Verta punaisempi

Luku 26: Punainen sade (Iorin)

Jokainen sekunti tiedostan olevani samassa rakennuksessa rakkaimpani kanssa. Makaan karhuntaljalla sivellen sen karheanpehmeää pintaa ja tuijotan, kuinka rätisevä tuli tanssii takassa. Olen Iondelin tornissa, ensimmäisessä kodissani. Ja silti minuun sattuu, silti olen yhtä vanki kuin tähänkin saakka. Laleth on eristänyt minut riimuilla torniin, kukaan ei osaa epäillä minun olevan täällä. Kansanpetturi Iorin on siellä, missä hänen vähiten oletetaan olevan. Vaikka huutaisin, minua ei kuultaisi.

Näin Laleth reagoi vihaani. Aitoihin tunteisiin, jotka vihdoin päästin valloilleen. Hän vangitsi minut sanaakaan sanomatta tänne, pois tieltään. Tiedän juhlavalmistelujen jo alkaneen. Seuraavana aamuna kansa saapuisi tänne vain uhrattavaksi. Tuijotan ikkunasta, kuinka haltiat kantavat ruokaa ja juomaa sisälle palatsiin.

Muistan tämän tunteen jostakin kaukaa. Sen, kun istun kykenemättä tekemään mitään. Olen irti niin itsestäni kuin maailmasta ympärilläni. Välitilassa, kaiken ulkopuolella. Tänne se mieskin minut aikanaan sysäsi teoillaan, paikkaan, jossa en ole mitään. Kaikki kipu teki minusta turran. Nyt kipu on toisenlaista. Mahtaakohan se mies olla tulossa nyt tänne, omaan kuolemaansa? Toivon sitä. Meredirin tähden, en itseni. Minä en tarvitse siltä mieheltä enää mitään, en edes hänen henkeään. Kaikkein vähiten tahdon hänen enää koskaan näkevän minua.

"Iorin." Lalethin ääni. Säpsähdän. Nainen seisoo pyöreässä tornihuoneessa kanssani. Hän itse on ainut, joka kykenee rikkomaan magian piirtämät rajat.

Huuleni vääntyvät irveen kuin nurkkaan ajetulla eläimellä.

"Mitä sinä vielä tahdot minusta?"

"Iorin."

"Älä toistele nimeäni, se ei saa minua luottamaan sinuun uudelleen. Sinä veit Anarethin muistin."

"Anareth aavistaa, että hänen muististaan puuttuu paloja. Jonkin on täytynyt palauttaa osan muistoista."

"Sinun magiasi on epäluotettavaa."

"Kaikki magia on epäluotettavaa, koska olemme sen armoilla."

"Entä minä? Mitä ajattelit tehdä hengelleni?"

"Sinä olet yhä sisarenpoikani, Iorin, ja osa suunnitelmaa."

Sisarenpoika. Tosiaan. Seikka, jonka unohdan, sillä Lalethin punaisissa silmissä ei ole koskaan hiventäkään sitä lämpöä, joka sukulaisilla yleensä on toisilleen. Laleth kallistaa päätään, kenties odottaa reaktiotani. Sitä ei tule. Silitän yhä lattialla karhuntaljaa enkä nouse ylös.

"Iorin. Minulla on sinulle tehtävä, jos otat sen vielä vastaan."

Nieleskelen. Suussa maistuu sappi, mutta nyökkään sen merkiksi, että hän voisi vapaasti esittää minulle tehtävänsä. Se ei vielä velvoita minua mihinkään.

"Yhteys vanhimpiin on jo saatu."

Koko elämäni kieppuu luomieni takana. Tämä tekee sen kaiken tyhjäksi. Vuodet valuvat sormieni välistä, tuuli kuljettaa ne vuorten taa.

"Siihen sinua ei enää tarvita."

En ole mitään. En ole ikinä ollutkaan.

"Mutta veriuhraus on silti tehtävä. Sinä tiedät kyllä, kuinka se tehdään, olet kasvanut asemaasi. Olen kouluttanut sinua nämä vuodet."

En ole mitään, mutta yhden asian minä tiedän. Minun rakkaani ei kuole niin kauan, kun veri virtaa suonissani.

"Tietenkin." Nyökkäys. Toinen. "Minä teen sen."

Minä tapan kaikki. Ihmiset, jotka ovat palvelleet minua, kohdelleet minua kuninkaallisena. Uhraan heidän verensä esi-isien edessä. Ja pelastan kaikki. Pelastan Anarethinkin. Nyökkään uudelleen. Minusta ei tullut sitä, joksi minut kasvatettiin, mutta lunastan paikkani tässä maailmassa, vuodatan kaiken sen veren, jonka vuodattajaksi synnyin.