Joleksi | Blind Channel fanfic

Luku 8

Aleksin POV:

En ole jutellut eilisen jälkeen juuri ollenkaan Joelin kanssa. En tiedä edes miten pitäisi käyttäytyä hänen seurassaan. Emme kai voisi täällä treeniksellä flirttailla tai mitään, sillä jätkät voisivat vähän ihmetellä.

Tuijotan hengareita jotka roikkuvat eteisessä. Olen parhaimmillani tekemässä lähtöä, mutta en jaksa liikkua. Välillä mietin, kuinka kiva olisi olla hengari. Sillä tiedättehän, ne saavat vain roikkua tuossa ja... no jooh, en tiedä. Olen kai liian väsynyt, sillä ajatuksenikin alkavat jo olemaan hieman omituisia.

Olen avaamassa treeniksen ovea, kun tunnen käden olkapäälläni. Käännyn katsomaan, kenen käsi on kyseessä. "Aleksi" Joel sanoo, ennenkuin edes ehdin kääntymään. "Niin?" Kysyn, kun hän hiljenee kokonaan. Hän näyttää hyvin mietteliäältä. "Tuu mun luo yöks" hän pyytää, ja katsoo minua anovasti.

Katson häntä hetken silmiin hymyillen. "Okei" vastaan, ja jään odottamaan että hän olisi valmis. Hänen kasvoilleen nousee hymy. "Oota ihan hetki, mul ei mee kauaa" hän sanoo, ja katoaa, varmaankin hakemaan tavaroitaan. Kaivan puhelimeni taskustani.

...

"Haluutko sä patjan?" Joel kysyy. Katson häntä hetken hiljaa silmiin. "Mä mielummin kyl nukkuisin sun vieressä, mut mikäs siinä" sanon, ja lasken katseeni maahan. Nostan sen pian kuitenkin takaisin häneen, sillä hän ei vastaa mitään. Hänen kasvot ovat hieman punaiset, taisin saada hänet punastumaan.

"Voithan sä mun vieressäki nukkua" Joel sanoo, ja voin vieläkin erottaa punan hänen kasvoiltaan. Hymyilen itsekseni. Nyökkään vastaukseksi hänelle, ja kävelen sitten keittiöön syömään jotain iltapalaksi. Hän tulee perässäni.

Joelin POV:

Nostan peiton kulmaa hieman, jotta pääsisin nukkumaan. Käyn makaamaan peiton alle sängylle. Käännän päätäni, jotta näkisin Aleksin. Hän on tainnut jo nukahtaa, sillä hän meni minua aikaisemmin nukkumaan. Hymyilen itsekseni tuolle suloiselle näylle.

...

Tunnen jotain lämmintä kehoani vasten, joten päätän avata silmäni. Huomaan mustat pörröiset hiukset kainalossani, ja tunnistan niiden kuuluvan Aleksille. En tiedä mitä minun pitäisi nyt tehdä, sillä en haluaisi herättää Aleksia. Emmehän me ole ainakaan vielä edes mikään pariskunta, joten en tiedä onko tämä hieman omituista.

Tunnen Aleksin liikkuvan hieman, ja sitten huomaan hänen avaavan silmiään. Hän nostaa päätään, ja katselee sitten hetken ympärilleen, joka saa minut naurahtamaan. Hän nostaa katseensa minuun, ja samassa hän punastuu hieman. "Ai, anteeks" Aleksi sanoo, ja hivuttautuu kauemmas minusta. Naurahdan. "Ei se mitää" sanon hymyillen, ja jään tuijottamaan Aleksia.

"Sä tuijotat" Aleksi sanoo, rikkoen hiljaisuuden joka laskeutui makuuhuoneeseeni. Hymyilen. Lähestyn hitaasti Aleksia, ja tartun hellästi hänen leuastaan, jonka jälkeen suutelen häntä. Hän onneksi vastaa suudelmaan.

Vetäydyn pois suudelmasta, jonka jälkeen tuijotan taas Aleksia. "Pitäis varmaan nousta" hän toteaa. "Varmaan, vaik ei tekis mieli" naurahdan. Tänään olisi kuitenkin treenit, eli pakko nousta.

...

Astun treenikselle Aleksin perässä. Täällä ei ole vielä muita, sillä pihassa oli vain Aleksin auto, jonkä hän jätti tänne eilen. Haluaisin tietää mitä me olemme Aleksin kanssa, mutta en haluaisi edetä liian nopeasti. Tuntuu, kuin tämä kaikki vain tapahtui yhtäkkiä. Kerroinkohan liian aikaisin tunteistani Aleksille? No ainakin hän nyt tietää mitä tunnen häntä kohtaan.

Aleksi kävelee tuttuun tapaan työtuolilleen, ja käynnistelee sitten konettaan. Itse istahdan sohvalle, ja nappaan kitaran seinältä. En tiedä mitä tässä nyt tekisi, sillä eihän muut ole tulleet vielä. Enkä kyllä ymmärrä noista jutuista mitä Aleksi tekee. Ehkä vain soitan tätä kitaraa.

____

Sanoja: 503

Tää luku oli nyt vähän tylsempi, mut toivottavasti kelpaa