Joleksi | Blind Channel fanfic

Luku 6

Joelin POV:

Tuijotan ovea, josta Aleksi juuri lähti. Miksi hän lähti? Vielä hetki sitten hän hymyili aidosti, ja vaikutti onnelliselta. Se puheluko muutti tosiaan hänen mielialansa kokonaan? Vaikka hän väitti että hänellä oli joku juttu joka hänen piti hoitaa, ei se vakuuttanut minua. Luulikohan hän, että Mira olisi joku tyttöystäväni? No ei, en usko. Hän tietää että olen täysin sinkku. Sitäpaitsi, miksi hän masentuisi rakkauselämästäni?

Käännän katseeni jalkoihini. En keksi enää mitään, miten saisin vietettyä aikaa Aleksin kanssa. En edes uskalla tehdä mitään aloitetta, joka minun pitäisi joskus tehdä, jos haluaisin ikinä hänet itselleni. Ja haluankin. Nyt tiedän, pyydän Joonaksen apua.

Tungen kengät jalkaani, ja nappaan avaimet mukaani. Onneksi hän asuu samassa kerrostalossa kuin minäkin, joten pääsen tästä nopeasti hänen luokseen. Toivottavasti hän on kotonaan.

Poistun kämpästäni, ja kävelen naapurini Joonaksen ovelle. Koputan oveen. Joonas avaa oven melkein heti. "Moi, mitä äijä?" Hän kysyy hymyillen. "No moi, mitäs tässä" naurahdan, ja änkään sisälle hänen kämppäänsä.

"Mikäs sut tänne toi?" Hän kysyy, ja ohjaa minut sohvalle. "Tarviin sun apua" sanon jonkun ajan kuluttua, ja katson häntä vakavissani, suoraan silmiin. Näen hänen kasvoiltaan, kuinka hän katsoi minua yllättyneenä. Hän varmaan luulee, että olen ajanut taas itseni ongelmiin.

"Aleksin suhteen" lisään. "Mitä Aleksista? Onko teillä riitaa vai?" Hän kysyy. Riitaa, mistä hän nyt niin päätteli? No ihan sama. "Ei. Joonas mä kerron tän asian sulle nyt luottamuksella. Mä oon ihastunu Aleksiin" sanon.

Joonas on hiljaa. Ihan kuin hän olisi aaveen nähnyt. "Siis tähän meidän pikku Aleksiin?" Hän varmistaa kuulemansa. Naurahdan. Pikku Aleksi. "Joo, just siihen" sanon. "Ja mitä sä haluut että mä teen?" Joonas kysyy. Niin, kun en itsekään tiedä.

"Mun pitäis varmaan tehdä joku aloite, mut en tiiä uskallanko" kerron. "Sun kannattais varmaan edetä tän asian kanssa hitaasti. Aleksihan on treeniksellä aina tosi ajoissa, nii mee huomenna vaik tuntii aikasemmin tai jotain. Kyllä sä jotain keksit" hän sanoo.

Kiitos Porko taas aivan mahtavista vinkeistä. Kyllä sä jotain keksit, en keksi. Mutta voisin kyllä mennä huomenna aikaisemmin treenikselle. "Joo, enköhän mä jotain keksi" toistan hänen sanansa.

Aleksin POV:

Saavuttuani kotiini, hyppäsin suoraan vain sängylleni makaamaan. Olen maannut tässä lähes koko päivän, sillä ei tee mieli tehdä mitään muuta. Olen väsynyt, vaikka enhän minä mitään oikein ole tänään tehnytkään.

Olen niin väsynyt, etten jaksa enää edes valvoa. Riisuudun, ja kömmin sitten peiton alle. Tässä on mukavan lämmin. Suljen silmäni, ja nukahdan melkein heti.

...

Auringonvalo kantautuu silmiini, joka saa minut avaamaan silmäni. Nappaan puhelimen käteeni. Kello näyttää seitsemää. Treenit alkavat vasta joskus kymmeneltä, joten minun olisi aika turha nousta jo. Yleensä kyllä menen treenikselle paria tuntia aikaisemmin.

Nousen ylös, sillä miksi hukata aikaa. Ei se neljäs albumi isestään valmistu. Puen vaatteet päälle, ja syön nopean aamupalan. Eihän minulla ole minnekään kiire, mutta en jaksa panostaa aamupalaani nyt.

...

Kuulen kuinka treeniksen ovi käy. Kello on vasta yhdeksän, eikä kukaan muu yleensä tule näin aikaisin treenikselle. Käännyn katsomaan, kuka tänne tuli. Joel.

Mieleeni muistuu se Mira. "Moi" Joel sanoo, ja istuu sitten sohvalle. Hän tuijotti minua koko ajan, kun käveli peremmälle. Hän tuijottaa edelleen. "M-moi? Miten sä täällä näin aikasin?" Saan kysyttyä.

Joel ei vastaa. Hän näyttää siltä, ettei itsekään tietäisi. "Tuli tylsää" hän vastaa lopultakin. Nyt olisi hyvä hetki kysyä Mirasta, mutten tiedä olisiko se liian outoa tai henkilökohtaista.

____

Sanoja: 536