Tuhoava syyllisyys

3. luku: Kaikki ovat meitä vastaan

Hermione paiskasi kirjansa pöydälle Harryn eteen, joka säpsähti kuin olisi herännyt unesta. Hän katsoi kummeksuen Hermionea.

   "Mikä sinua nyt vaivaa?" Harry kysyi kulmat kurtussa. Hermione otti muodonmuutoskirjan, avasi sen ja uppoutui siihen. Hän ei itse asiassa tiennyt, mikä häntä vaivasi, mutta häntä ahdisti niin paljon, että hänen teki mieli hypätä ulos ikkunasta. 

   "Hermione?" Harry kysyi varovasti, kun hän ei vastannut. Hermione nosti katseensa kirjasta ja odotti, mutta Harry vain pudisteli päätään.

   "Anna olla", Harry sanoi ja nousi sohvalta. Hän paineli ulos tuvasta ja Hermione kuuli, miten Lihava Leidi huusi hänelle jotain kunnioituksesta. Hermionen teki mieli lähteä hänen peräänsä. Hänen pitäisi saada puhuttua Harryn kanssa. Toisaalta häntä pelotti, mitä sieltä tulisi, mutta taas toisaalta hän oli sen Harrylle velkaa.

   Hermione nousi ja suuntasi Harryn perään. Harry oli painellut ilmeisen kovaa, sillä vaikka Hermione juoksi, Harrya ei löytynyt portaikosta tai ala-aulasta. Kello oli jo sen verran paljon, ettei hänellä olisi paljoa aikaa etsiä häntä, ennen kuin olisi pakko palata Rohkelikkotorniin. 

   Hän käveli ensin alakerran käytävät läpi ja siirtyi sitten toiseen kerrokseen. Hermionea väsytti, mutta hän halusi löytää Harryn. Sitten hän kuuli puhetta kulman takaa.

   "Miten pitkään jaksat katsella häntä?" Hermione pysähtyi ja pidätteli henkeään. Ääni kuulosti etäisesti tutulta.

   "En tiedä... Toisaalta en haluaisi vihata häntä-"

   "Tajuatko mitä hän on tehnyt sinulle? Meille?" kuului kärkäs vastaus. Hermione tajusi, kuka puhuja oli ja hänen sykkeensä kohosi: Ginny.

   "Hermione ei tajunnut mitä hän teki."

   "Voi kyllä tiesi! Hän makaa Draco Malfoyn kanssa, mitä luulet hänen olettaneen? Malfoy on kiusannut sinua kaikki nämä vuodet ja halventanut meidän sukuamme! Miten kukaan voi antaa sellaisen anteeksi?" Ginny purnasi. Hermione sulki silmänsä. Ginny oli jossain samoilla linjoilla; Hermionekaan ei aina tajunnut, miksi oli antanut Dracolle tilaisuuden. Ei hän sitä kylläkään katunut.

   "Hän ei ole tosiystävä, Harry", Ginny sanoi. "Enkä voi olla kanssasi, jos olet sen petturin ystävä. Mitä sinä muka tunnet kun näet hänet?"

   "Minä...", Harry kuulosti epätoivoiselta. "Minua... minua kai eniten inhottaa."

   Inhottaa? Hermione ei voinut uskoa korviaan. Harrya inhotti nähdä hänet? 

   "Minä vain ajattelen mitä hän teki. Miten itsekäs hän oli. Ja kun hän on sen lieron kanssa... en vain voi olla ajattelematta, että joku päivä se kaikki mitä he ovat tehneet, oli hyödytöntä. Entä jos se kaikki suru ja viha oli aivan turhaa...?"

   Hermione ei saanut henkeä. Hän peruutti ensin hiljaa, mutta hän törmäsi takanaan olevaan haarniskaan, joka hajosi osiin ja alkoi kieriä alas portaita. Hermione rynnisti juoksuun. Hän kuuli Harryn huudot takaansa, mutta ei välittänyt. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän oli kyllä tajunnut, ettei Harry aina ajatellut hänestä hyvää, mutta silti se sattui. Enemmän kuin oli uskonut. 

   Hermione pysähtyi tajutessaan olevansa Luihuisten tuvan ovella tyrmissä. Miten hän oli sinne joutunut? Yhtäkkiä ovi aukesi hänen edessään ja mopsinaamainen Pansy törmäsi häneen niin, että he lennähtivät kylmälle lattialle.

   "Mitä helvettiä?" Pansy rääkäisi ja nousi seisomaan. Hän otti sauvansa ja osoitti sillä Hermionea. "Mitä sinä kuraverinen teet täällä?"