VKook | Black Wolf

Luku 12

!VAROITUS! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

"Yksi latte." Jungkook hätkähti, kun hänen työparinsa ääni kantautui hänen korviinsa. Poika otti kuitenkin vastaan kuitin ja alkoi valmistaa haluttua juomaa.

Myönnettäköön, että hän ei tällä hetkellä oikein ollut parhaimmassa terässä. Jungkookin ajatukset leijailivat hänen päässään ja tuntuivat kahleiden lailla pakottavan hänet miettimään Jiminin ja Taehyungin keskustelua. Aina kun hän yritti ajatella jotain muuta keskustelut tuntuivat palaavan päähän kuin bumerangi. Jungkook oli kirjannut kaiken puhelimensa muistioon, mitä hänelle oli keskustelusta jäänyt päähän. Mitä enemmän hän asiaa miettiä sitä loukkaantuneemmaksi ja pelokkaammaksi hänen olonsa muuttui. Tahattomasti jopa kuppi hänen käsissään alkoi tärisemään.

He puhuivat minusta. Heidän oli pakko, koska he mainitsivat nimeni.

Jungkookia satutti ajatus, että Taehyung ei ehkä tykännytkään hänestä vaan oli hänen ystävänsä vain Namjoonin käskyn tai valinnan takia. Jimin oli vielä ollut sanomassa jotain, että hän tiesi ettei Taehyung halunnut olla jossain. Jungkookin lähellä vai koulussa? Sanat olivat jääneet kesken. Oliko tämä mies edes hänen ikäisensä?

Vielä enemmän häntä järkyttivät puheet Mortemista, vaikka hän ei tiennyt mikä se oli, se kuulosti silti kauhealta. Ja se, että miehet olivat pystyneet haistamaan Jungkookin. Ei voinut olla mitään oudompaa ja creepimpää kuin se.

"Jungkook!" Hänen työparinsa huudahti vihaisena, kun kuppi pojan käsistä tipahti ja törmäsi lattiaan särkyen kymmeniksi pieniksi palasiksi.

***

Piina oli sietämätöntä. Jungkook ei pystynyt syödä nukkua tai tehdä mitään ilman, että hänen kätensä tärisivät kuin vanhan miehen. Hän oli sammuttanut kaikki valot asunnostaan, sulkenut ikkunoiden kaihtimet ja linnoittautunut peittojen alle sänkyynsä. Hän oli pelännyt pari päivää sitten Taehyungia ja luullut olevansa miehen seuraava uhri. NIin hän taisikin olla, mutta Taehyung ei ollut ainoa ketä hänen piti varoa, vaan nyt myös hänen kämppiksiään. Kuusi ihmissutta vastaan yksi ihminen. Jungkook olisi mennyttä ennen kuin hän edes olisi jossain Mortemissa.

Poika päätti vielä varmuuden varaksi googlettaa jos sanasta Mortem löytyisi jotain tietoa, mutta ei. Sen sijaan hän löysi kaameita kuvia viikatteesta kantavasta luurangosta ja kuolleilta näyttävistä ihmisistä. Hän ei pitänyt tästä, ei sitten ollenkaan.

Hetkinen, jos jään tänne he taatusti nappaavat minut. He saattavat olla jopa jo matkalla hakemaan minua.

Jungkook nousi sängystä ylös ja tutki talonsa vainoharhaisesti varmistaakseen olevansa yksin. Sen jälkeen hän alkoi pakkaamaan reppuaan samalla toisen käden kynsiä pureskellen. Koti oli paikka, mistä Taehyung ja muut ensin häntä etsisivät, joten olisi virhe jäädä tänne.

Poika heitti repun selkäänsä ja paineli ulos asunnosta kadulle koko ajan ympärilleen katsellen. Hän ei tiennyt kuinka kauan oli kulkenut, mutta oli jotenkin eksynyt pimeille sivukaduille kaupungin reunemille. Jungkook ei uskonut Taehyungin olettavan hänen olevan täällä vaan jossain turvallisessa paikassa, joten hän oli turvassa täällä. Niin turvassa kuin pimeällä epäilyttävällä kadulla voi olla. Muut vaarat eivät tuntuneet miltään kaiken ihmissusi hömpän takia.

Jungkook kaivoi taskustaan puhelimensa ja pisti sen kasvojensa eteen kasvontunnistusta varten, mutta jotain hämmentävää kuitenkin heijastui mustasta näytöstä. Keltaiset hohtavat silmät. He olivat löytäneet hänet silti!

Väri pakeni pojan kasvoilta ja hän kääntyi henkilöä päin. Poika ei ehtinyt tehdä mitään, kun kaksi vahvaa käsiparia työnsivät hänet vasten kujan kerrrostalon likaista seinää yliluonnollisen nopeasti. Pää kolahti kipeästi seinään, mutta kipua hän ei pystynyt ajatella tai tuntea, kun tajusi kauhukseen ettei henkilö edes ollut Taehyung vaan keski-ikäinen mies.