Joleksi | Blind Channel fanfic

Luku 9

Joelin POV:

Treeniksellä on enää vain Aleksi, minun lisäkseni. Olen odottanut, että kaikki muut poistuisivat, jotta saisin kahden keskeistä aikaa Aleksin kanssa. Haluan tietää, mitä meidän kahden välillä on. Pitääkö hän minusta oikeasti? Hän ei nimittäin ikinä myöntänyt pitävänsä minusta, joka jo hieman pelottaa minua. Leikkiiköhän hän vain tunteillani?

Ajatus siitä, ettei Aleksi pitäisi minusta oikeasti ja että hän vain leikkisi tunteillani, satuttaa minua. Ei minun kai pitäisi ajatella näin, mutta en voi tälle mitään. Olen aina entisissä parisuhteissani ollut se, jonka tunteilla on leikitty.

"Joel, mitä sä täällä vielä?" Kuulen Aleksin kysyvän. Nostan katseeni Aleksiin. "Mä olin itseasiassa just lähössä" sanon, ja nousen ylös. "Aa, no mut haluisitko sä tulla mun luo yöks?" Hän kysyy. Mietin hetken. En pystyisi menemään nyt, sillä ajattelen vain kokoajan ettei hän oikeasti pidä minusta.

"Joel?" Aleksi sanoo, ja heilauttaa kättään edessäni. Olin näköjään taas ihan omissa ajatuksissani. "Ei, tai siis että... emmä tänään" sanon, ja katson Aleksia suoraan silmiin. Hän näyttää hämmentyneeltä. "Joo... mä nyt lähen... moikka" sanon, ja kävelen hänen ohi, ulos treenikseltä.

Aleksin POV:

Tuijotan Treeniksemme lattiaa. Miksei Joel halunut tulla luokseni? Teinkö jotain väärin? Ei hän yleensä käyttäydy noin. Eikö hän sittenkään halua minua? Tai ehkä vain yliajattelen.

Puen takkini päälleni, ja kengät jalkaani. Varmistan vielä, että kaikki tarvittava on mukana. Poistun treenikseltä, ja lukitsen sen oven. Kävelen jo hieman pimeässä, ulkona autolleni.

...

Haluaisin soittaa Joelille, ja varmistaa että kaikki on hyvin. Mutta en tee sitä, sillä en uskalla. Pelkään, että etenemme liian nopeasti hänen kanssaan, ja hän muuttaisi mielensä kokonaan. Minulla on ikävä häntä. Käperryn peittoni alle, yrittäen saada unta. Se kuitenkin on melkein mahdotonta, sillä juuri nyt kaipaan Joelin läsnä oloa.

Otan puhelimeni yöpöydältä, ja avaan sen. Avaan galleriani, ja selailen kuvia. Katson kuvaa minusta ja Joelista, jonka otimme siellä kalliolla. Hän kertoi pitävänsä minusta, joka sai minut onnelliseksi. Näytän tässä kuvassa niin onnelliselta, niinkuin Joelkin. Haluaisin vain palata takaisin siihen hetkeen, kun suutelin häntä ensimmäisen kerran. Se oli varmaan ihanin tunne, mitä olin koskaan tuntenut.

Asetan tuon kyseisen kuvan taustakuvakseni. Sen kuvan katsominen saa minut hyvälle mielelle. Mutta samalla se saa oloni hieman haikeaksi, sillä ikävöin sitä hetkeä. Vaikka varmasti saisin kokea vielä monta lähes samanlaista hetkeä Joelin kanssa. Toivottavasti.

Suljen puhelimeni, ja asetan sen takaisin yöpöydälleni. Tuijotan hetken kattoa, ennenkuin saan unta. Päässäni pyörii vain Joel. Pian kuitenkin minua alkaa väsyttämään, joten suljen silmäni.

...

Herään. Auringon säteet osuvat ärsyttävästi silmiini, joka saa minut heti sulkemaan silmäni. Käännän päätäni, ja avaan ne uudelleen. Heti ensimmäisenä, etsin puhelimeni. Kello näyttää 8:56, eli minulla ei ainakaan vielä olisi kiire mihinkään.

Minulla on tullut viesti Joelilta, joten innostun. Avaan viestin. Mielialani muuttuu lähes samantien iloisesta, hämmentyneeksi ja hieman alakuloiseksi.

"Aleksi. Mä oon niin pahoillani, mutta mä en ehkä pysty tähän."

Luen mielessäni. Luen viestin monta kertaa, enkä jaksa tai halua ymmärtää Joelin pointtia. Eikö hän nyt tosiaankaan halua minua? Teinkö jotain väärin? Miksi hän ei kerro mitään muuta, kuin ettei pystyisi tähän.

Paiskaan puhelimeni lattialle, ja samassa silmäkulmastani valuu kyynel. Ihan tosiaanko annoin itseni luulla, että Joel haluaisi minut oikeasti? Kuinka tyhmä olenkaan. Haluan kuitenkin vielä puhua hänen kanssaan, jos hänellä olisi jotain sanottavaa.

Nostan puhelimeni lattialta. Näyttö on halkeamilla, mutta eipä se nyt kauheasti kiinnosta. Ainakin toimii. Avaan puhelimeni, ja katson taustakuvaani. Yksi pitkä halkeama menee minun ja Joelin välistä, ihan kuin tarkoituksella. Nyt en pysty katsomaan tuota kuvaa.

____
Sanoja: 553