tavannut ketään Harrya, saati sitten Ronia". Hän totesi. "Olet varmaan väärän henkilön luona".
Poika - Ron katsoi häntä huolestuneena.
"Olet varmaan menettänyt muistisi", hän sanoi. "Pyydän Harryn tänne, jos se vaikka virkistäisi muistiasi". Ron kääntyi lähteäkseen, kun Hermione huudahti:
"Odota!" Ron seisahtui oviaukkoon.
"Mitä?", Hän kysyi. Hermione empi.
"Kuka m-.... Tai siis kuka luulet minun olevan?", Hän kysyi. Ron katsoi häntä pitkään.
"Olet tietenkin Hermione Granger", hän vastasi. "Älä väitä, että et muistanut sitä". Poika katsoi Hermionea kysyvästi.
"E- en tietenkään". Hermione vastasi. Ron nyökkäsi, kohautti harteitaan ja kääntyi taas lähteäkseen.
"Tulen kohta takaisin, haen vain Harryn", hän huikkasi vielä, ennen kuin lopulta lähti.

***

Kop, kop
Hermione säpsähti.
"Kuka siellä?", Hän huusi. Vastaukseksi ovesta astui komea poika, jolla oli lyhyet platinanvaaleat hiukset, suippo kalpea naama ja kylmät sinisenharmaat silmät.
"Hei, Hermione", poika sanoi.
"Kuka olet?", Hermione kysyi. Poika katsoi häntä pitkään. Pitkään.
"Etkö muista minua?", Poika kysyi. Näyttääkö siltä? Hermionen olisi tehnyt mieli kysyä, mutta hän vastasi vain: "En". Pojan siniharmaat silmät välähtivät.
"Olen Draco Malfoy", hän kertoi. Hermione yritti hymyillä. Hän piti tuosta pojasta.
"Onko kaikki hyvin?", Draco kysyi kiusaantuneen kuuloisena. Äkkiä Hermionella nousi pala kurkkuun. Hän pudisti päätään kyyneleen vierähtäessä silmäkulmasta poskelle. Draco näytti hetken hätääntyneeltä.
"Mikä painaa?", Hän kysyi siirtyen lähemmäs Hermionea.
"E- en muista, kuka olen", Hermione nikotteli. "En m-muista sinua, enkä k-ketään muutakaan". Hän purskahti itkuun. Draco istui hetken hiljaa. Sitten hän kietoi kätensä Hermionen harteille.
"Voin auttaa sinua muistamaan, jos haluat", hän ehdotti. "Siihen menee varmasti aikaa, mutta kuitenkin". Hermione nyökkäsi pienesti. Äkkiä Draco nousi.
"Minun pitää nyt mennä, mutta tulen kyllä takaisin". Hän empi silmänräpäyksen verran ennen kuin jatkoi: "Ja anteeksi kaikesta...". Antamatta Hermionelle aikaa ihmetellä, hän kääntyi kannoillaan ja lähti.