Unohdettu//Voldemortin tytär

15.

Kävelin uppoutuneena haaveisiini pitkin Tylypahkan käytäviä.
Syksy oli lempivuoden aikani ja se näkyi heti niissä vähäisissä tunteissani, mitä omistin.
Rakastin pimeäneviä iltoja ja rauhoittavaa sateenropinaa sekä viilenevää ilmaa.
Muilla oli menossa nyt Kurpitsajuhla, mutten jaksanut osallistua aina koulun typeriin menoihin.
Dracokin oli alkanut ärsyttää minua viimeaikoina muista puhumattakaan ja niinpä nautin suuresti tästä yksinolosta.

Kuitenkin palasin tähän maailmaan masentavimmalla tavalla, kun kuulin kenen muunkaan kuin Kultaisen trion äänet jostain kaukaa.
Kirosin heidät syvimpään paikkaan koko maailmassa ja nopeutin tahtiani kävellä, kunnes yhtäkkiä pysähdyin, kirjaimellisesti seinään.
Yhteen koulun käytävän seinästä oli kirjoitettu isoilla verisillä kirjaimilla:

SALAISUUKSIEN KAMMIO ON AVATTU.
VAROKAA, PERILLISEN VIHOLLISET.

Kosketin yhtä kirjaimista varovaisesti kädelläni ja siihen jäi tummanpunaista verta, joten päättelin tekstin olevan aika uusi.
Katsoin tekstiä mietteliäänä, sillä en ollut aiemmin ajatellut, että joku muu, kuin minä voisi mahdollisesti tehdä jotain tällaista.
Mieleeni tulvahti nopeasti tietty lista nimiä, jotka voisivat mielihyvin kokea tekstin uhkaaman kohtalon.

Yhtäkkiä kuulin kolauksen edestäpäin käytävää ja olin aivan varma, että näin siellä jonkun henkilön, kenties tämän uhkauksen tekijän.
Olin juuri lähdössä hänen peräänsä kysymään, jos voisin liittoutua hänen kanssaan, kun tappolistan kolme ylintä nimeä kuuluivat olevan pelkästään parin metrin päässä minusta.

Juoksin nopeasti yhteen käytävän syvennykseen ja pimeys hämärsi minut nopeasti niin, ettei kukaan voinut tietää minun olevan siellä.

Kuulin miten Potterin ja hänen kavereidensa askeleet lähenivät, kunnes nekin pysähtyivät yhtäkkiä.

Hetken oli aivan hiljaista, kunnes Weasley keskeytti sen sanomalla:
"Mikä tuo on- tuo joka roikkuu sen alapuolella?"

Kurkistin varovasti kohti heitä ja näin Norriska kissan roikkumassa hännästään soihdusta.
Tunsin miten pettymys valahti lävitseni:
eikö tekijä ollut edes käyttänyt aitoa ihmisen verta?

Kuulin miten Ron ehdotti miten heidän kannattaisi lähteä pois paikalta ja olin juuri tekemässä samaa, kun melu täytti taas linnan käytävät.

Kurpitsajuhla oli ilmeisesti loppunut ja kummastakin päästä käytävää kantautui satojen portaita kiipeävien askelten kopina ja hyvinsyöneiden ihmisten iloinen rupattelu.

Kuten aikaisemminkin, myös näiden juttelu loppui tyystin, kun he saapuivat feikkiveriseinän luo ja pian kaikki tungeksivat katsomaan tätä ennennäkemätöntä näkyä.

Sitten tuttu Dracon ääni rikkoi hiljaisuuden:
"Varokaa, perillisen viholliset! Teidän vuoronne seuraavaksi, kuraveriset!"

Kukaan ei tohtinut sanoa siihen mitään, kunnes uusi huuto keskeytti hiljaisuuden uudestaan:
"Mitä täällä tapahtuu? Mitä on tekeillä?"

Argus Voro sekä muutama muu opettaja olivat myös tulleet tapahtumapaikalle ja samantien vahtimestari alkoi huutamaan:

"Minun kissani! Mitä Norriskalle on tehty?"
hän ulisi.
"Te! Te olette murhanneet minun kissani! Te tapoitte sen! Minä tapan teidät! Minä-"

Samassa Dumbledore keskeytti hänet samalla, kun muut opettajat alkoivat häätää uteliaita oppilaita pois paikalta.

Tajusin nopeaa etten voinut enää paeta pois paikalta ja niin tyydyin kohtalooni ja toivoin, ettei kukaan tajuaisi minun olevan täällä.

