Unohdettu//Voldemortin tytär

11.

Olio ei kuitenkaan vastannut minulle mitään ja kiinnitti huomionsa takaisin Harryyn.

"Mitä sinä näet peilistä?"
Orave kysyi.

"Näen itseni ja olen juuri voittanut huispauksen"
Harry vastasi. Tiesin kuitenkin, että hän valehteli.

"Hän valehtelee. Kerro totuus, poika"
sanoi tuo pelottava naama.

Harry katsoi ympärilleen ja yritti juosta idioottimaisesti karkuun, mutta ympärillämme syttyi tulirinki. Ihan niinkuin hän olisi olettanut Oraven ja tuon naaman olevan yhtä tyhmä kuin hän.

Seisoin yhä Oraven vieressä katsellen Harryä, joka nyt seisoi neuvottomana pienen matkan päässä tuliringistä.

"Ota hänet kiinni!"

Orave juoksi kohti Harrya ja yritti kai kuristaa häntä, mutta sitten Harry laittoi kätensä keskelle Oraven naamaa ja hän huusi kivusta.

Olin hieman hämilläni, siitä miten tuo typerä lasipää pystyi haavoittamaan Oravea pelkällä kädellään, niinkuin joissain supersankarielokuvissa konsanaan.

Pian Orave haihtui vain pois ja ehdimme molemmat huokaista helpotuksesta ennenkuin jokin karmea varjo syöksyi yltäni vieden minut ihanaan pimeyteen

Heräsin Tylypahkan pehmeästä sängystä, mutta ihanan kiviseinäni tilalla näin vain valkoisen verhon sänkyni ympärillä ja jostain kaukaisuudesta Malfoyn äänen, josta ei voinut erehtyä:

"Miten niin en saa mennä katsomaan Bellaa, ei häntä häiritse, että edes joku välittää hänestä oikeasti!"

Päätin kuulleeni tarpeeksi ja nousin ylös sängystä kohti Dracoa ja Madam Pomfreytä, joka ilmeisesti väitti Dracolle vastaan.
Päälläni oli vain sairaalan ällöttävä nuhjuinen kaapu, mutta minua se ei kiinnostanut, kunhan vain pääsisin pois täältä ja äkkiä..

"Malfoy!"
huudahdin ja Draco kääntyi kohti minua näyttäen huojentuneelta:

"Bella! Luulin jo, että olisit kuollut tai jotain."

"En minä noin säälittävällä tavalla aio kuolla. Minun tappamiseen vaaditaan vähän enemmän kuin säälittävä opettaja ja mikä ikinä se toinen olento olikaan"
Tuhahdin ja kävelin ulos sairaalahuoneilta Malfoy vierelläni.

"Et siis kuullut sitä? Se oli Pimeyden Lordi, joka oli vain Oraven pään toisella puolella!"
Draco selitti innostuneena, sillä en usko hänen kokeeneen elämässään mitään actionia lukuunottamatta huispaus otteluitaan isänsä kansa, kun hänellä oli aikaa.

Olin aikeissa kysyä Malfoylta, miten Voldemort tiesi nimeni, mutta päätin etten luottaisi häneen vielä niin paljoa.

Kun olimme kävelleet vähän matkaa Draco kysyi minulta kysymyksen, joka yllätti minut täysin:

"Haluaisitko tulla meille pariksi viikoksi kesälomalla? Voisimme pelata yhdessä huispausta ja mennä uimaan, meillä on uima-allaskin!"

"Se olisi kivaa."
Sanoin ja harvinaista kyllä, tällä kertaa jopa tatkoitin sitä.

Draco vilkaisi minua hymyillen ja niin me jatkoimme matkaamme hiljaa kohti tupaa.

Pari viikkoa kului ja viimeisenä päivänä julistettiin voittajatupa, kuten tämän koulun tapoihin kuului.
Tottakai kaiken-pelastava-sankari Hary oli paikalla ja kaikki palvoivat häntä vielä entistä enemmän.
Luihuisella oli aivan selvä johto asema ja katsoimme Malfoyn kanssa tyytyväisinä salia, jossa roikkui kaikkialla upean vihreitä lippuja. Samassa Dumbledore aloitti tavanomaisen puheensa kehuen Luihuista, kunnes hän teki taas jotain sellaista, jota tältä idioottimaiselta koululta pystyi odottamaan:

Typerälle Potterille 50 pistettä, Grangerille ja Weasleylle 40 pistettä ja vielä kaiken huipulle sille nössölle Longbottomille 10 pistettä!

"Miten voi olla, että heitä palkitaan siitä, että he rikkoivat sääntöjä!" Tiuskaisin Dracolle ilmeisen lujaa, sillä muutama 6-luokkalainenkin Luihuinen yhtyi valitukseeni ja näin paheksuvia katseita muiden tupien pöydistä.

"Jos tuo on hyväksyttävää, niin miksei sinua palkittu ollenkaan? Olithan sinäkin siellä."
Draco kysyi ärtyneenä.

Katsoin hiljaa Dracoa ja sanoin totuuden, joka oli tullut minulle tutuksi viimeisten vuosien aikana:
"Koska minut unohdetaan, mitä ikinä tapahtuukaan"

KIRJAN 1 LOPPU