"öö no mun nimi on simo."
"jaa niinku se pikkuorava? näytät vittu ainakin ihan samalta."
"no mikä oma nimes on?"
"robin."
"no missäs sun eripari kengät, robbari?"
***
kun simo kuulee viettävänsä kesälomansa ensimmäisen viikon lehtosaaren leirikesku...
A/N: heipä hei rakkaat lukijat! nyt on koittanut historiallinen hetki mun näkökulmasta, sillä tää on mun ensimmäinen loppuun kirjoitettu kirja. niin surulliselta kuin se tuntuukin, simon ja kumppaneiden matka on tullut päätökseensä. paljon kyllä viikossa ehti poikasille tapahtua :D
musta te ette kuitenkaan pääse eroon, sillä tavaraa pukkaa ulos. otin työn alle nyt sitten toisenkin kirjan, josta oon super innoissani, ja ihminen lämpenee hitaasti- jatkuu myöskin, joten käykää ehdottomasti lukemassa jos kiinnostaa. c: suunnitteilla on myös jos yhtä sun toistakin fanficciä.
loppuun haluan vielä kiittää kaikkia ihanasta palautteesta ja yllättävästä ja tosi hyvästä vastaanotosta, jonka tää kirja on saanut! <3
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
ROBIN
istuin mustan mercedes-benzin takapenkillä, ja kuuntelin kuinka äiti voivotteli, kun isä oli vieläkin sisällä ja kello oli miljoona.
äiti oli myös laittanut mun hiukset geelillä ihan päätämyöden ja siksi mua nolotti näyttäytyä muiden, (varsinkin simon) nähden. näytin just semmoselta pilalle hemmoteltulta, stereotypiseltä ruotsalaisenkuningassuvun kakaralta. onneksi en sitä ollut, riitti että isä oli ruotsalainen ja syntynyt kultalusikka perseessä.
toinen samanmoinen, egoistinen kermaperse istu mun vieressä takapenkillä. ruben, itseään ja omaa hyväntuoksuisuutta täynnä oleva isoveljeni. se oli kylpenyt parasta ennen- päiväyksensä menettäneiden vanhempiemme palvonnassa koko ikänsä. mä olin sen silmätikku, jonka epätäydellisyyksistä se jaksoi huomautella ainakin viidesti päivässä.
elämä ei oo ollu mulle ikinä mitenkään suotuisaa, enkä ollut nähtävästikkään mikään universumin tai maailmakaikkeuden lempi ihminen. sain aina kaiken paskan niskaan, oli sitten kyseessä rubenin kännibileet tai isän kahden vuoden takaiset velkakierteet. olin oppinut elämään asian kanssa, ja kannoin jo pienenä paljon odotusten ja vertauksien tuomaa paskaa harteillani. tiedän kuitenkin olevani näiden kusipäiden yläpuolella.
pian kalkkis isäni börje, asteli autolle ja lähti ajamaan kohti kirkkoa. isä oli suostunut koko riparijuttuun, vain koska hänen äitinsä oli pakottanut. mumma oli erikseen vaatinut että edes minun piti käydä ripari, ruben ei ollut sitä käynyt, ei tietenkään. mumma ei ole koskaan -ainakaan minun käsitykseni mukaan- pitänyt rubenista, ja se on syy miksi isä tai äiti eivät hänestä pidä.
silti isä pelkää omaa äitiään. kieltämättä mumma osaa olla aika pelottava halutessaan. musta se on aina tykännyt, josta mä olen onnellinen. oli pienenäkin helpottavaa olla, kun tiesi edes yhen ihmisen olevan puolellaan.
