Kun Jungkook putosi hevosen selästä, mikään ei ollut kuin ennen. Hän menetti kaiken: hevosensa, kävelykykynsä, unelmansa, vapautensa ja itsensä.
Onneksi Yoongi oli luvannut tulla ensi kesänä takaisin.
∆Jatko-osa kirjalle "Ride 'till I can't more"...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
🦄 • 🦄 • 🦄
Kuullessaan melkein vuosi sitten sairaalassa, ettei hän pystyisi enää ikinä kävelemään tai ratsastamaan, Jungkook oli tuntenut itsensä täysin murskatuksi. Monena iltana hän oli pyöritellyt päässään elämänarvojansa ja miettinyt, mikä järki hänen oli edes elää, jos hän olisi vankina omassa kehossaan. Saadessaan tietoonsa röntgenkuvien jälkeen, että kävely olisi mahdollista, hän oli saanut edes hieman voimaa jatkaa eteenpäin. Se ei ollut kuitenkaan ollut tarpeeksi pitääkseen motivaatiota yllä kivuliaissa ja raskaissa harjoittessa, joiden teko oli tuntunut alkuun olevan yhtä tyhjän kanssa. Luovuttaminen toisen kerran oli käynyt entistä kovemmin Jungkookin mielialan päälle ja syössyt hänet hetkeksi kokonaan pois raiteiltaan. Sieltä nouseminen oli ollut pitkä matka, eikä Jungkook totta puhuen vieläkään uskonut olevansa mieleltään täysin kunnossa.
Jalkojen toiminta oli päivä päivältä vain parempaa ja varmempaa. Yoongin pyynnöstä Jungkook piti kahden harjoittelupäivän jälkeen yhden päivän tauon, jotta hän saisi kunnolla levätä rasitukselta. Jungkook käytti keppejään liikkuessaan paikasta toiseen ja aina välillä innostui käymään ulkonakin moikkaamassa Silliä, toki oman kuntonsa puitteissa. Pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta Jungkook tunsi alkavansa samaan elämänsä ja itsevarmuutensa jälleen kokoon.
"Voisinkohan mä tänään vähän ratsastaa?" Siksi Jungkook oli luullut, ettei hänen kysymyksensä olisi tullut yllätyksenä kenellekään. Karsinaa siivoalta Taehyungilta putosi talikko käsistä ja hän kääntyi yllättyneenä tallin ovilla keppeihinsä nojaavan Jungkookin puoleen. Jimin astui käytävälle Viikingin karsinasta ja Yoongikin tuijotti mustahiuksista epäuskoisena Dixien satula käsivarsillaan.
"Mä en usko, että se on kovin hyvä idea vielä", Yoongi lopulta virkkoi välttelevän hiljaisuuden katkaisemiseksi. Jungkook huokaisi kovaan ääneen.
"Mut te ootte tänään muutenkin menossa vain kentälle, enkö mä voisi tulla sinne vähän kävelemään teidän kanssa? Lopetan heti kun siltä tuntuu, tiedän kyllä rajani", Jungkook perusteli anelevana muiden vilkuillessa toisiaan epävarmoina. Riski oli vielä turhan suuri, mustahiuksisen kävelemät matkat olivat lyhyitä.
"Et näytä tietävän, jos tosissas suunnittelet ratsastamista jo nyt", Taehyung sanahti keskittyen taas likaisten purujen vaihtamiseen. Jimin näytti siltä kuin olisi halunnut kommentoida asiaa jotenkin, mutta palasi karsinaan avaamatta suutaan. Jungkook tuijotti ärtyneenä ovelta työn touhuun hiljentyneitä poikia.
"Mä haluan ratsastaa tänään", hän painotti uhmakkaana uudelleen. Taehyung vilkaisi apuapyytävästi Yoongiin, joka huokaisten kiristi ponille satulavyön ja harppasi sitten käytävän puolelle Jungkookin eteen.
"Sä oot edistynyt tosi paljon, mut me ei voida ottaa riskiä. Hevonen on kuitenkin omilla aivoilla toimiva eläin", Yoongi puhui rauhallisesti, sillä näki Jungkookia kiukuttavan vietävästi. Tummissa silmissä roihusi päättäväisyys, ja Yoongista tuntui, että nuorempi tulisi vielä saamaan tahtonsa läpi.
