Opettelimme elämään ilman toivoa

15.

Tahmatassuklubilla oli karaokeilta ja lavalla oli joku, joka ei ollut vielä ihan tuhottomassa kännissä sekä omisti edes jonkinlaisen lauluäänen, joten kyllä sitä nyt kesti kuunnella. Tunnistin sen verran, että biisi oli Dingoa, mutta en ollut koskaan kuunnellut sitä niin paljoa, että tunnistaisin tuotannosta nimeltä enemmän kuin neljä biisiä.

Yksisarvinen istui viereeni samalla kun lavalta kuului minä silmät suljen, kun ilta tummuu, kanssas kuljen rantaan, jossa aallot lujaa murtuu ja käänsin katseeni naiseen hymyillen vähän lonkeroni ylitse. Se silmäsi minua tarkkaavaisesti ennen kuin kysyi: “Miten kauan sä oot täällä jo ollut?”
“Tää on mun eka vasta”, vastasin rehellisesti, mutta tiesin kyllä, että näytin aika maani myyneelle.
“Miten sä sit vaikutat tolle?” nainen kysyi ja hymyilin osittain.
“Oli mulla vielä pilvee yhteen jointtiin kotona”, totesin melko tyytyväisesti ja nainen pyöräytti minulle silmiään.
“Eli tänään mennään eikä meinata?” se kysyi kuivasti ja näytin sille kieltä.

Se nousi käymään baaritiskillä ja palasi kohta kahden vodkakolan kanssa ojentaen toisen minulle. Nyökkäsin sille kiitokseksi ja hörppäsin vodkasta tajuten vasta siinä vaiheessa, etten ollut syönyt tänään yhtään mitään. Ilmankos alkoi jo tuntua sille, että hujahtaisi päähän.

En tainnut olla ihan väärässä, koska puoltatoista tuntia myöhemmin Yksisarvinen silitti selkääni, kun makasin loosin sohvalla pää sen sylissä. Päässä pyöri ja ehkä vähän oksettikin, mutta niin kauan, kun pidin silmät kiinni maailma oli kauniimpi.

“Mitä sä oikein oot tehnyt, ku hankit ittes tohon kuntoon jo nyt?” nainen kysyi, se ei enää kuulostanut edes huvittuneelta tai sitten minulla oli korvissa vikaa. Päässä ainakin oli.
”Tappakaa mut enneku jäät on sulanu”, mumisin, koska en tiennyt, mitä vastata sille. ”Mä en haluu nähä sitä maailmaa enää.”
”Sä et haluu nähä mitään maailmaa”, Yksisarvinen huokaisi. Se silitti poskeani ja painoin naamani sen reittä vasten.
”Saatat olla oikeessa”, totesin väsyneenä. ”Vittu mä oon aivan sekasin.”
”Se ei tullu yllätyksenä kenellekään.”

Nyökkäsin veltosti ja yritin tukehduttaa itseni sen jalkaan.

Paria vesilasillista ja yhtä tequilaa myöhemmin olin selvinnyt maailmanmenoon sen verran, että sain itseni ulos baarista raikkaaseen ilmaan. Sytytin tupakkaa siinä sivukujalla, kun puhelimeni soi ja tuijotin pitkän aikaa tuntematonta numeroa.
Lopulta nostin puhelimen korvalleni ja sain viimein tupakan syttymään. Linjalta kuului pelkkää hengitystä.

”Oliks sulla jotain asiaakin?” kysyin, koska ei tätä numeroa saanut oikeasti mistään.
”Mä taisin vähän ylireagoida”, Sakari sanoi ja sen ääni oli tukahtunut. En ollut edes yllättynyt, että se oli onkinut numeroni jostain. Varmaan puhelimestani, kun nukuin. En vain tiennyt, missä vaiheessa se olisi kerennyt niin tehdä.
”Niinpä”, totesin ja puhalsin savua kuin lohikäärme. Minulla ei ollut aikaa tälle draamalle, mutta mikään muukaan hetki tuskin olisi sen parempi kuin tämänhetkinen.
”Mulla on vähän huono olo”, se sanoi ja hälytyskelloni alkoivat soida.
”Kuinni? Saka—”, linja katkesi ja kirosin. Pudotin tupakkani siinä kaikessa hötäkässä, mutta tallasin vain sen päälle ja yritin olla pudottamatta myös puhelintani. Kävelin eteenpäin kadulle päin pois ihmisten luota, joita parveili baarin oven edustalla ja minua huimasi.

Soitin Sakarille takaisin ja säpsähdin rajusti, kun ihan läheltäni kuului soittoäänen alku.

Linja napsahti auki samaan aikaan, kun käänsin pääni soittoääntä kohti ja tuijotin Sakaria, jolla oli pää käsissään ja se istui kivitalon rappusilla.
”Pysy siinä”, sanoin ja lähdin kävelemään sitä kohti. En katkaissut linjaa, koska vaikka matkaa oli vain kymmenen metriä, halusin kuulla sen hengittävän. Päästessäni sen luokse Sakari päästi puhelimen putoamaan ja sain pelastettua sen täpärästi ennen kuin se iskeytyi kiveykseen. Katkaisin linjan ja työnsin molemmat puhelimet taskuuni ennen kuin kyykistyin Sakarin tasolle.