Kun Jungkook putosi hevosen selästä, mikään ei ollut kuin ennen. Hän menetti kaiken: hevosensa, kävelykykynsä, unelmansa, vapautensa ja itsensä.
Onneksi Yoongi oli luvannut tulla ensi kesänä takaisin.
∆Jatko-osa kirjalle "Ride 'till I can't more"...
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
🦄 • 🦄 • 🦄
"Aiotko sä laittaa satulan?" Yoongi uteli Jiminiltä napatessaan Dixien suitset naulasta. He olivat lähdössä Taehyungin seuraksi maastoon. Vanhin oli ilmoittanut menevänsä kävelyttämään Maniaa lähialueella, ja saanut ystävänsäkin innostumaan maastosta kentällä kävelemisen sijaan. Taehyungin tarkoitus oli laittaa Manian selkään satulahuopa ja satulavyö, jotta lämminverinen alkaisi tottumaan painoon selässään.
"Joo, kyl mä ajattelin", Jimin hymähti vastaukseksi. Hän oli tulossa Viikingillä, jonka viimekertaisesta tempusta pellolla ei ollut vieläkään täysin toipunut. Vaikka heillä olikin suunnitelmana mennä vain käyntiä, Jimin halusi kaiken varmuudeksi laittaa ponillensa satulan.
"Okei", Yoongi sanahti. Hänellä itsellään ei ollut aikomustakaan ratsastaa satulalla, sillä hän elätteli toivetta siitä, että Dixie olisi rennompi paljaalla selällä. Pojat palasivat varusteineen tallin puolelle ja astuivat harjattujen hevostensa karsinaan. Taehyung oli saanut Manialle suojat jalkaan ja ilmoitti lähtevänsä kentälle testaamaan satulahuovan kiinnitystä. Karsina oli turhan pieni paikka, jos Mania ahdistuisi painosta selässään ja yrittäisi päästä tunteesta eroon.
"Terve!" Jungkookin iloinen huudahdus ovelta kuitenkin pysäytti Taehyungin riimunnarun etsimisen. Kaikki tallissa olijat kääntyivät tulijaa päin kysyvä ilme kasvoillaan. Yoongista äkkiä tuntui, kuin hän ei olisi nähnyt poikaa valtavan pitkään aikaan. Sydän alkoi hakkaamaan rinnassa kovempaa Jungkookin hymyillessä valoisasti hypätessään kynnyksen yli tallin puolelle keppeihinsä nojaten. Yoongi ei voinut ymmärtää, kuinka joku pystyikään olemaan niin kaunis edes yrittämättä.
"Meillä on vasta illemmalla se tunti", Taehyung huokaisi epäröiden, mitä Jungkookilla mahtoikaan olla mielessä. Mustahiuksinen nyökkäsi muutaman kerran nopeasti, antaen katseensa kiertää tallissa. Hetkeksi silmät pysähtyivät Yoongiin -ja blondi pystyi vannomaan nähneensä katseessa jotain syvempääkin kuin vain huolimattoman katsahduksen- mutta palasi muutamassa sekunnissa Jiminin kautta takaisin Taehyungiin.
"Isä sanoi, että mä voisin tulla teidän kanssa maastoon kun ootte menossa vain kävellen, enkä ratsasta illalla sitten ollenkaan", Jungkook kertoi ilmekään värähtämättä. Taehyung kohotti puuskahtaen kulmiaan.
"Kuka on sanonut sulle, että me mennään vain kävelemään maastoon?" Taehyung kysyi huokaisten. Hän oli painottanut kahdelle ystävälleen, ettei asiasta saanut mainita Jungkookille sanallakaan juurikin tämän tilanteen takia. Taehyung oli osannut arvata, että suuruudenhullu Jungkook kinuaisi itsensä mukaan, jos vain kuulisi asiasta.
"Isä, niinhän mä just sanoin", Jungkook toisti kävellen Sillin tyhjän karsinan eteen. Poika ojensi hevosen narua käytävälle seisomaan jääneelle Taehyungille pieni hymy huulillaan. Vanhempi näytti olevan kahden vaiheilla, uskoisiko Jungkookin vakuuttavia sanoja.
"No ei varmasti oo antanut sulle lupaa", Yoongi töksäytti kun Taehyungin käsi ojentui narua kohden. Ystävä huokaisi helpottuneen oloisena saadessaan jonkun muunkin epäilyjensä puolelle. Jungkook sen sijaan suuntasi myrkyllisen mulkaisun Yoongin suuntaan.