***
kun isä kaarsi kirkon pihaan, näin jo mumman odottamassa valkoisen puukirkon portailla. nousin autosta ja suoristin pukuani. äiti ei ollut saanut mua pukemaan puvunkenkiä, vaan oli luovuttanut. niinpä mulla oli jalassa uskolliset ja elämäänähneet metsänvihreät converset. en mä voinut niistä luopua.
heilautin kättäni mummalle, joka oli menossa vanhempieni ja rubenin kanssa sisälle kirkkoon. menin takaovesta sisälle, jyrkin sähköpostissa lähettämien ohjeiden mukaan. ennenkuin menin peremmälle, haroin hiukseni normaalisti, en halunnut tosiaankaan näyttää täysin ääliöltä.
näin simon, jonka päälle yksi isostyttö laittoi valkoista albaa. väläytin hymyn jätkälle kävellessäni tämän ohitse portaisiin, jonne yksi isonen ohjasi mut. kuulemma pidemmille oli alboja siellä. kun sain alban päälleni, astelin raput alas. suuntasin alttarin kautta istumaan oskarin viereen, ja vilkaisin punapään toisella puolella istuvaa rillipäätä. niin suloinen. silti tuntui vastenmieliseltä istua valkoisissa kaavuissa, kuin odottaisimme tuomiota.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
SIMO
mä olin hermoillut koko aamun. en ollut nukkunut silmäystäkään koko yönä, ja hiuksetkin olivat asettuneet ihan miten sattuu. mun musta, upouusi puku oli epämukava ja se ihme kaapu alba asia kutitti aivan saatanasti.
lisäksi olin ihan hermoraunioina, koska robin varmaan on unohtanut mut kokonaan... oltiin kyllä juteltu, mutta mitä jos se ei halunnut mitään vakavaa? stressasin aivan liikaa tästäkin asiasta.
istuin kirkonpenkillä oskarin ja ronin välissä. oskari oli kerrankin harjannut hiuksensa, mutta sen puku näytti ihan teltalta sen päällä. kuulemma se oli sen isän vanha. roni oli taas pistänyt parastaan: se oli laittanut hiuksensa siististi ja sillä oli tummansininen puku ja oranssi mirri kaulassa. kauluspaita sillä oli valkoinen.
ja sitten oli tietenkin robin. se oli niin komea. en ollut kunnolla ehtinyt kiinnittää huomiota tämän pukuun, mutta kyllä se näytti tosi hyvälle myös siinä valkoisessa kaavussa.
"hei, jos meil ois mustat kaavut nii sithän se olis niinku scream-cosplay" oskari kuiskasi, joka sai mut tirskahtamaan ja edessä istuvat rippileiritoveriemme päät kääntyilemään. robinkin nauroi hiljaa ja roni tyytyi virnistämään.
***
sitten se messu alkoi. alussa laulettiin pari virsiä, ja sitten se pappi alkoi saarnaamaan. en ole ikinä jaksanut kuunnella yhdessäkään jumalanpalveluksessa yhtään mitään, vaikka nyt mun pitäis tosiaan kuunnella, en ollenkaan pystynyt siihen.
hetken päästä se naikkonen ilmoitti että meidän oli tultava kaikkien eteen alttarille. nielaisin, mua ahdisti ihan totisesti. seurasin oskaria alttarille, sillä menimme jonossa. seisoimme siinä typerinä, kunnes jyrki sanoi että voisimme asettua ehtoolliselle.
mua alko heti sattuu polviin, kun piti polvistua siihen. vilkaisin kavereitani ja vedin sitten sen vitun ohuen leiväksi kutsutun asian kurkustani alas ehtoollisviinin kera. se maistui varsin paskalle, mutta toi mieleeni sen känniseikkailumme riparin alussa.
sitten me noustiin ylös ja seistiin rivissä kun mitkäkin joulunäytelmän kännienkelit. katsahdin viereeni oskariin, mutta näinkin robinin. jätkä virnisti, mutten voinut sanoa mitään, koska piti lausua uskontunnustus.
jouduimme seistä siinä kauan. pian ilmoitettiin että laulettaisiin vielä yksi laulu. hätkähdin, kun tunsin robinin lämpimän käden omassani. hengitin tiheämpään ja pidin tätä kädestä tiukasti.
siinä me seistiin käsikädessä robinin kanssa, kun kanttori soitti ja koko kirkko lauloi. tunnistin sen virren: tuulien teitä. vilkaisin robinia posket punaisina, joka hymyili leveästi.
