Verta punaisempi

Luku 6: Vaakakupissa (Iorin)

Kyynelten lakattua tunnen oloni pelkästään tyhjäksi. Itku pakeni minusta surkeana valituksena, alkukantaisena huutona, jota minulle vieras nainen joutui katsomaan sellaisenaan. Meredir istuu minua vastapäätä, meidän edessämme on kupilliset tavallista teetä. Meredirin katse on levollinen. Hän ei pakota minulle myötätuntoa ja sääliä, vaan katsoo minuun kuin vertaiseen. Kokemukseni sellaisesta on häviävän pieni.

"Minä... Minä en tiedä, mistä aloittaa."

"Älä pelkää. Minä en lähde täältä minnekään. Sinun ei tarvitse kertoa kaikkea kerralla, voit tulla aina uudestaan."

"En ole koskaan kertonut kenellekään. Vain Laleth tietää minusta kaiken."

"Mitä ajattelet siitä?"

"En oikein mitään. Elän hänen kauttaan."

"Laleth on kertonut minulle suunnitelmastaan. Voit puhua siitä minulle luottamuksella, sillä vaikka en olekaan Lalethin kanssa samaa mieltä mustan veren tuhoamisesta, en aio puuttua hänen tekemisiinsä."

"En tiedä voinko."

"Mutta sen pitäminen sisälläsi tekee sinut onnettomaksi."

"Kaikki tekee minut onnettomaksi. Jatkuva salailu, yksinäisyys, pelko siitä, että Anareth ei katsoisi minuun päinkään, jos näkisi, millainen todella olen."

Meredir siemaisee teetään ja hymyilee hieman.

"Sinä olet rakastunut häneen."

"Minä..." Nielaisen. Vien teekupin huulilleni peittääkseni reaktioni.

"Ei siinä ole mitään väärää. Se taitaa vain mutkistaa suunnitelmaa."

"Heidän kaikkien pitää kuolla." Uusi nielaus. "Lalethin suunnitelmaan kuuluu, että jokainen siellä pääsee hengestään. Kaikki ne haltiat, jotka ovat olleet minulle pelkästään hyviä. Siksi minä lähdin. Koska petän heidät kaikki. Mutta taisin pettää heidät myös lähtemällä..."

"Ehkä niin. Entä mitä Laleth sanoo, kun huomaa sinun kadonneen?"

Voi ei. En osannut ajatella sitä laisinkaan. En ajatellut mitään.

"En olisi saanut lähteä. Olen tehnyt hirveän virheen."

"Voit vielä palata."

"Entä, jos lähtöni sai heidät epäilemään jotakin? Mustaa verta on poltettu paljon viimeaikoina."

"Olen eräästä asiasta Lalethin kanssa samaa mieltä – musta veri on vain verta. Sen kantajilla ei ole sen kanssa enää mitään tekemistä. Nykyiset mustaveriset eivät ole niitä, jotka saivat kirouksen, vaan kirouksen kantajien jälkeläisiä jo ties kuinka monennessa polvessa. Et sinä ole tehnyt muuta kuin syntynyt tähän maailmaan."

Pudistan päätäni. Luomieni takana juoksee toisenlainen kuva. Suuri mies kädet ojossa, mustaa verta rinnuksilla ja parrassa. Sinun kaltaistesi ei pitäisi edes syntyä. Jokin vihlaisee vatsanpohjaani, kivun peittäminen onnistuu vain vaivoin. Kun katson Merediriä tämän vihreisiin silmiin, tiedän, että hän näkee, mitä ajattelen. En onnistu peittämään menneisyyttäni häneltä. Se saa minut miettimään, mitä hän onkaan mahtanut kokea.

"Ei", huokaan, "se juuri on minun syntini. Syntyminen."

"On totta, että mustaa verta ei kuuluisi tuoda lisää tähän maailmaan. Olet siinä mielessä oikeassa. On mustaveriseltä itsekästä lisääntyä ja tuottaa lisää myrkyllistä verta. Mutta sinä et ole siihen syyllinen. Sinä vain synnyit, ja sinun elämälläsi voi olla tarkoitus."

"Tarkoitus?" Minun elämälläni, mustan veren tahraamalla? Niin Lalethkin sanoi. Siksi ryhdyin hänen aseekseen. Koska minulla ei ollut muutakaan.