Dramione Finnish

Luku 15.

(Niille, jotka eivät tiedä, rupesin nyt siis kirjoittamaan tätä Hermionen näkökulmasta minä-muodossa)

Herään herätyskellon pärinään, kun kello on vasta 6.30. Tänään lähdemme retkelle jästimaailmaan. Olen odottanut tätä retkeä niin kauan! Pomppaan ylös saman tien ja petaan sängynkin heti. Vedän syvään henkeä. Vatsassani lepattaa perhosia. Puen päivävaatteet päälle, sidon rohkelikon punakultaraidallisen kravatin kaulaani, ja oikaisen hameeni suoraksi vilkaisten samalla itseäni seinällä roikkuvasta peilistä. Ruskea tukka sojottaa taas pystyssä. Tartun päättäväisesti harjaan, ja otan tukevan otteen hiuspehkostani. Riivin harjalla takkujen läpi niin, että ratisee. Vedän ilmaa hampaiden välistä, kun osun vahingossa liian kovaa yhteen takkuun tukistaen siten itseäni kipeästi. Puren hampaat tiukasti yhteen, ja riuhtaisen harjan irti takusta. Mukana tulee aika iso hiustukko. Auts.

Viimeistelen tukkani muutamalla harjanvedolla, kunnes pahimmat takut ovat poissa. Sen jälkeen sidon hiukset huolettomalle nutturalle, joka näyttää itse asiassa aika hyvältä, vaikka itse sanonkin.

Nyökkään peilikuvalleni hyväksyvästi, ja painun kylppäriin pesemään hampaita. Olen edelleenkin joka päivä kiitollinen siitä, että pääsin niistä oksettavista oravanhampaistani eroon.

Purskutan vettä saadakseni hammastahnan maun pois suustani. Peilaan tasaista, valkoista hammasriviäni peilistä tarkistaakseni, ettei hampaiden väliin vain jäänyt mitään. Kuivaan suuni käsipyyhkeeseen, jonka jälkeen sammutan kylpyhuoneen valot ja suljen oven perässäni.

Katson kelloon: 7.02. Oho. Hiusten kanssa taisi mennä pidempään kuin huomasin. Kiiruhdan avonaiselle matka-arkulleni tarkistamaan, etten ole unohtanut mitään. Pakkasin tietenkin jo ensimmäisenä päivänä, kun kuulin retkestä. Olen sen jälkeen tarkistanut joka päivä, ettei mitään varmasti puutu.

Retkelle lähtö olisi kuulemma kello 10.00. Siihen mennessä minun pitäisi syödä aamupala, viedä Koukkujalka ja Kuu hoitoon Tylypahkan lemmikkisiipeen, löytää Draco ja olla valmiina thestralien vetämissä kärryissä istumassa hänen kanssaan. Thestralit lähtisivät tasan kello 10.00, ja jos myöhästyisi, jäisi kyydistä. Toivottavasti Draco on ajoissa.

Menen neljännen luokan oppilaiden makuusaliin Ginnyn luo. Punatukkainen tyttö istuu parhaillaan pienellä jakkaralla peilin edessä sukien pitkiä, suoria hiuksiaan hajamielisesti kammalla. Ginnyn kampa liukuu sulavasti kiiltävien hiuksien läpi päästämättä risaustakaan. Joskus oikeasti kadehdin hänen helppoja hiuksiaan, jotka laskeutuvat kauniisti hänen olkapäilleen sen sijaan, että sojottaisivat kaiken maailman kiharoilla miten sattuu.

"Huomenta, Gin!", toivotan ystävälleni.

"Huomenta"

Kävelen Ginnyn viereen. Tämä laskee kamman alas ja haukottelee leveästi.

"Lähdettekö te siis tänään sinne retkelle?", Ginny kysyy.

"Joo", vastaan.

"Ihan epistä", tyttö mankuu. "Sitä paitsi joudun olemaan kokonaiset kaksi viikkoa täällä yksin, ilman sinua!"

Pyöräytän silmiäni.

"Ja minä joudun olemaan ne samaiset kaksi viikkoa Dracon kanssa", napautan.

Ginny virnistää ilkikurisesti.

"Hauskaa retkeä!", hän huikkaa perääni muka viattomasti, kun käännyn lähteäkseni aamupalalle. Todellisuudessa kuulen kiusoittelun hänen sanojensa takana.

Pudistelen päätäni itsekseni matkalla portaita alas. Oleskeluhuone on typötyhjä. Ei merkkiäkään Ronista tai Harrysta, vaikka sovimme eilen, että näkisimme oleskeluhuoneessa ennen aamupalaa kello 7.30.

Naputan jalallani lattiaa kärsimättömästi. Odotan tasan viisi minuuttia, ja kun kello 7.35 poikia ei vieläkään näy, marssin heidän makuusaliinsa.

"Mitä ihmettä te oikein kuhnailette täällä?", kysyn ärtyneesti Harrylta ja Ronilta, jotka näyttävät ihan valmiilta kumpainenkin.

