Viattomat

Luku 31

Keuhkot puristuivat kasaan ja keho jäätyi paikoilleen. Jokainen vähänkin kykenevä osa minusta käski paeta, mutta ruumis ei suostunut tottelemaan. Lihakset eivät ottaneet hermoston viestejä vastaan, olin liian peloissani liikkuakseni.

Sade ropisi tuulilasia, kattoa ja konepeltiä vasten. Askeleet lähestyivät. Varjo piteni ja lankesi ylleni. Klik. Ovi avautui ja kylmä ilma valtasi sisätilan. Puhelin kiskaistiin kädestäni, autonavaimet katosivat lukosta. Leukaani tartuttiin ja kasvoni käännettiin väkisin toiseen suuntaan. Kieranin silmät olivat rauhalliset. Aivan liian rauhalliset. Varjot tämän kasvoilla olivat tummat, katse oli painostava ja piinaavan laskelmoiva.

Vasta Kieranin näkeminen sai minut heräämään todellisuuteen. Hän oli siinä. Hän oikeasti oli siinä.

Veitsi oli takissani. Sujautin käteni taskuun ja tunsin jo kylmän kahvan sormenpäilläni. Kieran tajusi aikeeni liian nopeasti. Älähdin, kun hän tarttui lujasti kiinni ranteestani, veti käteni esille, ennen kuin sain otteen veitsestä, ja iski samalla liikkeellä kyynärpäällään leukaani. Kieran jäi pitelemään leukaani ylhäällä, katsettani muualla. Toinen käteni oli vielä vapaana ja koetin sokean vauhkoontuneena estää häntä saamasta teräasetta. Napakka isku kyynärpäästä kurkkuun herpaannutti keskittymiseni hengen vetämiseen tukehtumatta, ja Kieran otti veitsen.

Hän tarttui hiuksistani ja repi minua ulos autosta. Yskin rahisevasti ja huusin katkonaisesti. Laitoin vastaan niin paljon kuin pystyin. Yritin irrottaa Kieranin otetta ja pidin kiinni auton penkistä. Onnistuin kääntämään itseni ympäri ja saamaan jalkani parempaan asentoon. Potkin Kieranin jalkoja niin lujaa kuin pystyin, vaikka tämän tukistus hiuksistani sai vedet nousemaan silmiini.

Keräsin oikean jalan potkuun kaiken voimani. Kantapään isku sai Kieranin polven notkahtamaan ja kasvot irveeseen. Ote hellitti ja napakalla potkulla vatsaan onnistuin riuhtaisemaan itseni irti. Viimeinen isku kengän kärjellä hämmentyneen Kieranin leukaan sai tämän kompuroimaan äristen taaksepäin.

Adrenaliini virtasi suonissani. Konttasin vapisevien käsien ja jalkojen avulla vaihdekepin yli paniikissa kompastellen toiselle penkille ja riuhdoin oven auki. Potkaisin penkistä vauhtia ja sain itseni ulos juuri ennen kuin Kieran onnistui tarttumaan jalastani.

Kompuroin ylös maasta ja lähdin juoksemaan sateessa niin lujaa kuin vain pääsin. Minun pitäisi päästä kävelytielle ja lähemmäs kaupungin keskustaa. Kyllä joku autoilija pysähtyisi tai kävelijä tajuaisi soittaa poliisit, jos huutaisin apua tarpeeksi lujaa.

Vaikka pelko antoi askeliini voimaa, oli Kieran silti nopeampi. En ollut päässyt edes viittä metriä autosta, kun tunsin tämän kiskaisevan takkini kauluksesta. Eteenpäin suuntautunut liikkeeni pysähtyi kuin seinään ja kaaduin selälleni kovalle asfaltille.

Rimpuilin vastaan, huusin minkä kerkesin ja yritin nousta ylös, Kieranin pidellessä minua maassa. Lopulta se ärähti ja otti veitsen esille. Kahva painui kurkun vasemmalle puolelle ja silmäni pyöristyivät. Kieranin peukalo oli napilla, valmiina naksauttamaan sen eteenpäin. Jousi vapautuisi ja terä ponnahtaisi kahvasta, lävistäisi ihon, kaulavaltion ja henkitorven.

Kieran hengitti raskaasti.

-Pidä nyt se pääs kiinni, vitut tollasta jaksa kukaan. Luuletko, että sua muutenkaan kuultais täällä helvetin sateessa? Hän tuhahti. Rintakehäni kohoili holtittomasti ja vesipisarat satoivat kasvoilleni, vihreiden silmien katse oli painostava ja varoittava.

Hän piti minut paikollani, kunnes oli varma, että olin rauhoittunut tarpeeksi enkä tekisi mitään hätiköityä. Kieran otti veitsen pois kurkultani, mutta piti sen edelleen lähelläni, repiessään minut käsivarresta ylös maasta.