VKook | Black Wolf

Luku 9

"Haluatteko tulla maistamaan tekemääni ramenia?" Jinin kasvot tunkeutuivat Taehyungin ovenraosta.

Molemmat, sekä Jungkook että Taehyung pysyivät hiljaa. Kumpikaan ei ollut sanonut sanaakaan sitten sen, kun Taehyungin perhe oltiin otettu esille. Lopulta Jungkook nyökkäsi ja nousi ylös kirjoituspöydän tuolilta. Taehyungin katse nousi lukemastaan lehdestä, kun mies huomasi pojan lähtevän Jinin perään. Se kuitenkin palasi pian takaisin lehteen. Taehyung ei ehkä myöntänyt sitä, mutta hän ei tykännyt siitä, että hänen perheensä otettiin esille.

Jungkook puolestaan oletti Taehyungin seuraavan häntä, mutta kun miestä ei näkynyt kun hän pääsi keittiöön, hän pettyi. Jungkookista tuntui siltä kuin hän olisi juuri tökkinyt umpeutumassa olevaa haavaa. Hän ei paljoa ehtinyt suremaan asiaa, kun Jin työnsi lusikallisen ramenia häne suuhunsa.

"Onko se hyvää?" Mies kysyi odottavasi.

Jungkookin posket olivat kuin pallot, ku ne olivat täynnä ruokaa. Poika mutusteli ruokaa suussaan ja silloin makujen maailma iski häneen.

"Vau! Nämä ovat tosi hyviä", hän totesi silmät säihkyen.

"Niinkö?" harmaasilmäinen mies innostui ja maistoi itsekin ruokaansa.

"Mm."

"Mitä täällä puuhataan?" Kummatkin käänsivät katseensa tulijaan. Lusikka pääsi tipahtamaan Jinin otteesta. Molemmat jähmettyivät paikoilleen.

"Ramenia", Jin pystyi vain vastaamaan suun ollessa täynnä ruokaa.

Namjoon otti koko kulhon käsiinsä ja sai kaksi muuta paikalla olijaa yrittämään tavoittaa sen takaisin. Tämä oli jumalten ruokaa. Namjoon hörppäsi lientä kulhon reunasta ja jätti heidän yrityksensä huomiotta.

"Se on hyvää", hän tyytyi sanomaan myötäillen ja lähti koko kulhon kanssa pöydälle.

"Minun kaunis lapseni", Jin nyyhkytti ramenin perään, joka oli lähtenyt Namjoonin mukaan.

"Jungkook." Poika keskeytti Jinin lohduttamisen ja kääntyi vaaleahiuksista miestä päin.

"En ole tainnut esitellä itseäni. Nimeni on Namjoon, Kim Namjoon." Mies otti lusikallisen keittoa suuhunsa ja viittoi Jungkookia liittymään seuraansa pöytään.

"Tae taisi mainita sinusta jotain." Namjoon ei reagoinut siihen mitenkään.

"Sano vain Joon."

Jungkook tunsi olonsa alttiiksi. Miehen katse oli arvioiva ja jotenkin dominoivan tuntuinen. Keskustelu muistutti rehtorin kanssa puhumista, kuin keskustelu olisi jotenkin tärkeä.

"Mihin jätit Taehyungin?"
"Hänen huoneeseensa... Tai siis en jättänyt, hän jäi sinne itse", Jungkook korjasi äkkiä. Poika puree kynsiään ja hänen katseensa pomppii paikasta toiseen, kuin syyllisen koiranpennun. Miksi hän on niin hermostunut? Tämähän oli vain keskustelu.

Namjoon nosti katseensa ramenista ja kohotti toista kulmaansa. Hikipisara valui jälleen pitkin Jungkookin ohimoa, kun hän istui epävarmana tuolilla. Poika alkoi itsekin tuntemaan sen, polttavan tuijotuksen selässään. Hän käänsi varovasti katseensa Jiniin päin. Pojan pupillit laajenivat, kun hän huomasi Jinin tuijottavan häntä kuolemanvakavasti keltaisena hohtavilla silmillä, pedon silmillä.

