Viattomat

Luku 25

Tytön katse kohosi hitaasti, koko keho vapisi. Silmät olivat kauhusta laajat. Hän tajusi keitä me todellisuudessa olimme. Jäimme kiinni valheistamme.

Hetken tämän silmät olivat vain kohdistuneena minuun. Uutislähetys pyöri edelleen luurissa, mutta tyttö oli liian kangistunut pysäyttääkseen sitä. Seisoin paikoillani. Keltaisen valon kajastaessa takaani, näytin tummalta hahmolta muuten pimeässä huoneessa.

Sitten Peppi vilkaisi puhelintaan. Vaikka se oli vain murtosekunnin ajan, oli se riittävästi saamaan minut tajuamaan mitä tämä aikoi. En antaisi sen soittaa poliisille. En ikinä.

Jalkani liikkuivat kuin itsestään. Jälkeenpäin olin kauhistellut kuinka helposti se oli käynyt, en ollut jäänyt epäröimään hetkeksikään. Tyttö kiljui korviahuumaavasti ja peruutti hätäisesti taaksepäin sängyllään, mutta minä sain silti revittyä puhelimen hänen kädestään ja viskottua seinää päin toiselle puolelle huonetta. Näyttö räksähti rikki ja reportterin monotooninen puhe loppui.

Peppi laittoi lujasti vastaan, kun kapusin sängylle, tartuin hänen ranteesta ja yritin painaa käden tämän suun eteen, jotta saisin huudon loppumaan. Jotenkin tyttö sai vedettyä siinä hätäkässä jalkansa koukkuun ja potkaisi kylkeäni kaikella voimalla. Lennähdin lattialle ja henkäisin terävästi. Mustelmat iholla eivät olleet parantuneet kunnolla ja kipu iski kuin puukon vääntö vatsassa. Tyttö pomppasi ylös sängyltä ja säntäsi ovea kohti siskonsa nimeä epätoivoisesti huutaen.

Sain toivuttua nopeasti ja adrenaliini virtasi suonissa niin suurin ryöppyinä, että viiltävä kipukin sai jäädä taka-alalle. Harpoin tytön nopein askelin kiinni, tämän ollessa lähellä huoneen ovea. Heittäydyin tämän niskaan ja me kaaduimme molemmat mätkähtäen puiselle lattialle.

-Missä Armi on?! Mitä sä teit sille?!! Peppi karjui kuin viimeistä päivää yrittäen vimmatusti päästä pois altani. Hän huusi toistuvasti siskoaan. Tyttö tuntui saavan aina vain lisää voimaa, eikä tämän aloillaan pitäminen ollut helppoa. Hän ei ollut huumattuna kuten siskonsa ja sen huomasi. Kädet huitoivat ja kyynärpäiden iskut tavoittelivat kylkiäni, jalat pyrkivät koukkuun ylös kavutakseen.

Ohimoilleni alkoi ilmestymään hikipisaroita ja minusta tuntui etten jaksaisi enää kauaa, tytön taistellessa vastaan sellaisella voimalla ja tarmolla. Tämä sai puhtia ajatuksesta, että Armi saattoi olla vaarassa. Hän ei luovuttaisi. Mutta en luovuttaisi minäkään.

-Päästä irti! Painu helvettiin siitä!! Hän ärisi. Tytöstä lähti edelleen ihan uskomattoman kova ääni. Jos hellittäisin otettani vähääkään, peli olisi menetetty ja tytön onnistuisi kavuta ylös. En saisi antaa hänen päästä pakoon. En mistään hinnasta.

Tytöllä oli yläkropan peittona ainoastaan ohutsankainen toppi, jonka selkämystä jäin silmäilemään. Tai ehkä enemmin paljasta vaaleaa ihoa, jota riepu ei peittänyt. Mistä kaikkialta Kieran oli häntä koskettanut? Pian puristinkin jo tytön ranteita tiukemmin kuin oli tarve ja painoin kynsiä armottomasti pehmeään ihoon.

-Mä laitan sut maksamaan, jos olet edes koskenut Armiin! Kuulitko?! Helvetin sekopää! Sä oot vitun sekasin! Vitun hullu!! Hän kiljui ja tempoi villisti allani. Viimeisin sana sai minut sävähtämään, se tuntui puristuksena ranteiden ympärillä, kuristuksena kurkulla. Päästin keskittymiseni herpaantumaan.

Tyttö sai jalkansa koukkuun ja käden tukevasti lattiaa vasten. Taistelutahdosta huolimatta, tämä onnistui vain kääntymään vatsalta selälleen, kun tajusin nopeasti mitä hän aikoi ja annoin kaiken muun olla. Onnistuin saamaan otteen tytön molemmista ranteista ja painamaan ne tiukasti parkettia vasten. Jalkojen tampomisella ei ollut enää mitään vaikutusta. Se vain uuvutti häntä itseään.

-Sä oot vitun hullu! Vitun hullu!! HULLU!! Tyttö kiljui, kiljui ja kiljui vasten kasvojani. Hän uskaltautui katsomaan suoraan silmiini pelon vaihtuessa räjähtäväksi vihaksi.