Tuhoava syyllisyys

12. luku: Syylliset

Hermione tunsi jonkin kiertyvän ympärilleen. Hän huusi ja sätki yrittäessään poistaa kauhut mielestään, mutta jokin vahva ja lämmin kiertyi hänen ympärilleen. Pimeys alkoi väistyä. Hahmot alkoivat hälvetä.

 "Hermione", kuului jostain utuisuuden tuolta puolen. Draco, Draco oli tullut pelastamaan hänet. Hermione takertui ympärillään olevaan hahmoon ja tunsi väristysten kulkevan ruumiinsa läpi.

 "Kaikki on nyt ihan hyvin", ääni kuului hänen ympäriltään, silitellen samalla hänen hiuksiaan. Hermione tunsi nyyhkäysten purkaantuvan ruumiistaan, niin helpottunut hän oli. Hän oli turvassa, Dracon sylissä.

 Yhtäkkiä kuului huutoa. Hahmo hänen ympäriltään katosi. Mäiskähdys. Hermione ei saanut selvää, mitä tapahtui. Hän yritti avata silmiään, mutta näki ympärillään vain mustaa. Hän kosketti kädellään kasvojaan. Ei mitään. Hänen silmänsä olivat auki, mutta hän ei nähnyt mitään.

 "Miten sinä kehtaat koskea häneen?" kuului terävä huuto ja uusi mäiskähdys. Se kuulosti aivan... Dracolta? Hermione ei tajunnut enää mistään mitään. Hän räpytteli silmiään, yritti terävöittää näköään, mutta ei. Kaikki oli aivan pimeää. Äänet hänen ympärillään muuttuivat kovemmiksi ja aggressiivisemmiksi.

 "Mi-minä... en näe", Hermione sai sanottua. Äänet hiljenivät.

 "Mitä?" kuului vieras ääni. Hermione tajusi sen kuuluneen häntä pidelleelle hahmolle. Kuka oli rauhoitellut häntä?

 "He-Hermione?" Se oli selvästi Draco.

 "Ginny mitä sinä olet tehnyt?!" vieras ääni karjahti vihaisesti.

 "Cha-Charlie?" Hermione henkäisi.

 "Niin, Hermione?" ääni muuttui helläksi ja Hermione tunsi kosketuksen olkapäässään.

 "Älä sinä koske häneen!" Draco huusi, kuului muksahdus ja käsi hänen olkapäältään hävisi.

 "Etkö sinä oikeasti näe?" Draco kysyi hänen läheltään.

 "No en!" Hermione alkoi hermostua. Hän ei todellakaan nähnyt mitään. Hän tunsi pakokauhun nostavan päätään. Hän oli tullut sokeaksi. Hermione tunsi, kuinka Draco tarttui hänen leukaansa ja käänsi hänen päätään. Poika henkäisi.

 "Meidän täytyy viedä hänet Pyhään Mungoon!" Draco huusi. "Hakekaa Dumbledore!"

 "Mit-" Charlie aloitti, mutta Draco keskeytti hänet:

 "Dumbledore!"

 "Ginny hae Dumbledore!"

 Kuului vingahdus ja juoksuaskelia.

 "Mi-mitä minulle on tapahtunut?" Hermionen ääni tärisi. Hän ei kyennyt ymmärtämään, miksi hän oli sokeutunut. Hän muisti Ronin... Ei, ei, ei! Hän ei voinut ajatella Ronia nyt! Oliko Ginny muka saanut langetettua häneen sellaisen kirouksen, joka nostaa pahimmat muistot esiin ja sokeuttaa? Ei, Ginny ei olisi taidoillaan kyennyt siihen.

 "Sinun silmäsi ovat aivan mustat", Dracon ääni tärisi pelosta. Hermione hengitti pinnallisemmin, hän halusi itkeä, mutta kyyneleitä ei tullut.

 "Draco, auta", hän kuiskasi vapisevalla äänellä ennen kuin sulki silmänsä ja kaikki äänet katosivat hänen ympäriltään.

Draco tuijotti ovea, jonka taakse Hermione oli kiikutettu. Samaan aikaan hänen teki mieli murtautua ovesta tytön luo, mutta myös juosta pois. Hän oli nähnyt, kuinka Hermione oli suudellut Weasleyn toiseksi vanhinta poikaa. Hän ei tajunnut mitään. Draco oli riuhtaissut Weasleyn Hermionesta irti ja yhtäkkiä Hermione olikin sokea. Draco oli katsonut tytön pimeisiin, näkemättömiin silmiin ja pelko oli kiertynyt hänen vatsaansa kovaksi solmuksi.