Kun Jungkook putosi hevosen selästä, mikään ei ollut kuin ennen. Hän menetti kaiken: hevosensa, kävelykykynsä, unelmansa, vapautensa ja itsensä.
Onneksi Yoongi oli luvannut tulla ensi kesänä takaisin.
∆Jatko-osa kirjalle "Ride 'till I can't more"...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
🦄 • 🦄 • 🦄
Jos joku olisi kertonut Yoongille viime kesänä, että Jungkookin elämässä tulisi tapahtumaan asia, joka saisi itsepäisen ja uhkarohkean pojan luovuttamaan kaikessa, hän olisi nauranut väitteelle räkäisen vähättelevästi. Hän ei olisi suostunut uskomaan, että mikän, ei yksinkertaisesti mikään, olisi saanut murrettua Jungkookin tahdonvoimaa ja huoletonta asennetta elämää kohtaan. Pojan koko luonne oli hehkunut päättäväisyyttä ja sitä, että Jungkook olisi mennyt vaikka läpi harmaan kiven saavuttaakseen unelmansa.
Siksi Yoongin oli vaikea uskoa, että tämä huoneeseen lukittautunut ihmisraunio oli oikeasti Jungkook. Sama poika, johon hän oli viime kesänä tutustunut ja jonka uhkarohkeuteen hän oli ihastunut. Sama poika, jonka kanssa hän oli puhunut talven ajan ja kuunnellut tämän päättäväisiä lupauksia siitä, että hän aikoisi vielä nousta hevosen selkään jonain päivänä.
Todellisuudessa Jungkook ei ollut poistunut lainkaan muutamaan päivään huoneestaan vessassa käyntejä lukuun ottamatta, vaikka kaikki olivat yrittäneet saada pojan käymään edes syömässä heidän kanssaan. Kukaan ei tiennyt, mitä Jungkookille oikein oli tapahtunut, eikä poika tahtonut kertoa siitä kenellekään. Jungkook ei halunnut myöntää omaa rikkinäisyyttään ja pelkoa hevosia kohtaan, joka oli kentän laidalla onnistunut laukeamaan epämiellyttävällä tavalla. Onnettomuus oli tunkeutunut ulkona käymisestä lähtien hänen jokaiseen uneensa ja saanut Jungkookin heräämään täristen kyynelten ja hien peitossa. Hän oli toivonut pahimman olleen takana päin, mutta nyt tuntui, kuin hän joutuisi käymään uudelleen läpi kaiken sen, mikä oli jo kerran saanut pojan romahtamaan. Hän ei kestäisi tuskaa uudelleen, Jungkook tekisi mitä vain päästäkseen siitä eroon, mutta hän ei tiennyt, mikä siihen olisi auttanut. Sen takia hän oli päättänyt paremmaksi vältellä muita niin kauan, ettei toisten ratsastuksen seuraaminen huoneen ikkunasta aiheuttanut hänelle enää huonoa oloa.
"No niin, missä oikein mennään?" Yoongi kysyi raskaasti huokaisten liikutushevosensa karsinasta Jungkookin viiden päivän huoneessa asumisen jälkeen. Jiminin kypärällä varustettu pää kohosi suojien laitosta ja hän nojautui karsinan kaltereihin kulmiaan kohottaen.
"Eikö meidän ollut tarkoitus mennä maastoon?" hän uteli varovaisen kuuloisena. He olivat ratsastaneet viimeiset päivät kentällä, jotta Yoongi saisi tuntumaa uuteen poniinsa, Diva Ixoraan. Dixie oli tummanruunikko newforestinponi, jolla kisattiin kansallisella tasolla kouluratsastusta, ja sen huomasi tamman liikkeestä. Yoongi oli ikiotettu, että sai ratsastaa kalliilla kisaponilla, vaikka se nimensä mukaisesti käyttäytyi välistä hyvinkin diivamaisesti.
"Joo siis mennään, mutta mä tarkoitin, että mitä Kookille kuuluu?" Yoongi hymähti kevyesti, nostaen hevosen mukana tulleen kalliin yleissatulan leveään selkään. Dixie luimisti äkäisenä korviaan ja tamppasi takajalallan maata, mutta ei yrittänyt tehdä Yoongille mitään mulkoilua pahempaa.
