Unohdettu//Voldemortin tytär

4.

Heräsin aamulla väsyneenä. Katsoin ulos ja tajusin, että siellä oli ihan valoisaa. Outoa, ajattelin. Kävelin Luihuisten oleskeluhuoneeseen, eikä sielläkään näkynyt ketään. Menin vielä käytävään ja katsoin siellä olevaa kelloa. Varttia vaille kymmenen. Ensimmäinen tunti oli alkanut jo 15 minuuttia sitten!
Juoksin huoneeseeni ja puin koulupuvun päälleni kiroten samalla Pansyn.
Miten kukaan muu olisi voinut sammuttaa herätyskelloni?
Minulle ei jäänyt aikaa harjata hiuksiani, saatikka syödä, kun rynnistin kohti McGarmiwan opettamaa muodonmuutosten luokkaa. Koputin turhautuneena kiinni olevaan oveen ja samassa se avautui- taialla tietysti.
"Anteeksi, että olen myöhässä, professori.", sanoin mahdollisimman katuvalla äänellä.

Professori katsoi minua pitkään ja sanoi:

"10 pistettä pois Luihuiselta. Ajoissa herääminen on erittäin tärkeä taito ajatellen sinun opiskeluasi Addams."

Kuulin miten Pansy tirskahti vahingoniloisena etupenkistä. McGarmiwa loi hänelle kuitenkin varoittavan katseen ja Pansy hiljeni välittömästi.

"Olimme harjoittelemassa helppoa muodonmuutosta. Tarkoituksena on muutta tuon nuppineulanpää eriväriseksi. Sana on impenetrable.
Osoitin taikasauvalla nuppineulaani, kaikkien tuijottaessa minua.

"Impenetrable!", sanoin edelleen vihaisena Pansyn teosta.

Samassa nuppinneulani räjähti pöydällä saaden puisen pulpetin syttymään tuleen.
Hyppäsin säikähtäneenä taaksepäin ja McGarmiwa katsoi hämmästyneenä räjähänyttä nuppineulaani.

"En todellakaan ymmärrä, miten teit tuon, neiti Addams."

"Anteeksi, professori", sanoin hiljaa. Miten tulisin ikinä oppimaan mitään vaikeaa, jos epäonnistuin näin helpossa muodonmuutoksessa. Ehkä Matilda ja ne muut orpokodissa olivat olleet oikeassa. Olin vain surkea.

"Ei, olen vain erittäin yllättynyt. Loitsusi oli liian voimakas. Yritä uudelleen, vähän rauhallisemmin. Tyynnytä mielesi", McGarmiwa sanoi sammuttaen palon ja muuttaen nuppineulani takaisin ehjäksi.

Nyt yritin rauhoittua, katsoin nuppineulaa, osoitin sitä sauvalla ja sanoin uudestaan:
"Impenetrable!"

Nuppineulan pää muuttui vihreäksi, niinkuin tarkoitus oli ollut.

"Hyvää työtä neiti Addams, 10 pistettä Luihuiselle", McGarmiwa sanoi silminnähden ylpeänä loitsustani.

Hymyilyin McGarmiwalle, kun hän käveli pois luotani auttamaan muita. Tajusin olleeni ensimmäinen, joka oli saanut muutettua nuppineulaa.
Hermione katsoi minua luokan toiselta puolelta Rohkelikkojen luota yllättyneenä. Hän ei kai ollut aavistanut minun olevan kovin hyvä taikoja.
Tunnin lopuksi McGarmiwa käski kaikkien harjoitella muodonmuutoksia ja jatkoimme seuraavalle tunnille.

Kun kävelin käytävässä kohti Pimeyden voimilta suojautumista, Draco tuli luokseni.

"Miksi olit myöhässä Bella?"

"Bella?", Kysyin.

"Arabella on niin pitkä nimi. Eikö kukaan ole muka koskaan keksinyt sinulle lempinimiä?"

"Ei", vastasin. Kaikki olivat kutsuneet minua joko Addamsiksi, Arabellaksi tai sitten joillakin haukkumanimillä. Niistä "luuseri" oli yleisin.

Draco katsoi minua pitkään hieman surullisesti.

"Sinulla ei tainnut olla kovin helppoa kotona", hän totesi.

Nyökkäsin ja kävelin nopeammin kohti Oraven opettamaa luokkaa.

"Et vastannut kysymykseeni. Miksi olit myöhässä?"

"Olemme jo perillä!", huudahdin välttäen vastaamasta Dracon kysymykseen.
Kun astuin sisälle luokkahuoneeseen vastaan lehahti valtava valkosipulin lemu.

"Pidän tällä Romaniassa tapaamani vampyyrin loitolla, neiti Addams.", Orave sanoi kuin vastaten kysymykseen, jota en ollut koskaan esittänyt.

"Hieno turbaani, professori.", sanoin sarkastisesti katsoen hänen suurta violettia turbaaniaan, josta lähti outo lemu.

"Kiitos! Sain sen afrikkalaiselta prinssiltä, kun autoin häntä hankkiutumaan eroon kiusallisesta zombista.", professori selitti nopeasti muiden tullessa jo luokkaan.
Pyöräytin silmiäni. Nämä tunnit tulisivat olemaan täysi vitsi.

Olin aivan oikeassa-kuten tavallista.
Viikko meni yllättävän nopeaa. Huomasin olevani hyvä myös loitsuissa, kun vain keksityin tarpeeksi hallitsemaan vihaani muita kohtaan.
Se ei kyllä ollut kovin helppoa, sillä tottunut olemaan yksin ja kun ympärilläni oli paljon ihmisiä, jotka jopa halusivat puhua, oli se raskasta.
Taikuuden historia oli tylsää. Käytin siellä kaiken aikani miettimällä, miten tämän paikan saisi räjäytettyä mahdollisimman nopeaa. Yrttitieto oli tyhmää, vihasin niitä kasveja, joita piti hoitaa ja käyttää.
Lopulta meillä oli jäljellä enää yksi uusi aine. Juomia, joita opetti heidän tuvanjohtajansa Severus Kalkaros.