Kun Jungkook putosi hevosen selästä, mikään ei ollut kuin ennen. Hän menetti kaiken: hevosensa, kävelykykynsä, unelmansa, vapautensa ja itsensä.
Onneksi Yoongi oli luvannut tulla ensi kesänä takaisin.
∆Jatko-osa kirjalle "Ride 'till I can't more"...
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
🦄 • 🦄 • 🦄
Aurinko tuntui sinä aamuna nousevan taivaalle kirkkaampana ja lämpimämpänä kuin vielä kertaakaan aiemmin alkukesästä. Jungkook oli herännyt jo aikaisin istumaan sänkynsä reunalle ja tuijottamaan malttamattomana suuresta ikkunasta pihatielle, jonne pitäisi ilmestyä koska tahansa Yoongin äidin auto. Yoongi oli laittanut jopa ennen Taehyungin heräämistä viestiä, jossa ilmoitti heidän lähteneen kohti Jeonien tallia ja siitä lähtien Jungkook oli levottomana pyöritellyt peukaloitaan silmät naulittuna pihamaalle. Hän ei jaksanut odottaa Yoongin näkemistä, viime kerrasta oli kulunut lähes vuosi. Vuosi, joka oli tuntunut erityisen pitkältä Jungkookin onnettomuuden aiheuttaman jälkipyykin takia.
Jungkook vilkuili samalla kauempana olevaan talliin, jossa kävi kuhina. Taehyung oli aamuhommien jälkeen käynyt hakemassa Yoongin projektin ja Narrin sisälle, sillä herra Jeon oli määrännyt Yoongin ratsastamaan heti saavuttuaan, ennen kuin päivän pahin hellepiikki hyökkäisi. Jungkook oli päättänyt yön unettomina tunteina, että hän menisi silkasta kohteliaisuudesta katsomaan Yoongin ratsastusta uudella ponilla. Hän ei tahtonut myöntää, että alkoi olla lopen kyllästynyt vain sisällä istumiseen ja kaipasi hevosten tuoksua. Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon Yoongi oli kehittynyt vuoden aikana yksityistunneilla.
Hetken päästä Jungkook havaitsi Jiminin harppovan pihan yli ratsastuskassi kädessään ja tallissa käytyään hän kävi hakemassa Viikingin sisään. Jungkookin oli pakko tunnustaa, että hänkin olisi kovasti tahtonut päästä ratsastamaan ystäviensä kanssa kentälle. Jos Yoongin odottaminen ei olisi saanut häntä niin hyvälle mielelle, katkeruus omasta tilanteestaan olisi varmaankin hajottanut Jungkookin jälleen kyyneliin. Viimeisen vuoden aikana Jungkook vannoi itkeneensä enemmän, kuin vielä ikinä ennen yhteensäkään, ja hän vihasi sitä. Jungkook halusi olla vahva, mutta oli antanut synkkien ajatuksiensa ja kävelystä aiheutuvan kivun hajottaa päättäväisyytensä ja unelmansa. Hän tiesi hyvin kusevansa omaan nilkkaansa, sillä mitä pitempään hän laiminlöi saamiaan ohjeita jalkojen kuntouttamiseen, sen vaikeampaa se koko ajan olisi. Mutta Jungkook ei nähnyt syytä oppia uudelleen kävelemään, sillä hän ei kuitenkaan pystyisi enää milloinkaan ratsastamaan samalla tavalla, kuin ennen onnettomuuttaan.
Jungkook havahtui toivottomista ajatuksistaan, kun hän havaitsi silmäkulmastaan harmaan maasturin lähestyvän kauempana pihatietä pitkin. Sydän oli hypätä ulos mustahiuksisen rinnasta ja hänen suunsa aukeni leveään hymyyn, millaista riutuneilla kasvoilla ei oltu nähty moneen kuukauteen. Kiireellä Jungkook hinautui ylös sängyltä ja kurkotti pyörätuoliinsa, päästäkseen nopeammin Yoongin luokse. Hän avasi oven lukosta ja kiisi nopeammin kuin vielä koskaan ulos talosta lämpimään kesäiseen ilmaan.
"Yoongi!" Jungkook huudahti onnen kyyneleiden tulvahtaessa hänen silmistään poskille. Jungkook rullasi pyörätuolin varovaisesti asfalttia pitkin alemmas pihalle blondia vastaan, joka oli pudottanut matkalaukut käsistään ja syöksynyt Jungkookia kohden. Ennennäkemättömällä tahdonvoimalla mustahiuksinen punnersi itsensä pyörätuolistaan ylös ja heittäytyi itkien halaamaan Yoongia.
