Dramione Finnish

Luku 16.

Henkäisen, kun thestralit lähtevät lentoon niin äkkiä, että vatsanpohjasta nykäisee ihanan kamalasti. Vilkaisen vieressäni istuvaan Dracoon, joka ei näytä nauttivan olostaan hirveästi. Vaikka vaunut on loitsittu leijumaan siten, että ne pysyvät koko ajan about samalla korkeudella thestralien kanssa, nousussa joudumme nojautumaan taaksepäin, kun vaunu kallistuu. Jostain syystä päätän avata suuni:

"Hei, Draco?"

Draco vilkaisee minua yllättyneenä.

"No?"

"Ei mitään sitenkään", sanon hätäisesti muutettuani mieleni. Draco katsoo minua tutkivasti siniharmailla silmillään. En osaa tulkita hänen ilmettään.

Käännän katseeni takaisin ikkunaan, ja olen säikähtää nahoistani huomatessani, kuinka korkealla jo olemme. Kaukana alhaalla näkyy etäisesti Tylypahkan tornit, kunnes ne peittyvät pilvien taakse. Nousemme pilvien päälle ihmemaahan, jossa paistaa aina aurinko. Pilvet näyttävät niin pehmeiltä ja kiinteiltä, että saan vain vaivoin estettyä itseäni hyppäämästä vaunusta.

Kikatan, kun tulee ilmakuoppa ja vatsanpohjaani kouristaa taas ihanasti. En ole varma, ovatko thestralit normaalisti leikkisiä, mutta kuin tarkoituksella kuultuaan kikatukseni, thestrali alkaa tekemään lisää ilmakuoppia, ja olen tikahtua siihen ihanan kamalaan tunteeseen, joka siitä tulee.

Katson Dracoa, ja hänkin virnistää suloisella Draco-virneellään. En voi uskoa, että Draco oikeasti siinä hymyilee minulle kuin olisimme ylimpiä ystäviä. Päätän kuitenkin ottaa hetkestä kaiken irti.

Vihdoin thestrali lopettaa pomputtamisen, ja haukon henkeä huojentuneena.

"Huh, se oli kyytiä!", virnistän Dracolle. Hämmennyn, kun vastassa onkin taas vähän turhankin tuttu, mököttävä ilme. Draco kohauttaa olkapäitään ja kääntyy poispäin minusta kääntäen minulle selkänsä.

"Älä nyt ala kuvitella liikoja", kuulen pojan sanovan selkä minuun päin. "Vaikka tulisimme nyt toimeen, se ei tarkoita, että olisimme kavereita, tai jotain".

Olen hyvin hämmentynyt. Yhtäkkiä poika on todella suojautunut ja vetäytynyt taas kuoreensa. Nyökkään pienesti voimatta peittää pettymystäni. En tiedä, mitä tein väärin. Sanoinkohan jotain, mistä Draco olisi suuttunut?

Välillemme laskeutuu kiusaantunut hiljaisuus. Tai no, omalta osaltani se on vain pettynyt, mutta Draco saattaa olla kiusaantunut. En voi itselleni mitään, vaan itku alkaa kuristaa kurkkuani. Silmiäni polttelee, kun kyyneleet kerääntyvät niihin.

Eiiii! Et nyt ala pillittää! Mitä Dracokin ajattelisi!! Voi vittu sinun kanssasi, Hermione!, kiljun päässäni.

Räpyttelen silmiäni vimmatusti, jotta kyyneleet lähtisivät, mutta yksi kyynel karkaa poskelleni, ja sen jälkeen en voi enää estää loppujakaan. Tärisen äänettömien nyyhkäisyjen aiheuttamien kouristusten tahdissa, ja yritän kovasti olla niiskauttamatta. Tunnen, kuinka räkää alkaa valua, ja vaihtoehdot jäävät vähiin, joten yritän niiskaista niin hiljaa, kuin mahdollista. Tietenkin minulta pääsee todella kova ja selkeä niiskaus, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun. Draco kääntyy saman tien katsomaan, ja totta helvetissä näkee kyyneleeni.

Nyt, kun peli on jo menetetty, voin yhtä hyvin vain itkeä kunnolla. Annan nyyhkäysten tulla, ja tärisen voimakkaasti kouristusten ravistaessa kehoani. Kuulen Dracon huokaisevan.

"Hei, sori siitä", Draco tokaisee. Kun en vastaa mitään, ja käännän vain uhmakkaasti pääni poispäin, poika muuttuu huolestuneemmaksi, aidommaksi.

"Ei kun anteeksi oikeasti", Draco toistaa, nyt ehkä häivä hätäännystä äänessään. Jollain sairaalla tavalla nautin saadessani pojan antautumaan. Kun en vieläkään käänny tai sano mitään, Draco laittaa kätensä hartialleni saaden minut säpsähtämään. Olkapäätäni kihelmöi oudosti siitä kohtaa, jossa Dracon käsi lepää. Käännän kyyneleiden tahrimat kasvoni Dracoon päin ilmeettömästi. Päätän, että Draco saa tehdä aloitteen. Pysyn ihan kiusallani hiljaa.