Opettelimme elämään ilman toivoa

11.

Rakuunankujalla oli hiljaista, kun päästin itseni sisään ovesta ja jätin kenkäni eteiseen. Keittiönpöydän ääressä istui Riku, Santtu, Juoksukalja ja Totopoliisi.

”Moi”, sanoin, koska ei tässä nyt oikein muutakaan ollut sanottavana. Ne nyökkäsivät minulle ja kävelin lähemmäs siirtäen katseeni olohuoneeseen.
Siellä oli kirjaimellisesti kaikki, mukaan lukien Yksisarvinen. Huokaisin syvään.

Katsahdin Santtuun, joka vain viittasi epämääräisesti ulko-oven suuntaan. Äijä oli lähtenyt, se oli hyvä. Kävellessäni isoveljeni ohi se näytti väsyneeltä ja laskin hetkeksi käteni sen käsivarrelle. Santtu pudisti kosketuksen pois, mutta ymmärsin sitä.

”Okei”, sanoin rauhallisella sävyllä. Yritin tsempata itseni varmaksi, yritin olla kaikkea sitä, mitä minulta toivottiin.
”Noniin”, tokaisin lujemmalla äänellä ja kävelin siihen keittiön ja olohuoneen yhdyskohtaan, mistä minut näkisi parhaiten. ”Te ootte täällä ihan syystä ja mä oon ilonen siitä, että saitte kaikki ittenne paikalle, vaikka varotusaika oli lyhyt ja tuli keskellä yötä.”

Ihmiset nyökkäilivät, niillä oli vakavat, väsyneet ilmeet. Halusin vain ilmoittaa, että tämä oli ollut väärä hälytys ja kaikki voisivat mennä kotiin, mutta se ei ollut mahdollista juuri nyt. Vedin syvään henkeä.

”Tilanne on se, että isäni on riitautunut jollain asteella meidän toimittajan kanssa ja ne ei halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Joten mä olen vetovastuussa niin kauan, että hommat alkaa sujua. Se, joka ei mun kanssa halua tehdä töitä lähtee nyt.”

Kierrätin katsettani huoneessa, kukaan ei liikahtanutkaan. Hyvä.

”Mä huolehdin siitä, että kuljetukset sujuu ajallaan ja kaikki saa osansa. Jos teillä on jotain huolia tai murheita, te tuutte mun luokse. Jos te ette saa jotain vietyä tai jokin viivästyy, te ootte muhun yhteydessä, onko selvä?”

Kaikki nyökkäilivät, Yksisarvinen poltti tupakkaa ja sen silmät seurasivat minua melkein laiskasti. Sain sen rauhallisen olemuksen myötä levottomuuteni kaikkoamaan ja tiesin, että osasin tämän. Tähän minua oli valmisteltu aina.

”Mun pitää jutella meidän toimittajan kanssa vielä, mutta tuskin mikään tulee muuttumaan. Te tiedätte rutiinit ja omat hommanne, mä en niissä teitä ala neuvomaan. Niin kauan ku kaikki sujuu kivuttomasti tää on tällasta.”

Sain parit hymyt, Huonekalu näytti sille, että se halusi sanoa jotain, mutta pysytteli hiljaa. Krisu näytti aivan liian innokkaalta aiheeseen nähden, mutta jätin sen huomiotta. Ainoa, joka vaikutti oikeasti hermostuneelle, oli Taneli, mutta en tuntenut sitä kovin hyvin, joten päätin jättää asiasta huolehtimisen myöhemmälle.

”Viimenen asia mitä me nyt tarvitaan, on minkäänlainen hässäkkä. Tässä ei oo mitään ihmeellistä eikä mikään oo muuttunu. Mä ilmotan teille aamulla mitä pitää tehdä, te meette tältä yöltä nukkumaan. Ja kiitos, teille kaikille.”

”Ei mitään pomo”, Make sanoi ja soin sille hymyn. Rakki nappasi Krisua niskasta ja raahasi sen ulos, katselin niiden perään hetken ja mietin, milloin ne olivat oikein alkaneet bondata. Muutkin ihmiset alkoivat nousta ylös, Jamppa käveli luokseni ja painoin otsani sen otsaa vasten, kun se halasi.

”Kaikki hyvin?” kysyin hiljaa.
”Loistavasti”, se sanoi, sen ääni oli muuttumaton ja kun se irrotti otteensa minusta, se hymyili. ”Aina, pomo.”

Tyrskähdin ja työnsin sen kauemmas itsestäni. Mies hymyili leveästi, ei sitä kiinnostanut tällaiset asiat ja se meni menojaan. Kun olohuone väheni porukasta ja talo hiljeni, siirsin katseeni Yksisarviseen.

”Aye, pomo”, se tokaisi ja nousi sohvalta huvittuneen oloisena. Kohotin sille kulmaani, mutta se iski minulle silmää ja kävi pussaamassa Santtua lyhyesti ennen kuin lähti. Seurasin katseellani sen menoa, se sytytti uuden tupakan ennen kuin edes pääsi ovesta ulos ja pudistelin päätäni. Oli siinäkin nainen.