Kun Jungkook putosi hevosen selästä, mikään ei ollut kuin ennen. Hän menetti kaiken: hevosensa, kävelykykynsä, unelmansa, vapautensa ja itsensä.
Onneksi Yoongi oli luvannut tulla ensi kesänä takaisin.
∆Jatko-osa kirjalle "Ride 'till I can't more"...
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
🦄 • 🦄 • 🦄
Jungkook tunsi olonsa surkeaksi istuessaan vaivaantuneessa ilmapiirissä olohuoneen sohvalla. Hän pyöritteli hermostuneena peukaloitaan ja seurasi sivusilmällä ikkunasta isän kasvoilla vaihtuvia ilmeitä kun tämä jutteli Taehyungin kanssa ulkona. Äiti oli soittanut kotiin päästyä välittömästi isälle, joka oli lähtenyt kaupungilta ristiriitaisin tuntein kotiin päin. Nyt hämmennys näytti kulmien rypistyksestä päätelleen muuttuneen vain ärsyyntyneisyydeksi Taehyungin sanojen myötä. Jungkook oli tiennyt, että hän joutuisi valehtelunsa takia pulaan, mutta aivan näin myrkyllistä soppaa hän ei ollut suunnitellut keittävänsä. Kipulääke oli onnistunut kuluneen viidentoista minuutin aikana lievittämään pahinta särkyä, mutta kuivuneet kyyneleet poskilla olivat todisteena siitä, että Jungkook oli mokannut pahemman kerran.
Jungkook tunsi sydämensä hyppäävän kurkkuun kun ulko-ovi aukeni paukahtaen. Hän paransi levottomana asentoaan sohvalla ja vilkaisi huoneen ylitse apuapyytävästi Yoongiin. Blondi näki Jungkookin katseessa ahdistusta, mutta hampaitaan yhteen puristaen käänsi kylmäkiskoisesti silmänsä ovelle päin. Jospa ystävä nyt viimein ottaisi opikseen joutuessaan piinapenkkiin.
"Mitä helvettiä täällä on tapahtunut, Jungkook?" herra Jeon ärähti ennen kuin oli päässyt edes olohuoneeseen. Nieleskelevä Jungkook ei ehtinyt vastaamaan miehen jo jatkaessa.
"Kuka sinulle on antanut luvan lähteä maastoon?" Äänensävy oli ivallinen ja haastava. Herra Jeon jäi seisomaan Jungkookin eteen kädet rintakehänsä päälle tiukasti ristittynä. Mustahiuksinen näytti kutistuvan isänsä ankaran tuijotuksen alla. Hän tiesi, ettei enää onnistuisi millään keinolla puhumaan itseään ulos liemestä vaan hänen olisi pakko ottaa vastuu omille niskoilleen, vaikka se tuntuikin pojasta vastenmieliseltä.
"Mä oon pahoillani", Jungkook kuiskasi vilkaisten varovaisesti isäänsä. Huoneen toisella puolella istuvan Yoongin kulmat kohosivat, totta puhuen hän ei ollut osannut odottaa Jungkookin antautuvan ilman taistelua. Hän tiesi, että Jungkook oli ymmärtänyt selvästi tehneensä väärin, mutta oli odottanut toisen heittävän jos minkälaisia tekosyitä selittämään tekoansa.
"Kysyin, että kuka sinulle antoi luvan lähteä?" Herra Jeon toisti järkähtämättä poikansa alistunutta katsetta. Jungkook nyppi kynsinauhojaan haluttomana vastaamaan. Hän oli todellakin saanut muut suuttumaan, edes äiti ei ollut tullut puolustamaan häntä vaan mennyt päätään pudistellen keittiöön.
"Mä itse, mutta valehtelin, että sä", Jungkook mumisi väistellen isän ja Yoongin pistävää katsetta. Itku kuristi hänen kurkkuaan, mutta hän ei tahtonut päästää kyyneleitä poskilleen. Itkeminen näyttäisi vain epätoivoiselta puolustumiskeinolta. Jungkook halusi osoittaa, että hän todellakin seisoi anteeksipyyntönsä takana.
"Miksi?" Mies vaati Jungkookia jatkamaan. Mustahiuksisen olisi tehnyt mieli räjähtää isälle siitä, ettei hänen pahoittelunsa riittänyt vaan isä halusi nöyryyttää häntä kunnolla Yoongin nähden. Pahemmat seuraukset välttääkseen Jungkook nieli kiukkunsa kyynelten kanssa alemmas kielensä päältä ja hengitti syvään.
