tuulien teitä

012 rakkausdarra

ROBIN

roni väänteli naamalleen jonkin virneen tapaisen ja katsoi mua hetken hiljaa. sitten se nuolaisi huuliaan ja katsoi mua pirullisesti silmiin: "mites noi sun omat naisasiat?" oskari tyrskähti hiljaa. se kai pelkäsi joutuvansa itsekkin vittuilun urhiksi, ellei se olis esittänyt jonkinlaisia ronin puolella olemisen merkkejä.

kohotin kulmiani jälleen laiskasti ja hymähdin hiljaa. "se on mysteeri" vastasin ykskantaan ja pyörittelin lautasellani jauhelihakastikkeen peittämää perunaa.

niinhän se tosiaan oli. yks vitun iso mysteeri. en edes tiennyt, koska viimeksi olisin kattonut muijaa sillee tai saatika sitten ollut ihastunut. en mä kehdannut sitä tietenkään mitään julistaa, tai edes vetää mitään johtopäätöksiä. edes pääni sisällä. kaikki tässä vaan tuntuu niin epävarmalle ja tuntemattomalle. ehkä mun pitäis päästä ensin koittamaan.

mutta ronille on kommentti oli sen silmille pomppimista, joten se päätti nostaasen perinteisen kissan pöydälle: "ootsä joku hintti?"

pala nous kurkkuun samontein, mutten mä sitä tietenkään halunnut näyttää. erehdyin vilkaisemaan simoon päin, joka tapitti mua ruskeilla nappisilmillään. sen pullonpohjalasit teki sen jo valmiiks aika kookkaista silmistä vieläkin suuremmat. siks se oliki niin hellyyttävä näky tottatosiaan.

kun en vastannut mitään, roni jatkoi juttuaan maireasti: "no sähä oot tommen finsvensk, suomenruottalaine. eihä susta voi paljon muuta oikeestaa odottaakkaa." oskari hörisi ronin jutuille typerästi, mutta selvästi hieman hermostuneena ja vasten tahtoaan.

naurahdin kuivasti, sillä tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun kuulin tuon lausahduksen juurikin jonkun keskivertoa suositumman, umpiheteron urheilujätkän suusta.

"no sä oot varsinainen kävelevä massaleija, etten kyllä yhtään alkas kehuskelemaan." pistin viimein takaisin. näin myös samalla sivusilmällä simon ilmeen kirkastuvan.

ronin leuat kiristyivät, selvästi jätkä puri hammasta. "mahtaako robinilla isi maksaa ison jahdin ja uuden pleikkarin, vaatteista en pistä takuuseen, sen verran paskalta kyllä näyttää" jätkä tuhahti. se alko menettää malttiaan. päätän vaan suosiolla nousta pöydästä ja lähteä pois tästä tilanteesta.

palautin astiat, kuullen ronin huutoja pöydästä päin. mähän alotin, joten myös lopetan sen. ehkä roni olis halunnut, että olisin lyönyt sitä, mutten aio niin alas valua. mä yritän nyt olla se fiksu tässä. kuulin myös simon äänen: "robin hei oota! älä mee!"

***

lähdin päärakennuksesta ulos, ja suuntasin majoitusrakennukseen. astelin eteisaulaan ja kohtasin peilissä laihan bruneten pojan, joka välillä oksetti mua. tälläki hetkellä hieman. tuntuu kuin mun ajatukset olis ihan sotkussa. niinku aivan sekasin. tukossa. mä haluun rakastaa, mutten osaa, en tiiä miten tai uskallanko mä edes. mun aivoilla taitaa olla rakkausdarra.

miks mä aattelen näin? oonko mä ihan normaali? jotenki vaa nykypäivän maailmassa pitäis mahtua siihen samaan vitun ahtaaseen laatikkoon, jossa ei oo ees tilaa hengittää. mä kohta varmaan räjähdän.
perkele auttakaa, mähän tukehdun.

en mä voi sille mitään, että simo sekottaa mun pään.

sanoinks mä simo?

no vittu kyllä. simo. en tiiä millä helvetin liekeillä mut on lassottu, kun mä alle kahdessa päivässä heitin itteni rooman legioonien taistelutantereelle haavoitettavaks. en oo vaan pystyny pitämään silmiäni irti siitä jätkästä.

meidän ensimmäinen keskustelu kaikuu mun päässä repeati'lla, ihan ku loopilla mun korvissa, robin packalenin sanoin.

mä en helvetilläkään saa simoa mielestäni. en sen isoja nappisilmiä, tai pyöreitä laseja. en sen pörröistä, kiharaa, ruskeaa hiuspehkoa tai sen herkästi punastuvia pisamaposkia. enkä etenkään sen ilmettä kun se tulistuu, enkä sen tuoksua, kun nojauduin sen lähelle.

sitä on niin mahtista kiusata, sillä mä tiedän että se ärsyyntyy helposti. tiedän joka kerta leikkiväni hengelläni, sillä pienestä koostaan huolimatta simo vois varmasti ihan oikeasti tappaa mut omin pikku kätösin, jäämättä kiinni. ja se on vaan fakta numero uno.

varmaan juuri siksi se jätkä mua niin perkeleesti kiehtookin. se on niin tuline ja sanavalmis paketti, ettei sitä yllätä käytännössä yhtikäs mikään. sillä on melkein aina näsäviisas asenne, varsinkin kun se keskustelee mun kanssa. onhan sillä vähän jännä huumorintaju, sellanen vittuileva ja häijy, mutta silti parempi  kuin mulla.

simo on kyllä vähän arvoituksellinen, joka kerta kun mä puhun sille, ei mulla oo mitään hajua minkälaisen vastaanoton saisin. ja täähän on vasta alkua. vasta toinen päivä riparia. mä aion selvittää, mitä sen jätkän päässä liikkuu, mä halua oppii tuntemaan sen henkisesti ja fyysisesti.

mä taidan tosiaan olla sekoomassa. mitä ihmettä ei näin voi käydä. ei ei ei tosiaan voin. tää on liian äkkinäistä. ihan liian. taas mä panikoin, kun tajuan kuinka vitun isoa kuoppaa oon kaivamassa itselleni. tää vaikuttaa liikaa kaikkeen, en ees tiiä miten päin pitäs olla.

ehkä tää vielä tästä selviäisi.

// 688 sanaa. tää on pisin tähän mennessä, joten toivottavasti tykkäsitte, chao! :DD