Viattomat

Luku 19

Kieran näppäili viestiä puhelimella kulmat kurtussa. Vilkuilin tätä hermostuneena enkä sanonut mitään. Väenpaljous todellakin sai minut huolestuneeksi. Veri kohisi suonissa. Puristin rattia molemmin käsin. Kieran huokaisi turhatuneena ja laittoi luurin takkinsa taskuun. Hän nojautui ohjaamon puolelle, sammutti auton ja otti avaimen irti virtalukosta minun puolestani.

Lähdin tämän perässä autolta hänen suljettua ovet vähäpätöisellä napin painalluksella. Pysyttelin Kieranin kannoilla. Musiikin jytke kuului ulos asti. Pääovilla seisoi pieni jono ihmisiä ja hiukan kauempana sekalaisia sakkeja tupakalla. Ovella pitkä ja kalju portsari tarkisti yksitellen jokaisen henkkarit huolellisesti ja päästi vasta sitten sisään.

Epävarmuus ja ahdistus saivat askeleeni laahaamaan. Kieran tarkisti jotain puhelimeltaan. Hän kääntyi katsomaan taakseen, kun tajusi minun jääneen jälkeen.

-Tule. Ainahan sä haluat seurata mua kaikkialle, Kieran sanoi kyllästyneenä kuin ei kaipaisi yhtään enempää haastetta tähän iltaan. Hänen olemuksensa kuitenkin lämpeni, kun tajusi oikean ahdinkoni. Kieran asteli takaisin luokseni ja nosti leukaani rohkaisevasti.

-Kaikki menee hyvin. Mä lupaan, ettei mitään tapahdu. Me mennään sinne vain nopeasti ja mä käyn tarvittavat asiat Koopeen kanssa läpi. Päästään lähteen ennen ku huomaatkaan, etitään sitten joku vähän näiltä seuduilta syrjäsempi hotelli yöks. Otetaan parisängyllinen huone, viimeisen lauseen Kieran kumartui kuiskaamaan korvaani matalan viettelevällä äänellään. Poskiani kuumotti ja pieni hymy kaarteli huulilleni, kun hän puhui sillä tavalla.

Kieran hymähti ja tarttui kädestäni pitäen minua vierellään, kun kävelimme eteenpäin. Sain askeliini varmuutta, vaikka tunsin pitkiä katseita ja osoittavia sormia selässäni. En välittänyt, sillä tiesin ettei Kierankaan välittänyt. Hänen vahvat tunteensa heijastuivat minuunkin.

Emme menneet sisään kadun puoleisesta ovesta, vaan käännyimme rakennuksen kulmalta hiukan kapeammalle kujalle, joka oli täynnä roskalavoja. Haju oli kamala ja seinät täynnä tägejä sekä hutiloituja graffiteja. Ei mitään näyttävillä kirjaimilla tehtyjä teoksia, joita saattoi jäädä jopa ihailemaan, vaan rumia kirkkoveneitä ja sukupuolielinten kuvia.

Kujan jälkeen avautui pienehkö sisäpiha, josta pääsi pariin eri rakennukseen sisälle. Taivas avartui tummana kaiken yllä. Tähtiä ei näkynyt juurikaan kaupunginvalojen läpi. Kaikki ikkunat olivat pimeinä. Kaksi autoa oli pysäköitynä kuluneelle asfaltille. Muutama ruosteinen pyörä oli unohtunut vieläkin ruosteisempiin telineisiin.

-Annat mun hoitaa puhumisen, Kieran ohjeisti vielä, johdattaessaan minua rakennuksen ovelle, jonka seinällä ei ollut ikkunoita sisäpihan puolelle. Minä nyökkäsin kuuliaisesti.

Kieran päästi irti kädestäni ja takoi vahvalta näyttävää ovea nyrkillään muutamaan otteeseen. Me odotimme hetken, eikä ketään tullut. Kieran murahti ja pamautti ovea vielä kahteen kertaan, kun se sitten lopulta riuhtaistiin auki.

Vastassa oli jätkä, joka keikkumisesta päätellen oli ottanut tänä iltana jo hyvän määrän omasta osastaan. Se näytti vähän pöllähtäneeltä, vaikka vilkaisikin meitä molempia päästä varpaisiin, yrittäen selvästi vaikuttaa mahdollisimman uhmakkaalta, epäonnistuen kuitenkin surkeasti. Minua hän jäi katsomaan aavistuksen pidempään. Se oli ihan hauskannäköinen pitkine oranssihtavine hiuksineen ja pisamaisine kasvoineen. Silmät olivat vihreät, mutta ei niin vihreät, kuin Kieranilla. Jätkä nojasi rempseästi ovenkarmiin farkkutakki päällään ja vinkkasi minulle virnuillen silmää häpeilemättä tuijotustaan lainkaan.