Verta punaisempi

Luku 8: Syntymä (Iorin)

Anarethin kasvot ovat ylläni, siniset silmät katsovat minua kiinteästi. Vasta, kun musta suortuva valahtaa hänen olaltaan keholleni, ymmärrän, ettei minulla ole kangastakaan suojanani. Anareth tarttuu leuastani ja suutelee minua suupielille, poskille, otsalle. Hänen huulensa raottuvat, hän katsoo minua pitkään, ja painaa lopulta huulensa omilleni. Minä unohdun. Annan itseni pois, päästän kaiken sen, mikä pitää minua eilisessä. Tämä tapahtuu nyt. Nyt nyt nyt.

Tule luokseni. Minä odotan sinua.

Hätkähdän pystyyn ja huudan. Todellisuus avautuu eteeni hitaasti. Voimakas keiton tuoksu, tummat hirret, kirkas lumi, joka tuo valoa sisään. Meredir istuu pöydän äärellä ja lukee. Hän kohottaa katseensa, mutta ei säpsähdä, vaikka en osaa kontrolloida huutoani. Uni jyskyttää tajunnassani, minä tiedän, mitä esi-isät haluavat sillä kertoa. Minun täytyy mennä kotiin.

"Iorin? Kaikki hyvin?"

"Minä... Minä vain..." Huomaan huohottavani vasta avatessani suuni. "Näin unen."

"Painajainen?"

Pudistan päätäni.

"Minun täytyy palata kotiin."

"Laitoin sinulle keittoa valmiiksi. Syö se ennen kuin lähdet."

Nousen hoiperrellen pystyyn ja käyn keittolautasen kimppuun. Syön sen ajattelematta tai maistamatta mitään. Jokin minusta tahtoisi pahoitella sitä, miten kaukana olen itsestäni. Meredir on ollut minulle hyvä, mutta en kykene kiittämään kaikesta siitä, mitä hän antaa eteeni. En vielä. Meredir tuntuu aistivan sen minusta. Hän ei vaadi minulta mitään.

"Tahdon palata hänen luokseen. Minun täytyy kertoa hänelle, että..."

Meredirin silmät suurenevat.

"Älä kerro hänelle verestäsi. Puhu Lalethille ensin."

"Ei. En tarkoittanut sitä", sanon ja tunnen, kuinka poskiani alkaa kuumottaa. Meredir hymyilee epäuskoisesti ja alkaa sitten nauraa.

"Niinpä tietysti. Aivan. Onnea matkaan. Hän rakastaa sinua varmasti yhtä paljon kuin sinäkin häntä."

"Mistä sinä voit sellaista tietää? Hän saattaa pitää minua vain veljenään, vaikka emmehän me mitään oikeita sisaruksia ole..."

"Sitä aistii kaikenlaisia auroja, kun harjoittaa magiaa tarpeeksi kauan", Meredir hymähtää.

"Niinpä tietenkin..."

Nousen pöydästä ja vedän harmaan viitan ylleni.

"Olet tosin aivan oikeassa. Minun tarvitsee puhua Lalethille. Kiitos, sinä rohkaisit minua siihen suuntaan."

"Aiotko yhä toimia osana hänen suunnitelmaansa?"

"Aion keskustella hänen kanssaan siitä. Sinä avasit silmäni. En voi vain jatkaa sokeasti jonkun muun osoittamalla polulla. Kuinka voisin kohdata Anarethinkaan, jos en tiedä, mitä itse haluan?"

Meredirin pisamaisille kasvoille leviää hymy, joka ei aivan ulotu hänen silmiinsä saakka. Kysyisin toisella kertaa siitä, miksi Meredir ei naura onnellisesti tai hymyile silmät tuikkien. Puhuisin hänen kanssaan miehestä, jonka hän aikoo tappaa ja joka miltei tappoi minut. Tahdon nähdä, kuinka monta samanlaista haavaa kannan tämän naisen kanssa. Mutta sen aika ei ole nyt.

"Kiitos, Meredir. Kaikesta."

Meredir nousee pöydästä ja tarttuu minua harteista. Hän hymyilee aiempaa syvemmin.

"Onnea matkaan, poju. Tulet tarvitsemaan muutakin kuin lämmintä keittoa selvitäksesi. Toivottavasti pieni hetkemme selvensi ajatuksiasi."

"Selvensi. Minä puhun Lalethille ja palaan sen luokse, kenen luo kuulun."