Viattomat

Luku 24

-Sä tiedät kyllä.

Ne olivat ainoat sanat, jotka hänen huuliltaan pääsivät. Sävy oli hyytävän tyyni.

Niin minä tiesinkin, vaikken olisi halunnut. Armin käytös oli liiankin tuttua. Vain hetkessä iskenyt, pakottava väsymys ja väkisin kiinni painuvat silmäluomet. Sama vaikutus oli ollut sinisillä pillereillä, joista yhden Kieran oli antanut minulle sinä yönä, jotta pystyisin nukkumaan. Sinisillä pillereillä, jotka eivät ole tavallista unilääkettä. Sinisillä pillereillä, jotka olivat hävinneet Rikon keittiönpöydältä.

Ja jos Kieran oli ottanut ne pillerit, niin sehän tarkoitti, että hän oli ottanut myös...

-M-Mitä sä teit mulle? Armin ääni ei ollut kuiskausta lujempi, mutta kauhistunut senkin puolesta. Käänsin katseeni tyttöön, jonka ilmeestäni näki, Kierania katsoessaan, ettei hän suostunut uskomaan mitään tästä todeksi. Hän halusi tälle olevan jokin muu selitys kuin se kaikista painajaismaisin. 

Mutta hän tiesi ettei kaikki ollut hyvin. Oma olotila ei valehdellut, päässä tuntuva jyskytys ja maan vetovoiman voimistuminen ei valehdellut.

Paniikissa ja pelonsekaisessa tilassa tyttö etsi apua silmistäni, kun ymmärsi Kieranin sekoittaneen jotakin vesilasiinsa. Silmissä oli epätoivoisia säkeitä, hänhän oli ollut kanssani lähes koko illan, ei se voinut olla mahdollista. Seisoin lähellä Kierania, kehokin tätä kohti suunnattuna. Ruskeiden silmien epätoivo muuttui hetkessä kuolemanpeloksi.

Käteni tärisivät niin pahasti etten tuntenut niitä enää. Seinät kaatuivat päälle ja sydän voisi pysähtyä hetkenä minä hyvänsä. Aivot olivat syväjäätä, ikiroutaa. Suu oli muuttunut  hetkessä kuivaksi ja karheaksi kuin hiekkapaperi, enkä pystynyt sanomaan sanaakaan. Kummallekaan heistä. En ymmärtänyt. En ymmärtänyt yhtään. Vielä muutama hetki sitten kaikki oli ollut hyvin.

Armin suojeluvaisto otti hetkessä otteen ja tämä tunki kasvot irveessä vasemman käden sormet syvälle kurkkuunsa, oikean pitäessä edelleen tukea pöydän lasisesta pinnasta. Hän kakoi ja yökki rajusti. Väsymyksen vastaan kamppailu ja stressi sai hien nousemaan tytön kuulaalle, maidonvalkealle iholle.

-Ihan kohta se alkaa huutamaan apua, kun tajuaa ettei tuo toimi. Ja sä et halua, että kukaan kuulee, ethän? Kieran lausui tasaisen painostavasti, korostaen viimeistä sanaa.

Vedin henkeä terävästi. Jos Peppi tajuaa siskollaan olevan jokin hätänä, tämä soittaa saman tien hätänumeroon ja kaikki on ohi. Koko naapurusto on täynnä poliisiautoja, sini-punaiset valot vilkkuvat, värittäen harmaat seinät. Jääkylmät raudat napsahtavat ranteiden ympärille... Ellei vanhempi tyttö ole ehtinyt kuulemaan jo jotakin.

Harkitsemisaika jäi vain muutaman sekunttiin, kun huomasin säntääväni jo Armia kohti.

Tytön silmät rävähtivät auki väsymyksestä huolimatta, kun työnsin hänet lujasti sohvalle. Lapsekkaan hennot kädet sain nostettua vaivatta pään yläpuolelle seinää vasten, vaikka hän huitoikin vastaan. Kämmenen painoin tytön suun eteen, ja sitäkö tämä vasta pelästyikin.

Kyyneleet kiihosivat silmiin ja pakokauhu täytti silmät. Pillerien vaikutuksesta huolimatta, hänessä riitti tarmoa ja lopulta minun oli pakko asettua paremmin tämän päälle, jotta tyttö ei pääsisi vapaaksi otteestani. Sohva painui alemmas. Rimpuilu väheni minimiin, kun liikkumatilaa tai jaksamusta ei enää ollut.

Kuumat pisarat valuivat punehtuneilta poskilta kädelleni vuolaina virtoina. Tyttö nyyhkytti ja uikutti surkeasti kämmentäni vasten, yrittäen epätoivoisesti edelleen liikkua allani, silmien vilkuillessa villisti ympäriinsä, pakoreittiä turhaan etsien.

Minun oli pakko painaa kättäni lujemmin tämän suun eteen, asettaa peukalo tukevasti leuan alle, jotta suu ei pääse avautumaan, itkun ja valituksen muuttuessa kovaäänisemmäksi. Toisella kädelläni pidin helposti tytön molempia ohuita ranteita ristissä seinää vasten. Hän vaikutti niin hentorakenteiselta, räpiköidessään otteessani, että se tuntui melkein epäreilulta.