Viattomat

Luku 34

————————————————————
Tää on tosiaan tän tarinan viimeinen luku ja julkasen nyt samaan aikaan kolmiosaisen spin-offin Kieranin nuoruudesta.

Joten jos sellainen kiinnostaa, niin se löytyy mun profiilista nimellä Oli kerran nuorimies. Luvut oon siihen kirjottanu valmiiks, joten julkasen ne peräkkäisinä päivinä.

Kiitos jo näin etukäteen kaikille, jotka luki tämän tarinan. Ootte mahtavia!
————————————————————

Heräsin, kun avain kääntyi lukossa. En ollut edes tajunnut nukahtaneeni ennen kuin havahduin ensimmäiseen oikeaan ääneen, jonka kuulin ikuisuuden jälkeen.

Jossain vaiheessa silmät olivat vain pakottautuneet kiinni, vaikka kuinka yritin pitää itseäni hereillä. Raajani olivat puutuneet entistä pahemmin ja suu tuntui hiekkapaperilta, kurkku saharalta. Päätä särki kuin ohimoita lyötäisiin vasaralla.

Ovi avautui ja sulkeutui. Huone täyttyi uudella kylmällä ilmalla. Askeleet lähestyivät sänkyä. Kehoni ja mieleni olivat siinä hetkessä täysin turtia hänen läsnäololleen. Pimeys ja paikoilleen sitominen olivat todella tehneet tehtävänsä.

Tunsin kosketuksen aroilla kasvoillani, kun hän veti kankaan pois suustani. Hapensaanti helpottui huomattavasti. Särkylääkkeen tuttu kitkeryys maistui kuivalla kielellä, kun kaksi pilleriä tiputettiin auki jääneeseen suuhuni. Toinen käsi nosti päätäni takaraivosta parempaan asentoon, kun toinen asetti pullon rohtuneille huulilleni. Viileä vesi virtasi suuhuni ja kurkusta alas, lääkkeet mukanaan. Olin ollut uskomattoman janoinen jo pitkään, eikä mikään tuntunut paremmalta kuin nesteen helpottava vaikutus hiekaksi muuttuneessa kehossa. Ylitsepääsemätön heikotus helpotti saman tien kuin kurkustani olisi valunut alas pullotettua energiaa, joka vei kuivuuden mennessään. Join koko vesipullon tyhjäksi muutamassa kulauksessa.

Jäin sängylle makaamaan ja vetämään kunnolla henkeä, kun askeleet siirtyivät toiseen suuntaan. Pysyin täysin hiljaa, vaikka mikään ei estänyt minua enää puhumasta. Kuulin hanan suhinan ja veden virtauksen, riisuttujen vaatteiden kahinan. Kului tovi kunnes hän palasi huoneeseen.

Ruumiini jokainen lihas jännittyi refleksinomaisesti, kun kuulin kääntöveitsen liiankin tutun naksahduksen.

Muutuin entistä levottomammaksi, kun tunsin käden puristuvan nilkkani ympärille. Kivun sijaan tunsin terä työntyvän ihon ja kankaan väliin. Repeytyvän äänen saattelemana, jalkani oli vapaa liikkumaan ja osa ruumistani raskauttavasta painosta hävisi, hengittäminen kävi aavistuksen helpommaksi. Sama toistui toisen jalan kohdalla, vaikkakin painesiteen ja kivun takia, otteet olivat huomattavasti harkitumpia.

Askeleet siirtyivät sängyn toiseen päähän. Käteni olivat jalkoja herkemmät, eikä mikään varovaisuus enää riittänyt. Vihlova kipu sai sormet nykimään, kun hän alkoi avaamaan vyötä hitaasti, yhteen lukittujen käsieni ympäriltä. Kerros kerrokselta, pystyin tuntemaan miten veri kiersi paremmin. Ja kun vyön annettiin lopulta tippua maahan, soljen kilahduksen saattelemana, oli oloni niin kevyt ja vapaa, että tunsin lähes leijuvani.

Hän tarttui kaulalleni laskemaansa kangasrättiin ja veti sen silmäni peittävien kerrosten mukana pään yli. Silmäluomeni sulkeutuivat automaattisesti, vaikka huoneessa olikin suhteellisen hämärää. En pystynyt kuin siristämään, näin hämärästi maalista halkeilleen katon. Tuntui oudolta, ettei solmut painaneet enää takaraivossa tai tiukat kangassuikaleet puristaneet kasvojen ympärillä.

Kieran hivutti kätensä alleni, polvitaipeille ja yläselälle. Hän nosti minut helposti sängyltä ja hetken kipu oli niin sokaisevaa, että pelkäsin pyörtyväni. Käteni roikkuivat kohti maata, kun tunsin painautuvani tiukemmin tämän paljasta yläruumista vasten. Ei Kieran ollut jättänyt päälleen muuta kuin alushousut. Tämän otteet olivat vahvat, viedessään minua kohti kylpyhuonetta, kuin yrittäisi viestiä ettei antaisi minun tippua käsivarsiltaan, ei päästäisi irti.