Joleksi | Blind Channel fanfic

Luku 7

Joelin POV:

Katson Aleksia, joka tekee töitäänsä niin keskittyneenä. "Aleksi" sanon, odottaen että hän kääntyisi kuuntelemaan minua. Hän kääntyy työtuolillaan hitaasti minua päin, ja katsoo kysyvänä.

"Mitä?" Hän kysyy lopulta. "Minkä takia sä oikeesti lähit eilen mun luota?" Kysyn. En usko sitä selitystä, että hänen täytyi hoitaa joku juttu. Yleensä kerromme toisillemme kaiken, joten miksei hän kertonut mikä juttu hänen piti hoitaa.

"Mun piti hoitaa se juttu" hän sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. Huomaan ettei hän itsekään tiedä mistä puhuu, ja nostan kulmakarvojani. "No okei. Mä vaan mietin..." hän aloittaa, mutta lopettaa sitten lauseensa.

"Mietit mitä?" Kysyn, kun hän hiljenee kokonaan. Hän katsoo minua harkitsevasti. "Mietin, että kuka se Mira oikein on?" Aleksi kysyy lopulta. Lopultako tämä johtuikin Mirasta?

"Mira on mun serkku" naurahdan. Aleksi näyttää helpottuneelta. Treeniksen valtaa hiljaisuus. Minulla on katsekontakti meneillään Aleksin kanssa. Hänellä on kauniit silmät, ja hänen kasvonsakin ovat upeat. Joku sisälläni käskee minua suutelemaan Aleksia, enkä melkein voi vastustaa sitä ajatusta.

Aleksi siirtää katseensa muualle, ja katsekontaktimme rikkoutuu. Siirrän itsekin katseeni muualle. Lattiaan. Nyt kun miettii, treeniksemme lattia on aika ruma.

"Haluisiks sä hengaa mun kaa treenien jälkeen?" Kysyn yhtäkkiä. Minulla olisi yksi paikka mielessä, jonka haluaisin näyttää Aleksille. Olen aina halunnut näyttää sen tulevaisuuden kumppanilleni, vaikkei Aleksi olekaan poikaystäväni. Haluan silti viedä hänet sinne.

"Joo, tottakai" hän vastaa hymyillen. Hänen hymynsä tarttuu nyt minuunkin. Hän kääntyy takaisin töiden pariin. Nappaan itsekin kitaran seinältä, ja alan soittamaan sillä jotakin sointuja.

...

"Mitäs me tehään?" Aleksi kysyy, samalla laittaen kenkiään jalkoihinsa. "Näät kohta" sanon virnistäen. Hän katsoo minua huvittuneena. "Ai sulla on jotain jo mielessä?" Hän naurahtaa. "Noo.. saattaa ollakin..." sanon. Hän naurahtaa taas, ja ohjaan hänet autolleni.

...

Parkkeeraan autoni metsän varteen. "Minne sä viet mua?" Aleksi kysyy, kun olemme astuneet autosta ulos. En vastaa mitään."Ihanko totta, lähetäänks me nyt jonneki erä jormailee?" Hän naurahtaa, ja saa minutkin nauramaan. "Näät kohta, lupaan ettet tuu pettyy" vakuutan.

Olemme kävelleet hetken, ja saapuneet määränpäähän. "Wow, täällä on nättiä" Aleksi sanoo lumoutuneena, ja katselee maisemia. Toin hänet erään kallion luo, josta pääsisi vaikka uimaan. "Niin on" sanon, ja kävelen istumaan kallion reunalle.

Aleksi istahtaa viereeni hetken ihastelun jälkeen, ja katsoo sitten minua. "Miks sä et oo tuonu mua ennen tänne? En ees tienny tästä paikasta" Aleksi sanoo. Hymyilen hänelle. En ole tuonut ketään tänne aijemmin.

"Sä oot oikeestaan ensimmäinen jonka oon tuonu tänne" kerron, katsoen Aleksin meren sinisä silmiä. Hän katsoo minua hieman yllättyneenä. "Ihan tosi?" Hän kysyy. Nyökkään.

Katsomme toisiamme hiljaa silmiin. Nautin tästä hetkestä, joka sekunnista. Vain minä ja Aleksi, ja taustalla tietysti luonnon äänet. Täällä meitä ei ole häiritsemässä työt tai Mirat. Tunteekohan Aleksi samoin minua kohtaan, mitä tunnen häntä?

Lähestyn hitaasti Aleksia, ja asetan toisen käteni hänen poskelle. Hänen katse käy huulissani, ikään kuin antaen merkiksi että saan suudella häntä. Teen sen, yhdistän huulemme. Hänen huulensa tuntuvat pehmeiltä. Aleksi vastaa suudelmaan. Olen onnellinen, tuskin voisin edes kuvailla tätä tunnetta.

Vetäydyn pois suudelmasta, jotta saisin happea. Katson Aleksin täydellisiä silmiä jälleen kerran. Hänen, ja minunkin hymy ulottuu korviimme. "Aleksi..." kuiskaan hiljaa. "Joel" hän kuiskaa takaisin, ja katsoo minua hieman kysyvänä.

En tiedä miten kertoisin Aleksille, että pidän hänestä. Vaikka tuskin se jäi kovinkaan epäselväksi. "M-mä tykkään susta. Enemmän kuin kaverina." Saan sanottua hetken kuluttua. Aleksi naurahtaa, ja yhdistää taas huulemme. Pitääkö hänkin siis minusta? Haluan suoria vastauksia, vaikka ei tässäkään mitään vikaa tietenkään ole.

____

Sanoja: 551