Jungkook räpäytti silmiään ja nousi nopeasti ylös tuolilta. Keltaiset silmät ja vakava ilme olivat poissa Jinin kasvoilta, Namjoonkin näytti jotenkin rennommalta.

"Onko kaikki hyvin?" Jin kysyi huolestuneena. Jungkook kompuroi näkemästään hätkähtäneenä taaksepäin, kunnes hänen selkänsä törmäsi jonkun rintakehään.

"A-anteeksi", Jungkook änkytti myös huolestuneelle mustahiuksiselle miehelle, Hoseokille.

"Mikä hätänä?" Jungkook käänsi katseensa välittömästi Taehyungiin, joka seisoi keittiön ja olohuoneen välisen loimuavan takan välissä.

Mies käveli Jungkookin luokse ja nappasi kuin haamun nähnyttä poikaa molemmista käsistä ja sulki ne omiensa sisälle. Jungkook tuijotti niihin mustiin silmiin ja etsi niistä jälkiä keltaisesta sävystä, mutta mitään ei löytynyt. Taehyung toi pehmeän kätensä Jungkookin poskelle ja silitti sitä varovasti peukalollaan.

Jungkook katseli heikon oloisena ympärilleen ja huomasi kaikkien talossa asuvien henkilöiden olevan paikalla. He katselivat häntä ja Taehyungia uteliaan oloisena. Hänestä oli hetken tuntunut siltä, kuin joutuisi paniikkiin. Mistä se hetkellinen tunne olikin tullut, se oli nyt poissa, mutta oli silti jättänyt oudon tunteen päälle.

"Voitko sä heittää mut kotiin? En tunne oloani oikein hyväksi", Jungkook pyysi katse maassa.

Taehyung laski hitaasti kätensä Jungkookin poskelta ja tyytyi tarttumaan tätä vain kädestä.

"Lainamme pyörääsi Yoongi. Autostani on loppunut bensa." Mies ei edes katsonut häneen päin puhuessaan, hänen silmänsä olivat vain kiinni Jungkookissa. Hän kuitenkin huomasi blondin miehen nyökkäävän hyväksyvästi. Taehyung lähti viemää bambisilmäistä poikaa autotalliin.

Jungkookin noustessa kypärä päässään Yoongin mustan moottoripyörän kyytiin hänen päässään ei oikeastaan liikkunut mitään. Hän ei ollut puhunut mitään, hän ei ollut pystynyt. Eikä hän tiennyt miksi.

Taehyung istahti itsekin moottoripyörän istuimelle painettuaan seinässä olevasta napista ensin. Jungkook kietoi kätensä Taehyungin lihaksikkaan vartalon ympärille, kun autotallin ovet avautuivat ja mies käynnisti pyörän.

Moottoripyörä starttasi heti nopeasti liikkeelle ja katsoi hetkessä rikkaiden asuinalueelta moottoritielle.

Jungkook nojautui lähemmäs Taehyngia ja painoi poskeaan suojaavan kypärän vasten miehen selkää. Hän sulki silmänsä ja melkein nukahti. Hän hengitti sisään ja ulos ja alkoi tuntemaan olonsa taas pikkuhiljaa paremmaksi, rennommaksi. Viimeinenkin pahan olon tunne oli kadonnut hänestä.

Pyörä pysähtyi Jungkookin kerrostalon eteen. Poika avasi silmänsä ja irrotti varovasti otteensa Taehyungin ympäriltä. Mies käänsi päätään niin paljon, että pystyi näkemään takanansa olevan Jungkookin.

Poika nousi seisomaan moottoripyörästä ja otti päästään pois mustan kypärän. Hän ojensi sen ja muodosti huulillaan sanan kiitos. Pyörä oli edelleen päällä ja sen moottorin pärinän vuoksi he tuskin olisivat kuulleet toistensa sanoja. Taehyung nyökkäsi, ja yhtä nopeasti kuin he olivat saapuneet tänne yhtä nopeasti he lähtivät, tai Taehyung lähti, Jungkook jäi yksin seisomaan kerrostalon pihalle.

Moti tähän tarinaan ja siihen miten tätä kirjotetaan on hukassa. Paska luku, enkä ole edes kirjoittanut tätä hetkeen. Pahoillani ://