"Miten niin 'kuhnailemme'? Olimme muutenkin tulossa ihan kohta", Ron haukottelee.

"Jos ette sattuneet huomaamaan, olitte jo viisi minuuttia myöhässä! Mehän sovimme, että näkisimme oleskeluhuoneessa tasan kello 7.30", paasaan pojille matkalla portaita alas.

"Ja nyt kiireen vilkkaa aamupalalle, että ehdimme ajoissa!", hoputan. En todellakaan halua myöhästyä.

"Joo joo", pojat mutisevat kuorossa. Pyöräytän silmiäni. Miten voi olla noin hemmetin hankalaa pitää aikatauluista kiinni?

Aamupalan jälkeen kiiruhdan rohkelikkotorniin hakemaan Koukkujalkaa ja Kuuta lemmikkisiipeen hoidettaviksi. Otan Kuun syliini ja nappaan Koukkujalan toisella kädelläni kainalooni. Kissat painavat yhdessä aika paljon, ja käsiäni särkee. Olisi pitänyt ostaa kuljetuskopat.

Vihdoin pääsen perille. Pysähdyn ja höllennän otettani, ja Koukkujalka loikkaa suoraan sylistäni lattialle maukaisten närkästyneesti. Kuu sen sijaan tarrautuu kynsillään paitaani suostumatta lähtemään.

"Mitä nyt, Kuu?", ihmettelen ääneen kissalle, joka tuijottaa minua tiiviisti silmiin, aivan kuin yrittäisi kertoa jotain. Sen silmät ovat huolesta pyöreät, ja se näyttää säikähtäneeltä.

"Kaikki on hyvin, olette vain hoidossa täällä pari viikkoa", rauhoittelen pelokasta kissaa. "Ei mitään hätää".

Lopulta joudun irrottamaan Kuun kynnet yksitellen paidastani, ja lasken sen lattialle. Se ei millään haluaisi mennä muiden lemmikkien luokse hoitopuolelle, vaan yrittää itsepintaisesti seurata minua ulos lemmikkisiivestä. Koukkujalka sen sijaan makoilee tyytyväisen näköisenä muiden kissojen kanssa taikalämmittimen yläpuolella silmät nautinnosta raollaan.

Heilautan kättäni Koukkujalan suuntaan.

"Mene Koukkujalan luokse, Kuu", maanittelen kissaa, mutta se pyörii ympärilläni itsepintaisesti.

Kun hoitaja lähestyy Kuuta ottaakseen sen hoitoonsa, Kuu piiloutuu jalkojeni taakse aran näköisenä, vaikka tiedän, ettei se pelkää tuntemattomia. Päinvastoin, se rakastaa olla huomion keskipisteenä ja ihasteltavana.

Lopulta vain suljen oven takanani niin nopeasti, ettei Kuu pääse livahtamaan perääni. Minua säälittää kuulla Kuun hätääntynyt mauku oven takaa, mutta ei auta. Kello on jo 8.45. Minulla on enää tunti ja vartti aikaa. Kiiruhdan etsimään Dracoa.

Missäköhän Draco voisi olla? Päätän katsoa ensin ilmoitustaulujen luota. Muistaakseni retkilapussa luki, että parit kokoontuvat ilmoitustauluilla. Toivottavasti Draco huomasi sen.

Helpotus hulahtaa ylitseni, kun näen tutun platinablondin pään ilmoitustaululla. Draco näyttää tapansa mukaan happamalta, eikä näytä sen iloisemmalta nähdessään minut huitomassa hänelle oppilaiden seasta. Hän lähtee harppomaan minua kohti oppilaiden läpi, ja tuuppaa matkalla pari ekaluokkalaista kumoon.

Päästyään kohdalleni hän nyökkää pienesti, ja suuntaamme sanaakaan sanomatta ulos linnan ovista pihalle, jossa thestralit jo odottavat meitä. Matkatavaramme on jo loitsittu valmiiksi vaunuihin.

Löydämme oman vaunumme, ja yllätyksekseni Draco päästää minut ensin vaunun ovista sisään. Kiitän yllättyneenä, ja Draco nyökkää taas ilmeettömänä. Kun olemme päässeet vaunuun sisälle, ja ovet ovat kiinni, Draco sanoo:

"Sori, kun en sanonut mitään, Granger. En halua, että kukaan ajattelee, että olisimme väleissä tai jotain."

Kohotan katseeni yllättyneenä. Pahoitteliko Draco juuri minulle sitä, ettei moikannut minua? Minun täytyy nähdä unta.

"Ehkä on parempi, että yritämme tulla toimeen edes tämän matkan ajan", ehdotan. Suureksi yllätyksekseni Draco nyökkää myöntymisen merkiksi. Ehkä tästä matkasta ei tulekaan ihan niin kamala, kuin luulin?

Jejee. Ei mulla tässä mitään ihmeellisempää. Toivottavasti kelpaa:)