Until we die✅

Humalanhakuinen virhe

Suunnaton päässä jyskyttävä särky pakotti mut hereille. Se olis ollut viimeinen asia tässä kohtaa mitä mä kaipasin. Mä tiesin jo ennen kun mä sain edes silmiäni auki et mä olin mennyt tekemään maailmanluokan virheen. Se oli kylmä fakta mistä ei päässyt yli eikä ympäri. Siitä huolimatta mua ei kaduttanut vähääkään.

Nousin istumaan hitaasti mutta varmasti. Ettei päässä alkais heittää enää yhtään enempää. Juuri nyt mä olisin kaivannut vain kylmän suihkun... ehkä se olis antanut edes hetkellisesti aihetta ajatella. Vaikka toisaalta mun koko elämä näytti olevan tällä hetkellä yksi jääkylmä suihku vasten kasvoja.

Keittiöstä kantautuvan kolinan perusteella Joel oli eksynyt jo kahville. Olikohan liikaa pyydetty et mä olisin vielä joskus voinut katsoa sitä silmiin ilman järkyttävää kiusallisuuden tunnetta? Itsepä mä olin soppani keittänyt...

Nousin varovasti seisomaan ja lähdin silmiäni haroen suuntaamaan kohti keittiötä. Mun oli kohdattava Joel mutta mun oli saatava myös kahvia. Tällä kertaa kahvi voitti itseinhon sata-nolla. Eiköhän me tämäkin joskus selvitettäis...

Blondi mies istui keittiön pöydän vieressä hiukset sotkuisella nutturalla ja silmät punertaen. Sillä oli puhelin kädessään ja keskittynyt ilme kasvoilla. Tuolla intensiteetillä se ei voinut tuijottaa mitään muuta kuin tilastostatistiikkaa.

Mun askeleet kuultuaan se nosti katseensa näytöstään muhun ja hymyili niin hennosti et hyvä kun sitä hymyksi saattoi edes kutsua. Hyvä jos edes sä osasit vielä tuon taidon. Mä en ollut koskaan osannut...

"Älä sano mitään" sanoin sille ennen kuin se ehtisi edes harkita mitään sen suuntaista. Mua ei huvittanut nyt jutella. Mä halusin vain hukuttautua kahviin ja sen jälkeen suihkuun. Ihan vain siltä varalta et mä en ensimmäisellä kerralla jostain syystä onnistuisi.

"Mä tiiän ettet sä halua kuulla mut Niko on soitellu sulle koko aamun" se sanoi.

Mä olinkin ehtinyt unohtaa sen miehen huikeaksi kymmeneksi sekunniksi. Vielä parempaa... viime yönä mä en olis tunnistanut sitä vaikka se olis seisonut sängyn vierellä.

"Vai niin" vastasin välinpitämättömästi ja suuntasin etsimään itselleni kahvimukia.

Niko oli kyllä tehnyt harvinaisen selväksi et sitä ei paljoa mun tunteet kiinnostaneet. Helvettiäkö se sitten perään soitteli?! Olis antanut olla vaan.. sitähän se itsekin halusi..

"Mikä tää juttu teidän välillä oikein on?" Joel kysyi varovasti.

Mä sanoin jo ettei mua huvittanut keskustella aiheesta. Eikö siinä ollut jo ihan tarpeeksi et mä olin jälleen kerran mennyt sänkyyn parhaan ystäväni kanssa, sillä erotuksella vain et tämä sattui olemaan pelkkä laastari.. ja kaiken lisäksi mun pääni melko varmasti räjähtäisi kohta tästä särystä..

"Ei oo mitään juttua" sanoin päätäni pudistellen ja istuin Joelia vastapäätä kahvini kanssa. 

Jos jotain juttua olisi, mitään eilisen kaltaista ei olis päässyt edes tapahtumaan. En kai edes minä olis ollut niin pimeä päästäni et olisin lähtenyt hakemaan vielä vähän lisää jännitystä elämääni jos Niko olis näyttänyt edes varovasti vihreää valoa. Tai edes keltaista... mutta minäpä ajoinkin suoraan päin punaisia. Repikää siitä saatana...

"Se soitti mulle hetki sitten ja kysyi et oonko kuullut susta mitään" Joel jatkoi.

Se selittikin sen mistä se tiesi Nikon soitelleen mulle. Ja mä kun ehdin jo luulla sen stalkanneen mun puhelinta kuin mikäkin mustasukkainen poikaystävä...

"Se on huolesta sekaisin kun ei oo saanut suhun yhteyttä" sen sanat pisti reiän mun sydämeen. Miksi sä et sitten voinut näyttää sitä huoltasi eri tavalla?! Mä lyön vaikka vetoa et mun tunteet ei voineet olla sille niin suuri shokki et se olis siksi reagoinut noin. Mikä yllätys se muka kaiken tämän jälkeen olisi ollut?

"Mä oon vittu rakastunut siihen" sanoin hiljaa. 

***

Olen aivan tititititititityyyy koska 10h työpäivä takana joten antakaa anteeksi jos on kirjotusvirheitä sun muuta shittiä :))