Mutta kuinkas muutenkaan Dumbledore tuntui jotenkin aavistavan läsnäoloni ja sanoi lempeällä äänellä:
"Neiti Addams? Oletko sinä täällä?"

En keksinyt yhtään tapaa poistua piilostani häpäisemättä itseäni täysin, joten päädyin kävelemään sieltä ulos selkä suorassa, ilmeettömänä, säilyttäen kokoajan viileän katsekontaktin Dumbledoreen.

"Iltaa rehtori"

Kuulin miten ympärilläni kuului epäuskoisia henkäyksiä ja mutinoita tietän, miten syylliseltä tällä hetkellä näytin.
Toisaalta olin myös vähän otettu siitä, että joku oletti minun tehneen tällaista.
Oikeastaan minä olin kirjoittanut samanlaisen uhkaustekstin orpokodissa, mutta olin vain käyttänyt aitoa ihmisen verta toisinkuin tämä luuseri.

"Sinä sen teit!"
Voro tiuskaisi minulle raivonkyyneleet valuen samalla hänen silmistään.
"Sinä tai nuo kolme. Tai ehkä te teitte tämän yhdessä!"

Silloin Kalkaros astui esiin varjoista ja keskeytti Voron matalalla äänellään.
"Jos minä saisin puheenvuoron, rehtori?
Potter, Addams ja hänen ystävänsä saattoivat olla vain väärässä paikadsa väärään aikaan."
hän sanoi ivallinen hymy kasvoillaan.
"Mutta meillä on silti tässä vakava tilanne. Miksi he eivät olleet Kurpitsajuhlassa ja mitä he ylipäätään olivat tässä käytävässä?"

"Meillä ei ollut nälkä, professori..."
Alkoi Granger selittämään, mutta tiesin sen olevan turhaa, ei Kalkarosta kiinnostanut kuitenkaan.

"Minulla oli parempaa tekemistä, professori"
Vastasin ja siirsin katseeni Kalkarokseen.

"Ja mikä tämä tärkeä tekeminen sitten mahtoi olla?"
Kysyi Kalkaros ivallisesti.

Silloin tunsin raivon valahtavan lävitseni salamannopeaa. Mitä se Kalkarokselle kuului mitä tein vapaa-ajallani?
Sen yhden ainoan kerran koko syyslukukautena, kun tässä koulussa oli vihdoin hiljaista ja sai omaa rauhaa, piti typerän Potterin ja tämän ystävien tulla pilaamaan sekin.

Joten sen enempää ajattelematta vastasin:
"Tappaa joku ja maalata koulun seinille verelllä, professori"

Huomasin nopeaa, ettei se ollut kovin järkevä veto.
Toisaalta muiden katseiden näkeminen heittoni jälkeen oli niin näkemisenarvoinen, etten edes katunut sitä, niinkuin en mitään muutakaan tekemisiäni.

"Suo anteeksi rehtori, mutten usko Addamsin olevan syyllinen ja jos hän on, otan siitä mieluusti yksityisesti selvää"
Kalkaros sanoi vaarallisella äänellä ja sitten hän otti minua lujaa käsivarresta kiinni ja alkoi raahata minua kohti tyrmiä.

Perille saavuttuamme hän kysyi vaarallisella hitaalla äänellä pitäen minusta vielä kiinni:
"Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi Addams?"

"Se oli sarkasmia, professori"
vastasin.
"Luulin että sinä, jos joku ymmärtäisit sitä"

Silloin Kalkaroksen silmät muutuivat vielä tummemmiksi, melkein mustiksi ja hän työnsi minut kovakouraisesti vasten tyrmien kovaa, kivistä seinää:
"En tiedä mitä aiot tehdä, Addams. Mutta minä aion ottaa siitä selvää ja estää sen, ennenkuin ehdit tehdä mitään."

En vastannut hänelle enää mitään ja riuhtaisin itseni irti hänen lujasta otteestaan ja lähdin pois kohti luihuisten tupaa ja omaa huonettani.

...

Illalla istuin sängylläni silittäen käärmettäni Asmodeusta.

"Tiedätkö mikä ihme on salaisuuksien kammio ja kuka haluaa vihdoin hankkiutua eroon kaikista kuraverisistä?"

Asmodeus ei vastannut minulle suoraan, sihisi vain:
"Jos haluat, voin viedä sinut sinne"

Rakastin käärmettäni ylikaiken ja sen tapa puhua minulle arvoituksellisesti oli hyvä.

Niinpä vastasin sille vain:
"Mennäänkö sitten?"

Ja niin olimme pian taas Tylypahkan pimeillä, kosteilla käytävillä kohti Salaisuuksien kammiota.