Tuhoava syyllisyys

15. luku: Taistelu

Sade yltyi sitä mukaa, mitä lähemmäs he tulivat Lestrangien kartanoa. Tuuli vinkui niin kovaa, että oli mahdotonta puhua mitään kenenkään kanssa. Draco tunsi ahdistuksen kasvavan koko ajan; Lestrangien kartano oli valtava, sillä maan alla sijaitsi katakombeja ja sellejä, joista muutamissa Draco oli pienenä viettänyt aikaa.

    He laskeutuivat parin korttelin päähän kartanosta. Kaikki olivat likomärkiä ja kylmissään.

    "Entä nyt?" Ginny kysyi yrittäessään kuivattaa vaatteitaan sauvallaan, mutta se oli turhaa. Sade kasteli kuivuneen alueen heti.

    "Menemme kartanoon ja haemme Hermionen", Draco sanoi.

    "Hieno suunnitelma", Potter tuhahti.

    "No onko parempia ideoita?" Draco kysyi haastavasti ja lähti kävelemään luuta toisessa kädessään lähemmäs kartanoa. He olivat tuhlanneet aivan liikaa aikaa kotona. "He odottavat minua aivan varmasti. Meillä ei ole edes yllätysmomenttia."

    "Isäsi ja Bellatrix eivät odota, että meitä tulisi näin monta. Meidän kannattaisi hyödyntää sitä", Luna sanoi. Blaise nyökytteli kiivaasti hänen vierellään.

    "Meidän pitäisi hajaantua", Ginny sanoi ja kohotti katseensa nähdessään Lestrangien kartanon kohoavan puiden takaa. Se oli valtava, synkkä ja koristeellinen, ja takorauta-aita ympäröi tonttia. Suuressa puutarhassa työskenteli apaattisia ja runneltuja kotitonttuja.

    "Lestrangien kartano on valtava", Draco huomautti. "Ettekä te ole ikinä käyneet siellä. Minusta meidän kannattaisi yrittää pysyä mahdollisimman pitkään."

    "Mitä jos jokainen ottaisi parin, josta pitää huolta? Että jokaisen tehtävänä olisi tuoda parinsa elävänä ulos talosta?" Blaise ehdotti ja vilkaisi Lunaa. Draco kohautti olkiaan.

    "No jako on varmaan aika selkeä. Minä yritän vain saada Hermionen pois."

    Kaikki nyökkäsivät vaitonaisina.

Pihatietä koristivat valtavat itkupajut. Portti oli auki, mikä sai Dracon sydämen läpättämään entistä lujemmin. Bellatrix ja isä odottivat heitä.

"Minä en takaa teidän turvallisuuttanne", Draco kuiskasi. Kukaan ei säpsähtynyt, kaikkien katse oli täynnä määrätietoisuutta. Draco vetäisi vielä kerran syvään henkeä ennen kuin työnsi narisevan portin auki.

He kulkivat aitaa pitkin puutarhaan. Ikkunoissa ei näkynyt ketään, ja tonttujen huomio oli lehdettömien puiden ja pensaiden siistimisessä. Draco suuntasi kohti peseytymistiloja. Hän vilkaisi kerran kaikkiin ikkunoihin ja juoksi sitten nopeasti seinän viereen. Muut seurasivat häntä.

"Nostan Lunan ja hän katsoo onko sisällä ketään", Draco kuiskasi ja viittoi vaaleahiuksisen tytön luokseen.

"Se on vaarallista!" Blaise sihahti, mutta yksi vihainen mulkaisu Dracolta riitti hiljentämään hänet. Luna astui Dracon yhteenliitettyjen käsien päälle ja kurkkasi vessan ikkunasta nopeasti.

"Siellä ei ollut ketään", Luna sanoi.

"Loitsi se nyt auki", Draco sanoi ja nosti tytön nopeasti taas ilmaan. Luna lausui hiljaa: "alohomora" ja ikkuna aukesi vaimeasti naksahtaen.

"Nyt sisälle."

Draco ponnautti jokaisen sisään, ja Potter ja Blaise vetäisivät hänet ylös. He olivat päässeet kartanoon kenenkään huomaamatta - ainakin toivottavasti.

Vessa oli täysin musta. Vaikka tila oli iso, se oli silti pienen oloinen ja ahdistava. Draco halusi äkkiä pois, ja hän avasi käytävälle vievän oven.