Tuhoava syyllisyys

2. luku: Kun kaikki muuttui

Hermione sulki silmänsä ja vaelsi ajatuksissaan viime kevääseen, jolloin kaikki oli ollut vielä normaalisti. He pänttäsivät hiki hatussa Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävään tutkintoon ja joka ikisellä vitosluokkalaisella oli pinna enemmän tai vähemmän kireänä. Hermione muisteli, miten pojat päättivät lähteä pihalle laiskottelemaan, kun hän yritti saada heitä vielä lukemaan. He rupesivat riitelemään, ja viimein Hermione oli lähtenyt tuohtuneena pois paikalta. Häntä oli itkettänyt, joten hän etsi mahdollisimman syrjäisen nurkan ja kävi istumaan. Häntä suututti niin paljon, että hänen kädet tärisivät. Hermionen oli nyt vaikea ymmärtää, miksi hän oli ollut asiasta niin vihainen.

Hän kuuli askeleita, muttei noteerannut niitä, ennen kuin kuuli raivostuttavan äänen parin metrin päästä. 

"Oletko viimein tajunnut olevasi kuraverinen, kun tuolla tavoin täriset?" Malfoy tokaisi ja naureskeli nerokkuudelleen.

"Painu Helvettiin, Malfoy", Hermione kivahti ja vilkaisi Malfoyn ylimielistä olemusta. Malfoyn platinanvaaleat hiukset olivat sekaisin ja hän oli pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan ja mustavihreään kravattiin, sekä mustiin housuihin. Pansy Parkinson, sekä Crabbe ja Goyle röhöttivät vieressä. Hermione tiukensi otettaan sauvastaan.

"Olen jo siellä, kun sinä saastutat ilman olemassaolollasi", Malfoy sanoi. Hermione tunsi poskiensa punehtuvan ja kyyneleet pyrkivät ulos. Hän räpytteli silmiään kiivaasti, jottei alkaisi itkeä.

"Voi kuinka suloista, kuraverinen alkaa itkeä. Varo ettet sotke lattioita saastaisilla kyynelilläsi." Pansy Parkinson röhötti Malfoylle. Hermionea ällötti. Hän nousi kiivaasti seisomaan ja rymisteli nurkastaan ja painoi sauvansa Malfoyn kurkulle.

"Minä taion sinusta hillerin", Hermione sihisi ja muisteli hymyillen kertaa, kun professori Vauhkomieli oli muuttanut Malfoyn eläimeksi. Malfoyn posket punehtuivat aavistuksen, mutta muuten hän oli kalmankalpea.

"Älä koske minuun", Malfoy sihisi. Hermione tyrkkäsi poikaa rintaan niin kovaa kuin pystyi, ja ällistyneenä hän menetti tasapainonsa ja hoippui seinää päin. Hän nappasi taskustaan sauvansa, mutta oli liian hidas, sillä Hermione pisti taas sauvansa hänen kaulalleen. 

"Sinä olet inhottavin, iljettävin, itserakkain, hyödyttömin-"

Sen pidemmälle hän ei enää ehtinyt, sillä yhtäkkiä Malfoy alkoi kallistua taaksepäin ja Hermione hänen mukanaan. Pansy alkoi kirkua heidän takanaan, mutta kumpikaan ei ehtinyt reagoida, kun heidät peitti pimeys.

"Granger! Pois minun päältäni!"

"Minä -äh- yritän!" Hermione ähki ja yritti kampeutua pystyyn. Hän tunsi Malfoyn kasvot kätensä alla yrittäessään nousta.

"Ai saatana! Osaatko sinä edes nousta ylös?" Malfoy ärähti. Viimein Hermione sai suoristettua itsensä ja alkoi hakata seinää ja huutaa apua. Seinän läpi ei kuulunut inahdustakaan, joten oli mahdollista, että Malfoyn palvontaporukkakaan ei kuulisi häntä. Hänen täytyi toivoa, että joku heistä tajuaisi lähteä etsimään apua. Kun mitään ei kuulunut, hän hapuili sauvaansa lattialta, mutta ainoa, mikä häneen osui, oli jokin pyöreä ja limainen. Hän tunsi kylmät väreet selkäpiissään. He olivat päätyneet yhteen Tylypahkan lukemattomista salakäytävistä, mutta miten he olivat saaneet avattua sen, oli Hermionelle täysi mysteeri.

"En löydä sauvaani!" hän sanoi hermostuneena. Hän halusi äkkiä pois Malfoyn läheisyydestä.

"Minun sauvaani et koske", Malfoy tuhahti.

Hermionen poskia alkoi kuumottaa. Hän oli kiitollinen pimeydestä.

"En koskisi siihen pitkällä tikullakaan", Hermione sanoi. "Käytä sitä, niin pääsemme ulos täältä!"