Viattomat

Luku 4

-Vau. Sullahan on hyvä päivä. En oo ikinä nähny, et joku ois noin innoissaan tiskaamisesta, Nadi naureskeli, kun tuli huoneestaan keittiöön. Minä vain kohautin olkiani, mutta hymyilin silti jatkaessani astioiden pesemistä. Normaalisti en voinut sietää mitään kotitöitä, jotka me neljä oltiin jaettu tasaisesti keskenämme, mutta tätä päivää ei voinut pilata yhtään mikään.

Perjantai oli viimeinkin koittanut. Kello oli pian kahdeksan ja Kieranin oli tarkoitus tulla hakemaan minua tasalta. Kolme päivää olivat menneet ihan liian hitaasti, mutta pian odotus palkittaisiin. Kohta näkisin taas kieranin. Saan olla hänen lähellään koko illan ilman pelkoa.

En ollut osannut edes jännittää viimeisten päivien aikana. Olin ollut liian innoissani. Töissäkin meni jo lupaavammin. Pomo oli kyllästynyt Ellin lusmuiluun ja antanut tytölle kenkään. Sen takia olin joutunut ottamaan monta tuplavuoro, mutta sekään ei haitannut, sillä suurimmaksi osaksi Aatu oli työparinani. Hänen kanssaan minä tulin töissä parhaiten juttuun, vaikka en minä välttämättä poikaa ystäväkseni kutsuisi. Hän oli silloin joskus kauan sitten auttanut minut alkuun huoltsikalla.

Tiesin autojen huollosta jonkin verran. Monta vuotta sitten olin kesät enoni luona ja auttanut häntä tämän korjaamolla. Ansaitsin samalla rahaa, sain työkokemusta ja pääsin pois kotikaupungistani. Eno kuoli keuhkosyöpään, kun olin vielä teini, joten ne kesät jäivät siihen.

Ne kuukaudet, kuten iso osa nuoruudestani, oli haihtunut mielestäni lähes täysin. En muistanut niistä ajoista juurikaan. Ei siinä että haluaisinkaan. Lähinnä tahdoin vain unohtaa mahdollisimman paljon, jossa olin kyllä onnistunut. Varsinkin yksityiskohdat olivat kadonnet jo aikaa sitten, kun en palannut mielessäni niihin vuosiin. En edes muistanut missä kaupungissa enon korjaamo oli sijainnut saatika miltä koko paikka oli näyttänyt.

Onneksi suurin osa töissä tarvittavista taidoista ja tiedosta tuli automaattisesti jonkinlaisesta ulkomuistista, niinä kertoina, kun sitä tarvittiin. Mutta itse asiakkaiden kanssa oleminen ei ollut vahvinta alaani. Minulla ei ollut Aatun rentoa ja letkeää olemusta, vaikka työni osasinkin.

Nadi jäi pitämään minulle seuraa ja auttoi tiskaamisessa, vaikka tämän olisi täytynyt olla jo matkalla ystävänsä luokse, jonka tyttöystävä oli jättänyt tämän ja tyttö tarvitsi Nadin seuraa yön ajaksi. Kahden tytön ero oli kuulemma tullut täysin yllättäen, mutta sisälsi rutkasti draama. Pysyin alkuksi hyvin perässä, Nadin alkaessa selittää koko jutun kulkua, mutta kun kertomuksessa oli mukana jo viisi tyyppiä, aloin pudota kärryiltä ja nyökyttelin esittäen, että tiesin mistä hän puhui. Saimme lopulta tiskivuoren puhtaana kaappeihin.

Kello oli pian puoli. Tarkistin puhelimeni, mutta Kieranilta ei ollut tullut vielä mitään viestiä.

Nadi vilkaisi nopeasti oikeaa kättäni. Laskin puhelimeni pöydälle. Rystyset olivat lähteneet paranemaan eikä minun tarvinnut pitää niitä enää sideharsoon käärittyinä. Vedin hupparin hihan alemmas ja Nadin ilme muuttui entistä huolestuneemmaksi. Voi helvetti, minä ajattelin, tästä se taas lähtee.

-Sun pitäisi puhua tuosta jollekin. Mä ymmärrän, jos sä et halua kertoa minulle, mutta ehkä joku muu voisi auttaa, hän sanoi tyynen järkevästi. Kaikki viimeisten päivien aikana kerääntynyt innostus ja ilo valuivat samalla sekunnilla viemäristä alas kuin viimeiset likaiset tiskivedet. Vaikka minä olin siitä pilvessä Niken kanssa vitsaillutkin, en todellakaan ollut mikään tappelija. Ja Nadi tiesi sen. Hän luultavasti arvasi mitä oli tapahtunut.

-Kuka muka? Kysyin hiljaisen epäilevästi. Eihän minulla ollut ketään muuta kuin Nadi, Nikke ja Taru. Kireyteni paistoi läpi äänensävystä.

-No joku ammattilainen. Soita vaikka sille sun terapeutille, Nadi ehdotti vilpittömästi. Minä vilkaisin häntä terävästi ja koko kehoni jännittyi. Terapiasta olin maininnut hänelle pilvessä joskus kauan sitten. En ikinä puhuisi niistä asioista selvinpäin hänelle enkä kenellekään muulle. Jotenkin olin toivonut, että Nadi olisi unohtanut koko jutun.